16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Osmo Ruuskasta Tarinagolfin toimitusjohtaja

Tarinagolf saa vuoden 2014 alkajaisiksi uuden isännän.

48-vuotias Osmo Ruuska aloittaa Siilinjärven Tarinagolfin toimitus- ja toiminnanjohtajana vuoden 2014 alussa, kun Ari Kärki, yksi Suomen pitkäaikaisimmista golfjohtajista, jää eläkkeelle. Ruuskalla on harvinaisen monipuolinen työkokemus niin liike-elämästä, seuratoiminnasta kuin erilaisten yhteisöjen johtamisesta. Hän on vaikuttanut vuosia myös Tarinagolfin nuorisotoiminnassa ja johtokunnassa. Tarinan hallituksessa Ruuska oli 2010-2012 ja vastaa nykyisin johtokunnassa golfseuran viestinnästä toimien samalla Golfliiton tour-päällikkönä Idän Aluetourilla. Ruuskan mukaan golfjohtajaksi hakeutuminen oli iso suunnanmuutos elämässä. Hän nimittäin jättäytyi helmikuussa vapaalle Soneralta, jossa oli toiminut viimeiset 14 vuotta kehitys- ja johtotehtävissä. ”Jatkossa urakaari olisi vaatinut siirtymistä pääkaupunkiseudulle, kuten myös enemmän ulkomaan matkoja. Perheeni on täällä ja katsoin, että nyt on hyvä paikka tehdä vielä uusi alan vaihto. Yhteensä reilut 1 500 lentoa ja 60 000 vuosittaista ajokilometriä vaihtuvat nyt pyöräilyyn ja lenkkeilyyn kohti Tarinagolfia, joka on vain viiden kilometrin päässä kotoa”, Ruuska hehkuttelee.

Tarinagolfin tuleva vetäjä Osmo Ruuska pelaa golfia keskimäärin 60-90 kierrosta kaudessa. Hänen tasoituksensa on 6,9.

Tarinagolfin tuleva vetäjä Osmo Ruuska pelaa golfia keskimäärin 60-90 kierrosta kaudessa. Hänen tasoituksensa on 6,9.

Ruuska on tehnyt vastaavan suunnanmuutoksen aiemminkin. Alun perin hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri, ja ehti toimia paitsi opettajana myös muun muassa koulunjohtajana, luennoitsijana, tietokirjailijana, muusikkona, kapellimestarina sekä konsertti- ja liikuntatapahtumien järjestäjänä ennen kuin harppasi kauppatieteen opintojen kautta kaupalliselle alalle. ”Kehotan muitakin ihmisiä miettimään rohkeasti suunnitelmiaan. Joskus on vain hypättävä tyhjiöön ja otettava itselleen aikaa. Nyt minulla on vuosi aikaa keskittyä omiin asioihini, harrastuksiini ja perheeseeni, ja kun työt Tarinassa alkavat, on voimia tarttua oikeasti ohjaksiin”, Ruuska sanoo. Golfin kaksihaarainen murros ”Golfmarkkina muuttuu tulevina vuosina voimakkaasti. Uuden vetäjän tehtävänä on johtaa sekä golfyhtiötä että jäsenistöstä huolta pitävää seuraa. Halusimme Tarinan johtoon henkilön, jolla on vahva tausta sekä liike-elämästä että seuratoiminnasta, sekä ennen kaikkea näkemystä ja näyttöjä siitä, mihin suuntaan Tarinaa tulisi jatkossa kehittää. Nyt sellainen löytyi seuran omista riveistä”, Tarinagolf ry:n puheenjohtaja Heikki Nuutinen kommentoi Ruuskan valintaa. Osmo Ruuskan mukaan golf elää murroksessa, joka on paitsi uhka myös iso mahdollisuus. ”Seniori-ikäiset ovat suurin yksittäinen pelaajaryhmä ja omistavat nyt suurimman osan osakkeista. Tulevaisuudessa koko golftoimialan on panostettava jatkuvuuteen, tai muutoin golfyhtiöt ovat ongelmissa. On osattava valmistautua 10-15 vuoden päässä häämöttävään aikaan”, Ruuska aloittaa. ”Tarinassa tähän on herätty riittävän ajoissa ja vahvan juniorityön hedelmät näkyvät. Uskon perheurheiluun, jossa lapset tulevat treeneihin ja tuovat vanhemmat mukanaan tai sitten golfaavat vanhemmat tuovat lapsensa lajin pariin. Näin golfista tulee perheen yhteinen harrastus. Meillä Tarinassa on tänä vuonna pieniä aloittelijajunnuja enemmän kuin koskaan tähän asti ja uusia jäseniä on tullut alkukesän aikana jo 122, joka on meille tosi hieno kasvu”, tuleva toimitusjohtaja kertoo. ”Näen, että pelaajiemme menestyksen (tarinalaiset saavuttivat viime vuonna 10 SM-mitalia) myötä paikallisissa medioissa, kuten Savon Sanomissa, saatu näkyvyys on herättänyt ihmisten mielenkiintoa golfia kohtaan ja samalla vähentänyt elitistisen lajin mainetta”, Ruuska sanoo. Toinen golfia muuttavan murroksen haara, positiivinen sellainen, liittyy Ruuskan mukaan huippu-urheiluun. ”Näen, että Mikko Ilonen on nyt sellainen kärjen puhkaisija, kuten lätkän puolella olivat 70-luvulla pekkarautakalliot ja kumppanit, jotka menivät NHL:ään. Kun huippupelaajia alkaa tulla lisää, golf alkaa kiinnostaa nuorisoa ja sieltä saamme uuden sukupolven.” ”Ja niitä huippupelaajia on tulossa. Olen seurannut nyt valtakunnan tasollakin junioritoimintaa 5-6 vuotta ja sieltä on tulossa sellaisia kultaisia ikäluokkia, kuten -93 ja -94 syntyneet Hipun johdolla ja myös esimerkiksi -98 syntyneet. Keskiarvotulokset, joilla junnukisoja on viime vuosina voitettu, ovat parantuneet jatkuvasti”, sanoo Ruuska, jonka poika Lauri Ruuska on menestynyt maajoukkuegolfari.

”Olen todella tyytyväinen, että työni jatkajaksi saatiin kokenut, yhteistyökykyinen ja osaava henkilö”, eläkkeelle jäävä Ari Kärki kehuu seuraajaansa..

Golf on elämysurheilua Näiden kahden murroksen haaran ympärille kietoutuu myös Osmo Ruuskan näkemys siitä, mihin suomalainen golf on menossa. ”Tästä tulee entistä enemmän huippukilpaurheilua laajassa mittakaavassa, mikä luo golfille näkyvyyttä. Sillä tehdään koko Suomen kattavaa kattomarkkinointia lajille”, Ruuska aloittaa. ”Paikallistasolla meidän pitää pystyä luomaan tavallisille ihmisille sellaisia elämyksiä, joilla houkutamme heidät paikan päälle ja sitten kun he kentälle tulevat, he eivät millään malta lähteä sieltä pois”, hän jatkaa. Ruuskan mukaan Tarinassa ollaan tällä saralla jo hyvällä tiellä. ”Tarina on paikka, johon on helppo tulla ja mukava olla – täällä on hyvä tunnelma. Suomalaisen golfin ’Grand Old Man’ Ari Kärki on omalla persoonallisella tavallaan rakentanut Tarinasta myös hyvässä taloudellisessa kunnossa olevan yhtiön, sekä vahvoihin toimikuntiin nojautuvan seuran. Kun pohjat ovat kunnossa, on hyvä lähteä kehittämään eteenpäin”, Ruuska sanoo. Mitään mullistavia muutoksia hän ei kuitenkaan heti pestinsä alkajaisiksi ole tekemässä. ”Ensimmäiset sata päivää tutustutaan, millaista se operatiivinen toiminta oikeasti on. Samalla pyrin olemaan ihmisten saavutettavissa ja kuuntelemaan paljon, koska tämä on asiakaspalveluorganisaatio. Sen jälkeen tehdään johtopäätökset”, Ruuska sanoo. ”Se on varmaa, että muutoksia on jossain vaiheessa tulossa, niitä on pakko tehdä näiden kahden murroksen kautta.” Janne Knuuti

Tarinagolf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje