26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Open de Espana

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Open de Espana

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Korhonen näyttää aloittaneen syösyn kohti häntäsijoja Espanjassa. Kun kisa on äärimmäisen tasainen ja muutamat lyönnit muuttavat sijoitusta kymmenillä, niin asia on harmillinen. hyvällä kierroksella olisi ollut paikka kahdenkympin sakissa ja erinomaisella reilusti kympin sakissa. No matka on vielä keske, joten toivottavasti tuloksiin tulee parannusta.

    Korhonen on tällä hetkellä koko kisan ’suurin pudottaja’ -26 sijaa.

    Chip Greenside kirjoitti: (21.4.2013 14:37:20)
    Korhonen on tällä hetkellä koko kisan ’suurin pudottaja’ -26 sijaa.

    Tosin 12. reiällä tuloksena on par eikä tupla niinkuin tuloslistalla on, eli yhteensä +2 tänään. Kuulemma.

    EFC

    Sutivat kohtuu pitkää uusintaa. Yhdeksäs uusintareikä menossa jolla sivuavat ET:n ennätystä. PGA tourin ennätys 11 reikää….

    Kohtuullisestihan se meni sitten lopulta Korhoseltakin, vaikka tasaisessa kisassa aina yksi lyönti vähemmän olisi parantanut sijoitusta tuntuvasti. Kolme alle rundilla, joka ei ole mahdoton tulos, olisi sijoitus ollut T8.

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
Vastaa aiheeseen: Open de Espana

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Open de Espana