16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf

Nicola Fall kuudes naisten Copa Andaluciassa

Vahva loppukiri toi Kullo Golfia edustavalle pelaajalle top 10 -sijoituksen.

Nicola Fall vastasi tällä viikolla pelatun Andalusian mestaruusturnauksen päätöskierroksen parhaasta (69) tuloksesta. Se riitti nostamaan hänet turnauksessa hienosti kuudennelle sijalle.

Fall pelasi kaksi ensimmäistä kierrosta Atalaya Golfin Old Coursella (par 71) tuloksin 76−71.

”Olen kyllä tyytyväinen viimeiseen kierrokseen. Jo kaksi ensimmäistä kierrosta oli ihan hyvää peliä, mutta muutama helppo virhe maksoi vähän liikaa, ja sitten varsinkin toisella kierroksella putit eivät vaan uponneet. Ne olivat ihan hyviä putteja, mutta kaikki jäivät roikkumaan reiän viereen”, hän sanoi.

Fallin lyöntien tarkkuus koheni päätöskierroksen edetessä.

”Viimeisellä kierroksella löin palloa melko hyvin. Osuin 15:een griiniin, joista takaysillä kaikkiin. Takaysillä alkoi sitten birkkuputitkin upota, vaikka jäi sinne pari 2,5-metristä birkkuputtia vielä upottamattakin. Eniten jäi harmittamaan kympin alle puolimetrinen par-putti, jonka sutasin ohi, ja siitä kolmella putilla syntynyt bogi. Kiva oli kuitenkin päättää kierros kahdella peräkkäisellä birdiellä.”

Turnaus antoi suomalaiselle sopivasti osviittaa omasta kansainvälisestä tasosta.

”Tämä oli hyvä kisa ja ihan hyvä mittari noin kansainvälisesti, että tietää missä mennään. Täällä oli paljon pelaajia jenkkiyliopistoista, joten sitäkin silmällä pitäen tietää vähän tasoa ja kai tällä tuloksella WAGR-sijoituskin (amatöörien maailmanlista) nousee”, Fall mietiskeli.

Turnauksen voitti Espanjan Ivon Reijers Navas (69−77−69). Kisaan osallistui 90 pelaajaa.

Fall pelaa seuraavan kerran ensi kuussa suomalaisten Espanjassa järjestämässä alle 21-vuotiaiden kansainvälisessä turnauksessa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje