26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Mona Hietanen johtaa Suomen suurinta golfmyymälää – ”Palvelutaso on nostettava korkealle asiakaskohtaamisissa”

Golfalalla nainen saa tehdä miestä enemmän töitä todistaakseen osaamisensa.

Golf Balancen Variston myymälässä Vantaalla on yhtenä kesän harvoista sadepäivistä mukavan runsaasti asiakkaita.

Myyjillä riittää kiirettä, kassakoneen ääressä on jonoa. Etenkin kenkiä ja vaatteita liikkuu kauden ollessa puolivälissään erittäin hyvin.

Hyvät säät ovat suosineet golfalaa, tämä on näkynyt jo keväästä asti välinekaupassa, jossa poikkeuksetta kaikki jälleenmyyjät viestivät myyneensä erittäin hyvin vaikean vuoden 2017 jälkeen.

”Sadepäivä aurinkoisten jaksojen välissä on golfalan kauppiaalle eduksi ja kiireinen päivä.  Asiakkaat  poikkeavat tällöin mieluusti kaupoille, eikä heillä ole heti kiire kentille. Pidemmät sadejaksot ovat ongelmallisempi asia, mutta nyt on purjehdittu hyvässä myötätuulessa”, iloitsee Variston liikkeen myymäläpäällikkö Mona Hietanen.

Kassakoneen lähettyville asetetaan golfmyymälöissäkin värikästä ja käteen tarttuvaa tavaraa heräteostoksia varten.

”Toukokuun alkupuolelta käynnistynyt lämmin jakso tyhjensi hyllyiltä etenkin shortsit, hameet ja mekot. Onneksi saimme niitä täydennyksinä lisää”, myyjiensä seassa kovaa vauhtia pitävä Hietanen jatkaa.

Trendi alalla on jo pitkään ollut se, että vaatteiden ja kenkien osuus myymälöiden pinta-alasta on kasvanut. Varistossa se on noin puolet.

”Golfvaatteita käytetään entistä enemmän vapaa-ajalla ja työelämässä. Laadun ja kestävyyden osalta golfliikkeissä myydään erittäin monikäyttöisiä asusteita”, Hietanen muistuttaa.

Golfala vei Mona Hietasen mennessään

Helsingistä kotoisin olevan, jalkapalloa ennen golfia vakavissaan harrastaneen  Mona Hietasen työura koostuu golfalan palveluja tuottavissa yrityksissä toimimisesta.

”15-vuotiaana aloitin työskentelyn Malmin harjoitushallissa (Green Golf). Siellä palvelin ja sain oppia golfarien sielunelämästä seitsemän talvea. Vuosaaren caddiemasterina olin muutaman kesän koulun ja opiskelujen ohella. Opiskeluun liittyvässä vaihdossa pääsin myös työskentelemään  Espanjassa Par-1 golfliikkeessä, joka välittää golf- ja majoituspaketteja Aurinkorannikon alueella”.

Hietanen valmistui matkailulan restonomiksi, jonka jälkeen hänet pestattin Golfreseptiin räätälöimään ja myymään golfmatkoja ryhmille sekä yrityksille.

”Se työ toi taas uutta näkökulmaa toimialaan ja asiakkaiden tarpeisiin sekä toiveisiin.”

Nykyiseen työpaikkaansa Golf Balanceen hänet pestattiin myyjäksi viisi vuotta sitten.
”Silloinen poikaystäväni, nykyinen mieheni oli täällä jo töissä ja minä hengailin, autoin juoksevissa asioissa vapaaehtoisena ennen varsinaisen työsuhteen alkua”, Hietanen painottaa.

Golf Balancen henkilökunta koostuu 100 prosenttisesti lajin harrastajista, mukana on muutama PGA valmentaja sekä pelaaja.

”Intohimo lajiin yhdistää. Meillä on hyvä tiimi kasassa. Vakinaisten lisäksi osa-aikaisistakin on tullut pitkäaikaisia työntekijöitä, jotka palaavat innolla asiakkaiden parissa kauden käynnistyessä, sekä kampanjoiden ja tapahtumien yhteydessä.”

Golf Balancessa panostetaan henkilökohtaiseen palveluun, joka tunnetusti tuo huomattavan lisän etenkin kenkien ja asusteiden myyntiin.

Mona Hietanen on yhdessä kesäapulaisen kanssa ainoa naispuolinen työntekijä.

”Hyvin olen tähän porukkaan päässyt mukaan. Naisena olen ollut enemmän tekemisissä asusteiden ja vaatteiden kanssa. Kovan tavaran myyminenkin on mieluisaa. Sen olen huomannut, että etenkin mailojen ollessa kyseessä asiakas vakuuttuu osaamisestani sukupuolesta johtuen usein pienellä viiveellä.”

”Naisasiakkaiden osalta tilanne on monesti käänteinen. Mailojen fittaamisen osalta naisia saattaa jännittää tilanne, jossa he ovat miehen kanssa mailoja testaamassa. Näissä tapauksissa naiseudestani on mailoja testattaessa ollut ehdottomasti hyötyä”, golfia myös kilpatasolla pelannut Hietanen määrittää.

Reilut 1,5 vuotta sitten Mona Hietanen nostettiin liikevaihdoltaan Suomen suurimmaksi arvioidun Variston liikkeen myymäläpäälliköksi.

”Vastuulleni tulivat vaatteiden ja kenkien sisäänostot, hallinnollisia töitä ja sekä kampanjoiden suunnittelu sekä toteutus yrityksen johdon ja markkinoinnin kanssa.”

”Esimiesasemaan tottuminen otti aikansa, mutta uskon löytäneeni linjani. Tässä hommassa on oltava jämäkkä, reilu sekä hyvä kommunikoija. Toinen toistamme kouluttamalla ja tukemalla rakennamme asiakkaisiin päin luottamuksen ilmapiiriä joka tuo heidät takaisin kauppaan”, Hietanen korostaa.

Asiakaskokemuksen kehittäminen jatkuvana haasteena

Mona Hietasen löytää esimiestehtävien ohella edelleen varsin usein myyntitehtävissä etenkin vaate- ja kenkäosastoilla.

”Asiakkaan kohtaaminen ja tämän tilanteen analysointi olivat myös jo valmistunen opinnäytteeni aiheet. ”Ihan hyvä” ei mielestäni ole koskaan riittävästi. Paras palaute on se, kun tietää saaneensa asiakkaan kanssa hyvän vuorovaikutussuhteen ja tämä kiittää saamastaan mainiosta palvelusta. Asiakkaan odotukset ylittänyt kokemus käynnistä myymälässä on tavoitelistamme kärkipäässä”,  korkeakoulututkinnon palveluliiketoiminnan johtamisen koulutusohjelmasta loppuvuodesta saava Hietanen painottaa.

Miesten valtaamalla alalla hän on melkoinen kummajainen golfvälinekaupassa ja esimiestehtävissä.

”Uskon, että tällä alalla on tilausta kasvattaa naisten osuutta tulevaisuudessa, onhan asiakkaistakin pian kolmasosa naisia.”

Hietasella on ikäisekseen harvinaisen monipuolinen  työkokemus golfalalta ja opiskelujen jatkuessa myös hinku haastaa itsensä uusilla työtehtävillä.

”Viihdyn tosi hyvin nykyisessä työssä ja uskon saavani jatkossakin elantoni golfalalta, joka tulevaisuudessa tarjoaa osaajille paljon uusia mahdollisuuksia eri palvelusektoreilta”, Mona Hietanen lopettaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje