26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Mikael Mustonen palaa USA:han

Etelä-Carolinassa neljä vuotta opiskellut Mikael Mustonen palaa vielä syyskaudeksi viimeistelemään kauppatieteiden opiskelujaan USA:han. Hän siirtyi keväällä ammattilaiseksi kun pelimahdollisuudet yliopistojoukkueessa loppuivat. -Tarkoitus oli pelata enemmänkin kisoja, mutta neljään se jäi. Kotimaan kalenteri on tyhjää täynnä, Ruotsiin mennessämme sade huuhteli pelimahdollisuudet. Keväällä yritetään uusin eväin, tarkoitus on pelata tosissaan niillä toureillä jonne pääsen, Mustonen suunnittelee. Miehen paras saavutus on MM-kisojen viides tila Filippiineiltä, myös hopea Tobias Dahlbergille hävinneenä 1997 on listan kärkipäässä. Mikael Mustonen pelasi kaksi edelliskesää huonosti, syykin on miehen mukaan selvä. -Pelasin niin paljon talvella yliopistogolfia, pää tarvitsee lepoa , en pysty pelaamaan vuoden läpi. Mustonen olisi päässyt mukaan Oslon kisaan (Challenge Tour), mutta matkasuunnitelmat oli jo lyöty lukkoon, eikä ohjelmaa kannattanut lähteä muuttamaan. -Tämä loppupää kisasta oli huonoa, en ole tyytyväinen, tulokseen 73 sunnuntaina lopettanut Mikael mietti urakan päätyttyä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje