16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Lassi Burman kilkkasi itsensä Lakiston kilpailun kärkeen

Lassi Burman oli sinut Lakiston nopeiden viheriöiden kanssa heti avauspäivänä.

Henni Mustoselta tasapainoisen vahva esitys naisten kilpailussa.

Aulangon Golfklubin Lassi Burmanin kuusi alle parin ja Tahkon Golfseuran Henni Mustosen yhden alle parin tulokset olivat Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden neljännen osakilpailun avauspäivän parhaat noteeraukset. Suur-Helsingin Golfin Lakiston kentällä pelattavassa kilpailussa nähtiin laajalta rintamalta onnistumisia, joten kärkipaikalle on tulevina päivinä tungosta.

Burman on esittänyt jo pidemmän aikaa vahvoja otteita Audi Finnish PGA Golf Tourilla, joten mikään jättiyllätys perjantainen huipputulos ei ollut. Kierroksensa 10. reiältä käynnistänyt Burman pelasi etuysinsä maltillisesti vain yhden alle parin, mutta kierroksen jälkimmäisellä puolikkaalla tuloskorttiin merkattiin enemmän birdiejä kuin pareja.

”Tänään oli hyvää puttaamista, ja muutama hyvä pomppukin siellä tuli”, Burman myönsi.

Päivän parhaat pomput Burmanille osuivat Lakiston kentän viidennelle reiälle, jossa Burmanin greenin ulkopuolelta lyöty lyönti muutti suuntaa pelikaveri Ossi Mikkolan pallosta ja meni reikään.

Hyvät pelikaverit ovat monesti tärkeässä roolissa kovien kierrostulosten synnyssä, ja samaa mieltä oli Burmankin perjantaipäivän päätteeksi.

”Oli kiva pelata Jolkkosen ja Ossin kanssa. Jolkkonen pelasi siinä rinnalla hyvin koko kierroksen, niin oli kiva vetää samassa tahdissa”, Burman kiitteli neljä alle parin pelannutta Jonatan Jolkkosta. Mikkolan tuloskorttiin merkattiin 75 lyöntiä.

Burmanin niskaan hengittävistä pelaajista Peter Erofejeff ja Oliver Lindell pelasivat kierroksensa viisi alle parin. Tuloksessa -3 on viisi pelaajaa.

Naisten kilpailussa Henni Mustonen oli ainoa parin alitukseen yltänyt pelaaja. Varmaa peruspeliä esittänyt Mustonen teki kierroksellaan kolmen bogeyn lisäksi neljä birdieä.

”Olen ihan tyytyväinen tähän. Alussa tuli pari bogia, mutta sitten peli lähti rullaamaan. Löin rauhallisesti yksi lyönti kerrallaan, ja siitä se hyvä kierros muodostui”, Mustonen kertoi kierroksestaan.

Mustosen lisäksi naisten kilpailun kärkinelikkoon itsensä pelasivat Anastasia Hekkonen (par), Erika Danielsson ja Daniella Barrett (+1).

Kilpailu jatkuu lauantaina.

Lähde: Tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje