26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jan Ruoho valaa uskoa joukkoihinsa, ja elättelee toiveita Vierumäen CT-kilpailun toteutumisesta

Jan Ruohon mukaan päätös Vierumäen Challenge Tour -kilpailun järjestämisestä tehdään toukokuun loppuun mennessä.

Vierumäki Golfin toimitusjohtaja kertoo, että pandemian päälle tullut konkurssi lisää epävarmuutta.

Vierumäen urheiluopiston majoitus- ja ravintolabisneksestä vastanneen yhtiön konkurssi ei vaikuta alueen golfkenttien toimintaan. Pelit ovat käynnistyneet kaikilla kentillä, ja jatkuvat pandemiaan liittyvien erityisohjeiden mukaisesti.

Konkurssi kuitenkin lisää Vierumäki Golf Oy:n ja Vierumäki Golf Club Oy:n toimitusjohtajan Jan Ruohon mukaan entisestään koronaviruksen aiheuttamaa epävarmuutta.

”Onhan tämä kaiken kaikkiaan hyvin erikoinen tilanne. Hyvilläni olen tietysti siitä, että täällä on päässyt tänä vuonna pelaamaan ennätysaikaisin ja kentät ovat hyvässä kunnossa, mutta huolta riittää muista asioista”, hän sanoi.

Majoitus- ja ravintolatoimintaa pyörittäneen yhtiön konkurssi ei ainakaan hetkeen näy Vierumäellä missään, sillä majoitustilat ja ravintolat olisivat joka tapauksessa suljettuina.

Kun rajoituksia päästään tuonnempana purkamaan, on tilanne toisenlainen. Vierumäen on saatava hoidettua vauhdikkaasti uusi tai uudet yrittäjät jatkamaan urheiluopiston avainpalveluita, vaikkakin sopimustekniset kuviot ja kiinnostuneiden yrittäjien kartoittaminen voi pandemian keskellä olla hankalaa.

”Paljon ollaan toistaiseksi arvailuiden varassa. Kunhan nyt ensin saamme kuulla pesänhoitajaa Vierumäki Country Club Oy:n tilanteesta. Toivottavasti olemme tällä viikolla joidenkin asioiden osalta vähän viisaampia”, Ruoho kertoi.

Konkurssi jätti Vierumäellä työttömäksi noin 150 henkilöä.

”Huoli on heidän tilanteestaan – lukuisista työkavereista – ja yhtäältä kaikkien lähellä olevien terveydestä. Tässä vain toivoo, että tilanne normalisoituisi edes jollain tasolla mahdollisimman nopeasti. Siitä vain ei ole tietoa, milloin tämä tapahtuu.”

”Murehtimalla asiat eivät parane. Uskon, että kun me kaikki teemme parhaamme, se vielä jossain vaiheessa palkitaan.”

Challenge Tourin tämän vuoden kalenterista on peruttu tai siirretty kuusi kilpailua, mikä on nostanut Vierumäen turnauksen kesän toiseksi kilpailuksi. Turnaus olisi määrä pelata heinäkuun toiseksi viimeisellä viikolla, mutta ymmärrettävästi mitään varmaa Vierumäki Finnish Challengen pelaamisesta ei voi sanoa.

Ruoho on pitänyt Challenge Tourin kanssa viikoittaisia palavereita, joten haastajakiertueen kisakoneisto on hyvin kartalla siitä, missä Vierumäellä mennään.

”Edellisellä viikolla oleva Itävallan kisa taitaa siirtyä loppukauteen. Meillä ei ole kiire peruuttaa turnausta, koska siihen ei ole järjellistä syytä. Toukokuun lopulla teemme päätöksen, ja jos emme pysty järjestämään kilpailua omalla paikallaan, sitä ei tänä vuonna pelata. Elätän silti toiveita kisan toteutumisesta”, hän sanoi.

Yksi ongelma liittyy Vierumäen englantilaiseen pääkenttämestariin Alan Strachaniin, joka ei pääse pandemiaan liittyvien kieltojen takia matkustamaan kotikonnuiltaan Suomeen ennen ensi kuun puoliväliä.

”Alan antaa etänä ohjeita, ja tekee sen mitä vallitsevassa tilanteessa pystyy. Paljon olemme olleet hänen kanssaan yhteydessä. Toivottavasti mies saadaan tänne parin viikon kuluttua.”

Ruoho järjestää tällä viikolla koko henkilökunnalleen tilannekatsauksen. Alkuviikosta vuorossa ovat golfopettajat, joiden kurssit on peruttu toukokuun loppuun saakka.

”Golfkursseilla on aina ollut Vierumäellä tärkeä merkitys. Opettajamme elävät haastavia aikoja, kun tämä kevät on mitä on. Nyt meidän kaikkien on kuitenkin katsottava positiivisesti eteenpäin ja oltava kärsivällisiä”, hän sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)