26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfpuoti –Suomen pienin golfvälinekauppa Turussa

Antti Lehtisen kivijalkaliike Turun keskustan kupeessa hoitaa myös Aura Golfin ja Harjattulan pro-shoppien myynnit

Turku on Helsingin ja Tampereen talousalueisiin verrattuna golfvälineliikkeiden tarjonnan osalta tyystin poikkeava taajama. Kahdessa jälkimmäisessä kauppa on siirtynyt  kaupunkien ”kehäteiden” varrelle sijaitseviin, keskikooltaan lähes 1500 m2 kokoisiin jättimyymälöihin.

Helsingissä muutos  kauppojen sijainnissa on viimeisten 20 vuoden aikana ollut käsittämättömänkin suuri.

Lajin suurina kasvun vuosina alkaen 80-luvun lopulla välinekauppoja perustettiin mm. Keskuskadulle, Etu Töölöön Etelä-ja Pohjois Hesperiankadulle, Haagaan, Lauttasaareen ja Herttoniemeen. Yksikään näistä kauppapaikoista ei ole enää golfareita palvelemassa.

Turun keskustan ja juna-aseman välissä Kauppiaskadulla sijaitseva Golfpuoti on kooltaan vain 90 neliön kokoinen. Se on kaupungin ainoa pelkästään golfvälineitä myyvä erikoisliike ja kilpailee maan pienimmän erikoisliikkeen tittelistä.

Golf –ja jääkiekkovälineitä Turun Länsikeskuksessa myyvä Sport Service on kooltaan huomattavasti Golfpuotia suurempi kahden lajin harrastajien palvelija.

Nämä kaksi jakavat Suomen entisen pääkaupungin välinemarkkinat, joista osa toki suuntautuu muualle Suomeen. Vastaavasti Turun ympäristökunnista ja kaupungin kentille matkaavista turisteista osa löytää tiensä myös Golfpuotiin.

Verkkokauppa valtaa alaa, keväällä oman tarjontansa netin kautta avannut Lehtinen tietää.

Antti Lehtinen aloitti golfin Ruissalon Aura Golfissa 1992 ja nousi nopeasti seuran edustuspelaajien joukkoon junioreissa, myöhemmin aikuisten sarjassa.

Ansiolistalla on seurajoukkueiden SM-kultaa, pronssimitali SM-reikäpeleistä sekä kirkkaana muistona myös seitsemän birdien putki harjoituskierrokselta.

Työkokemusta Aura Golfista on rangen pallonkeruusta, ruohonleikkuusta, caddiemasterina toimimisesta sekä apulaisvalmentajan vakanssista.

Matti Kulo perusti Golfpuodin 1998, Antti Lehtinen harjoitteli kauppiaan ammattia hänen palkollisenaan vuodesta 2004, kunnes eläkkeelle jäänyt Kulo 2010 myi liikkeen varastoineen Lehtiselle.

Pienikin voi olla edullinen

Ensinäkymä Golfpuotiin astuessa tuo mieleen brittiläisen entisajan hyvin varustetun pro-shopin. Tavaraa kapeiden käytävien halkomilla hyllyillä ja seinillä on paljon.  Tuotevalikoima on laaja, vaatteet ja kengät  näyttävästi esillä. Myös mailoja sekä bägejä on runsaasti.

Myymälän keidas on puttiviheriö, jossa väkisin tulee tarttuneeksi markkinoiden kuumimpiin uutuuksiin.

”Täyden palvelun välinekauppa on osuva slogan ja siihen huutoon on kyettävä vastaamaan. Keväisin tulee tavanomaista enemmän grippien vaihtoa ja muuta pikku korjausta sekä säätöä mailoihin”, Lehtinen kertoo.

Kauden alku on viivästynyt kelien johdosta, ja tämän vaikutus kaupankäyntiin on ollut Golfpuodissakin merkittävä.

”Pelaajat käyvät ensimmäisiä kierroksia ja harjoituksia varten varustautumassa uusilla kengillä, vedenpitävillä bägeillä ja työntökärryillä. Golfkelloja liikkuu edelleen hyvin, mullistavia uutuuksia en ole löytänyt.”

Mailapuolella yksi tuote on Turussa ollut ylitse muiden.

”Callawayn Epic draiveri on liikkunut todella hyvin kovasta hinnastaan huolimatta. Kun tässä myymälässä ei ole mahdollista lyödä palloa, annan usein asiakkaalle mahdollisuuden ottaa testimailoja mukaan kierrokselle tai rangelle.”

Oleellinen kysymys ja vertailukohta kalliimpia tavaroita hankittaessa on hinta.

”Hyvä ja asiantunteva palvelu sekä paikallisuus ovat kilpailuvalttejamme. Ja hinnassakin pärjäämme suurille ketjuille. On käytännössä pakko, sillä hankintoja tekevä vertaa niitä netin kautta. Avasimme keväällä verkkokaupan ja se on toki maailma, jossa täytyy jatkossa olla kilpailukykyisesti läsnä.”

Antti Lehtisen ja avovaimonsa perheeseen syntyi pari viikkoa sitten toinen lapsi. Isyysloman aika tulee yrittäjällä kuitenkin vasta syksyllä kaupan hiljetessä. Kauden aikana hänellä on apunaan liikkeessä Mäen veljespari.

Aura Golf nousi keväällä Golfpisteen lukijoiden gallupissa maamme suosituimmaksi vieraskentäksi.

Aura Golfin ja Harjattulan pro-shopit pyörivät caddiemasterin kautta. Niiden kokonaismyynti on liikevaihdosta 10-15 prosentin luokkaa.

”Rikastumaan en vielä ole päässyt, mutta perheen pystyy pitämään leivässä. Seitsemän yrittäjävuoden aikana myynnin volyymi on ollut varsin stabiilia, pientä plussamerkintää on päästy useimmiten näyttämään.

Entäs sitten tulevaisuus, onko Golfpuoti jatkossakin Suomen pienin välinemyymälä golfalalla?

”Ei välttämättä. Olen etsinyt suurempaa tilaa myymälälle ja tätä kautta kasvua. Vielä ei ole kuitenkaan sopivaa yhtälöä löytynyt. Näillä eväillä mennään toistaiseksi”, Antti Lehtinen määrittää.

Turkuun matkaavalle lajin harrastajalle Golfpuoti on vierailun arvoinen kohde. Pienestäkin myymälästä löytyy kaikki oleellinen, mitä golfari tarvitsee. Ja vaikkei tarvitsisikaan,  pienen kaupan tunnelmaa ihmetellessä ostoskassiin saattaa siirtyä heräteostoksena jokin tuliainen Suomen Turusta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)