26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Epic-draiveri ja Chrome Soft X -pallo siivittivät Callawayn ennätykselliseen myyntiin

Acushnetin ja Taylor Maden ohella golfvälinealan jättiläisiin lukeutuva Callaway on takonut vuoden ensimmäisen kuukauden aikana kovaa tulosta uusilla menestystuotteillaan.

Acushnetin ja Taylor Maden ohella golfvälinealan jättiläisiin lukeutuva Callaway nosti vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana myyntiään 13 prosenttia ja teki voittoa lähes 40 miljoonaa taalaa. Lukuja voidaan pitää varsin kovina, sillä kokonaismarkkinoilla ei viimeisten vuosien aikana kasvua ole ollut havaittavaissa.

Callaway ui taloudellisesti syvissä vesissä muutama vuosi sitten, mutta on saanut suunnan käännettyä.

Käynnit ja puhelinkeskustelut kotimaisten jälleenmyyjien kanssa kertovat sen, että maila- ja pallopuolen menestyjä alkuvuodesta on ollut Callaway.

Kaliforniassa muiden valtamerkkien tavoin pääkonttoriaan pitävä Callaway on osunut melkoiseen kultasuoneen Epic-draiveri ja -väyläpuumallistollaan.

Epic sai ainoana draiverina Taylor Maden M1:n kanssa 19,5 tähteä 20:sta mahdollisesta Golf Digestin Hot Listin vertailussa.

Epic draiverien suositushinnat ovat Suomessa ja Euroopassa yli 600 euroa. Kun vertailusta otetaan pois hypereksklusiiviset PRX:n tuotteet, on Epic valtamerkeistä kallein kaupan hyllyillä ostajaansa odottava draiveri.

”Tiesimme tuotteen poikkeuksellisen hyväksi uuden teknologian ansiosta. Kysyntä markkinoilla on kuitenkin yllättänyt Callawayn positiivisesti ympäri maailman”, myhäilee Suomen edustaja Mikael Juslin.

Mikael Juslinin käsissä ovat kauden 2017 kuumimpiin kuuluvat tuotteet.

Toinen menestystuote on ollut Callawayn ykköspallo, Chrome Soft X, joka on noussut useimmilla markkina-alueilla kakkoseksi Titleistin jälkeen. Erityisen suosittuja ovat jalkapalloiksi kuvioidut pallot, joihin Callawaylla on yksinoikeus.

Callaway on ollut jo pitkään ykkönen ammattilaiskiertueilla Odyssey puttereillaan, joiden osuus on Tourista riippuen 40 prosentin molemmin puolin.

Lauri Ruuska on Taylor Maden tallipelaaja, Tapio Pulkkanen Callawayn ykköstähti Suomessa. Kuva Vesa Koivunen.

Callawayn liikevaihto kolmen ensimmäisen kuukauden aikana oli 309 miljoonaa dollaria, jossa oli nousua edellisvuodesta hurjat 13 prosenttia. Yritys nosti ennustettaan koko vuoden myynnin osalle 960–980 miljoonan taalan väliin sen oltua aiemmin 910–935 miljoonaa.

Liikevaihdolta mitattuna selvä ykkönen golfvälinealla on Acushnet Company, jonka vahvimmat tuotemerkit ovat Titleist sekä FootJoy. Acushnetin liikevaihto vuonna 2015 oli 1,5 miljaria dollaria.

Callaway on iskeytymässä entistä vahvemmin Taylor Maden kantaan kisaamaan kakkostilasta. Vuonna 2016 Taylor Maden liikevaihto oli 939 miljoonaa taalaa, Callawayn vastaava luku 871 miljoonaa.

Mailojen, pallojen ja muiden golfvälineiden valmistamisen lopettanut keskittyy jatkossa golfin osalta perusosaamisalueeseensa, kenkiin sekä asusteisiin. Vuonna 2016 Nike kirjautti golfvälinemyyntiä 706 miljoonaa.

Juslin uskoo mailavalmistajien välisen kilpailun hulluimpien vuosien olevan takana. Uusia malleja tuodaan aiempaa harvemmin markkinoille, poistomyynteihin ja suuriin alennuksiin ei tehtaiden taholta ole suurta tilausta.

”Tavaraa tuotetaan järkevämpiä volyymeja, niitä ei ole täten syytä dumpata”, hän yksinkertaistaa.

Miesten majoreissa voitot kasaantuvat aiempaa selkeämmin mailamerkeittäin mitattuna suurimmille firmoille. Listalta jää jatkossa Nike pois, joten ”kolme suurta” ovat suurella todennäköisyydellä entistä vahvempia.

Vuosien 2013–2017 lista näyttää seuraavalta:
Titleist 6
Taylor Made 5
Callaway 3
Nike 2
Ping 1

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje