26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Crans Montana - golfia Euroopan katolla

Huikeat näkymät takaavat upean kierroksen, vaikka peli ei kulkisikaan. © Getty Images

Sierren kaupungin yläpuolella, Cransin ja Montanan yhteen kasvaneiden alppikylien kupeessa pelattava European Masters on pelaajien arvoasteikossa erittäin korkealla. Kenttä on käytännössä kiinni kyläyhteisössä, joka elää ja hengittää turismin kautta.

Kesäkaudella Crans Montanassa voi myös mm. pelata tennistä, ratsastaa, patikoida tai vain ihailla idyllisiä alppimaisemia ja rauhoittua ylellisessä ympäristössä. Talvisin Crans Montana on yksi maan merkittävimmistä laskettelukeskuksista. Oman asuntonsa alppikylästä ovat hankkineet mm. Sergio Garcia, Adam Scott sekä Crans Montanan kuuluisin asukas, vuosittain vain 300 000 euroa veroja Sveitsiin maksava Michael Schumacher.

Mikko Ilonen pelaa Crans Montanassa vuodesta toiseen ja viihtyy mainiosti ”Euroopan katolla”. ”Tämä on hyvin kompakti ja kotoisa tapahtuma, kaikki on lähellä. Ei täällä kentän osalta mitään majoria pystyttäisi pelaamaan, mutta siihen on totuttu. Kentän viheriöt ovat aivan oma lukunsa, siihenkin, että pallo lentää jopa 10 prosenttia pidemmälle tottuu. Olen usein kilpailun jälkeen käynyt läheisessä Zermathin laskettelukeskuksessa. Pelaajat pitävät kovasti Crans Montanan meiningistä, monilla on perheet mukanaan”, Ilonen luettelee. Crans Montanan kenttä istuu loistavasti kauniiseen maisemaan. Lay-outin puolesta se on kuitenkin hyvin vaatimaton.

Seve Ballesteros ja Jack Nicklaus kentänsuunnittelijoina

European Masters on Sveitsin golfin vuoden kohokohta. Kuva kesän 2008 kilpailusta. © GettyImages

European Masters on Sveitsin golfin vuoden kohokohta. Kuva kesän 2008 kilpailusta. &copy Getty Images

Varsinainen 18 reiän kenttä on isännöinyt European Mastersia jo vuodesta 1939. Seve Ballesteros pisti 1990-luvulla kentän viheriöt uusiin muotoihin, teki niistä varsin pieniä ja kaltevia. Lähestymisissä pelaaja joutuu lähes poikkeuksetta miettimään sitä, kuinka lähelle aivan viheriön reunassa olevaa lippua hän uskaltaa tähdätä. ”Spotit”, joilla reikä on, ovat todella pieniä. Viheriöt ovatkin kentän ylivoimaisesti vaikein pala kaikentasoisille pelaajille. Ratkaisuja tulee paljon par-kolmosilla, jotka ovat pitkiä ja joiden viheriöt tavallistakin kinkkisempiä.

Kenttä itsessään on jumalaisen kaunis ja hyvin hoidettu. Koko komeuden kruununa on hulppeat maisemat tarjoava seitsemäs väylä, par-nelonen, joka takaa lyötynä on 303 metrinen. Reikä on useissa äänestyksissä valittu yhdeksi Euroopan kauneimmista. ”Se on ammattilaisille tuulesta riippuen joko draiverilla tai jopa spoonilla lyötävissä viheriölle. Tuulen voimakkuutta on avarassa paikassa monesti vaikea arvioida”, Ilonen kertoo. Parhaan kesäsesongin aikaan greenfee-hinta kipuaa yli sadan euron. Mikäli Crans Montanaan matkallaan päätyy, kannattaa kierros pelata pelkästään jo maisemien vuoksi.

Jack Nicklaus kutsuttiin 1980-luvulla suunnittelemaan hyvin pieneen ja vaikeaan maastoon alueen toinen, 9-reikäinen kenttä. Muutama reikä on pelkkää mielikuvituksetonta ränniä puurivistöjen välissä. Nicklaus on päässyt toteuttamaan itseään käytännössä vain parissa paikassa ja rakentanut lyhyisiin wedge-lähestymisiin vaikeutta.¨ Kierroksen jälkeen tulee kuitenkin hieman pettynyt olo. Mikäli kenttä sijaitsisi Suomessa ja se olisi kansainvälisesti nimettömän arkkitehdin suunnittelema, jäisi arvosana korkeintaan tyydyttäväksi. Herääkin kysymys, miksi kallis Jack Nicklaus on kutsuttu suunnittelemaan kenttä alueelle, jossa mahdollisuudet hyvän kentän tekemiseen ovat vähäiset? ”Crans Montana on luksuskohde, jossa asuville ja vieraileville Nicklauksen nimi antaa arvoa. Kentän laitamille on huomattavasti helpompaa myydä kahden miljoonan euron asuntoja, kun suunnittelija on maailman ehkä tunnetuin golfari”, antaa paikallinen golftoimittaja luonnollisen vastauksen.

Ympäröivä alppikylä tuo väriä kentälle. © GettyImages

Ympäröivä alppikylä tuo väriä kentälle. &copy Getty Images

Sveitsi on Euroopan mittakaavassakin pieni, mutta perinteikäs golfmaa ja Crans Montana sen kuuluisin kenttä. Pelkästään golfkohteena sitä on vaikeaa markkinoida, mutta alppikylässä muiden aktiviteettien ohella, se on vierailun arvoinen paikka.

Toinen vaihtoehto on käydä seuraamassa syyskuun alussa perinteisesti järjestettävää European Mastersia. Kilpailun tunnelma on aistikas ja kansainvälinen. Kisan katsojista merkittävä osa on Italiasta ja Ranskasta. Geneven lentokentältä Sierreen pääsee junalla reilussa kahdessa tunnisssa, Crans Montanaan sieltä helposti vartissa ”rinnejunalla”. Mikko Ilonen pelaa kilpailussa taas ensi vuonna, mukana on mahdollisesti myös Antti Ahokas.

Teksti Teemu Tyry Juttu on julkaistu Golf Digest 7/08 -lehdessä

Kentän kotisivu

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje