26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Yksinpelaamisen tuska riipaisee sydämen pohjasta

Kun kenttä ei ole tuttu, niin yksinpelaaminen saa yhden uuden ulottuvuuden. Draivikin voi päätyä kentän kapeimpaan kohtaan.

Jotkut siitä pitävät, toisille se ei sovi alkuunkaan. Yksinpelaaminen jakaa todennäköisesti golfarit kahteen leiriin.

Vihaan yksinpelaamista. Tältä pohjalta pelasin hiljattain kierroksen yksin. Edellisestä yksin pelatusta kierroksesta oli aikaa jo vuosia, koska en vain koe pitäväni siitä niin paljoa, että lähtisin golfkierrokselle ilman peliseuraa. Mieluummin teen jotain muuta kuin käppäilen itsekseni kierroksen.

Nautin golfissa ehkäpä eniten hyvästä tuloksesta hyvässä peliseurassa. Nämä molemmat mielihyvää tuottavat elementit loistavat poissaolollaan, kun pomputtelen palloa tuttuun tyyliini ennen ensimmäistä avauslyöntiäni. Kyllä, hyvän tuloksen voi pelata myös yksin, mutta voi sitä nolouden määrää, kun kertoisin kavereilleni pelanneeni 59 lyönnin kierroksen yksin. Tai mikä vielä pahempaa, tekisin elämäni ensimmäisen holarini tai albatrossini yksin pelatulla kierroksella.

Vaikka kuinka yritän jättää tulosorientoituneen ajattelutapani taka-alalle, niin joudun silti kamppailemaan sen kanssa. Haluan upottaa birkkuputteja, mutta silti miettiä jotenkin ettei sillä ole väliä putoavatko ne kuppiin vai eivät. Mitä pidemmälle kierros etenee sitä enemmän koko ajatus tuntuu vieraalta.

Näinpä keskityn lyömään hyviä lyöntejä. Varsinkin ensimmäisellä yhdeksiköllä näin teenkin. Puolivälin krouviin tultaessa tulokseni on +1. Mieli on mukavan kirkas. Luulen, että olen voittanut jonkinlaisen kamppailun omassa suhtautumisessa yksinpelaamiseen. Heti seuraavat viisi reikää osoittavat tuon luulon vääräksi.

Teen pelkkiä bogeja ja huomaan hermostuvani itselleni. Juuri tätä en missään nimessä halua. Miksi ei vain voisi nauttia kesästä ja golfista missä tahansa muodossa eikä tuittuilla päänsisäisesti itselleen? Mitä väliä sillä on, tekeekö parin vai bogeyn, kun sillä tuloksella ei ole merkitystä?

Näiden reikien aikana minulle selkenee se, miksi en pidä yksinpelaamisesta. Jos kyseessä olisi ”normaali” kierros, niin todennäköisesti tsemppaisin enemmän ja bogeyt kääntyisivät pareiksi. Nyt tuo pieni puristus jää kokonaan pois. Olen huomannut kehittyväni pelaamisessa, kun jaksan puristaa ja yrittää tosissaan, oli tulossa händärikierros tai ei. Nyt en kehity milliäkään. Siltä se ainakin tuntuu.

Heikoilla hetkillä tunnen olevani enemmän yksin kuin todellisuudessa olen. Kierroksen sisään kuuluvat mukavat spekuloinnit kentästä, lyönneistä tai vaikka seuraavasta euroviisuvoittajasta täytyy hoitaa itse. Esimerkiksi kenttää en ole pelannut koskaan aikaisemmin. Alkuinnostus uuden kentän bongaamisestakin häipyy bogien myötä unholaan. Olisi mahtavaa miettiä pelilinjoja ja muita juttuja kavereiden kanssa. Vaikkapa par-3:lla tunnen riipaisevan viillon sydämessäni, kun aina kutkuttavat mailavalinnat täytyy käydä oravien ja pikkulintujen kanssa.

Jos joskus voi tuuri suosia yksin pelatessa, niin tällä kertaa se toden teolla suosi. Samaan aikaan kentällä pelattiin mainiosti järjestetty sponsoritapahtuma ja se lievensi tuskaani. Vaikka pelasin yksin, niin en ollut kentällä yksin. Hurraa-huutoja kuului vähän väliä ja muut pelaajat tuulettivat onnistumisiaan antaumuksella. Juuri tehdyt sushit maistuivat kierroksen aikana erinomaisilta, ja muutenkin häppeninkiä oli koko ajan ympärillä.

Lopetin kierroksen pelaamatta viimeistä reikääni. Suuntasin savusaunan löylyihin. Siinä yksin piiskatessa vettä kiukaalle kaikki murheeni unohtuivat. Siitä huolimatta olisin halunnut paketoida kierroksen pelikavereiden kanssa.

Yksinpelaamisesta voi olla kahta mieltä. Jollekin toiselle sinänsä uniikki kokemukseni olisi voinut olla elämänsä hienoimpia golfkierroksia. Minä joudun edelleen pitäytymään kannassani, että en tykkää alkuunkaan pelata yksin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)

    SMG says:

    Tuo nyt vain kertoo että kirjoittaja pelaa täysin turhamaisista syistä, ihan vain kaverille näyttääkseen. Lajin maine on huono juuri tuosta syystä, yritetään esittää jotain. Tosiharrastajat pelaavat yksin ja nauttivat siitä, keskittyen vain peliin. Kierroskin menee yksin pelatessa kahteen tuntiin, jos ei ole hitaampia edessä, sekin on nautinto.

    J.J. says:

    Rakastan yksin pelaamista: omassa rauhassa, omaa vauhtia, omaan peliin tai treeniin keskittyen ja luontoa tai joskus radiota/podcasteja kuunnellen. Golfin sosiaalinen puoli ja uusiin ihmisiin kentällä tutustuminen ei lainkaan kiinnosta. Toki kavereiden kanssa on joskus kiva pelata ja kisat ovat tottakai hauskoja.

    Olen jättänyt kierroksen väliin useita kertoja kun vapaata aikaa ei yksinpelaamiseen ole löytynyt.

    Dubbeli says:

    Itselleni golf on parasta, kun pääsen pelaamaan yksin. Erityisesti muutamat aamu- ja iltakierrokset ovat jääneet mieleen golfharrastuksen huippuelämyksinä. Niiden aikana pystyy kunnolla nauttimaan luonnosta, hiljaisuudesta, pelistä. Kavereidenkin kanssa tulee pelattua, mutta niillä kierroksilla painottuu sosiaalinen puoli ja läpän heitto, ei niinkään itse peli. Oma päivätyöni on hyvin sosiaalista, siksi golfkentän hiljaisuus ja esteettisyys ovat hyvää vastapainoa ja puhdasta terapiaa.

    Putti-Possu says:

    On hyvin ymmärrettävää, että meillä on erilaisia preferenssejä. Ollessani työelämässä ja lasten kanssa kotonakin elämä oli hyvin sosiaalista. Silloin kaipasin hiljaisia hetkiä, kuten luonnossa yksin tai golfkierros yksin. Silloin sielu ja mieli lepäsi – siis jonkinlainen retriitti.

    Sen sijaan monelle eläkeläiselle tai yksin asuvalle, golfkierros voi olla se päivän sosiaalinen mahdollisuus – siis vastapainoa yksin olemiselle. Samoista syistä hakeudutaan sosiaalisiin tilanteisiin, joka voi olla ystävien tapaaminen, baari-ilta tai golfkierros hyvässä seurassa. Silloinkin mieli virkistyy – retriitti odottaa sitten kotona.

    OikeaJuuso says:

    On kaksi hyvää tapaa pelata golfkierrosta – yksin tai kavereiden kanssa. Koska ihan aina ei kavereita ole saatavilla, yksin pelaaminen on oikein hyvä vaihtoehto. Tyhjään kenttään yksin pelaaminen aamun aikaisina tunteina 2 tunnin kierrosajalla on ehkä kaikkein mukavinta. Jos edessä on ruuhkaa, useaa palloa pelaamalla saa melkein parasta tai ainakin mielenkiintoisinta lyöntitreeniä mitä on.

    Pahin vaihtoehto, jota 28 vuoden peleihin mahtuu on saada nillittäjä, selittelijä, kisaajatyyppi (harkkakierroksella) tai muuten vaan rasittava pelaaja samaan ryhmään. Kyllä teitä muka hauskoja tai mukamas jämptejä ja virallisia riittää, sen voin sanoa. Ihan ei jaksa enää näitä.