26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Virtuaaliset GoExpo Golfmessut käynnissä

Golflliton valmentaja Petteri Nykky (vas.) kertomassa SGL:n studio-osuudessa Team Finlandin toiminnasta. Näyttökuva lähetyksestä.

Koko viikonlopun ajan on tarjolla paljon ohjelmaa ja ajankohtaisia puheenaiheita.

Kevättalvi on golfmessujen aikaa. Koronapandemia määrittelee edelleen tiukasti toimintaamme, mutta messuvieraat toivotetaan tällä kertaa tervetulleiksi virtuaalisesti osoitteessa golfmessut.fi.

Ohjelmaa on perjantaista sunnuntaihin alkaen kello 10 jatkuen kello 18.30:een ja sunnuntaina kello 16:een saakka.

”Golfmessut ovat alkaneet hyvin, ja tällä kertaa näin studioinformaation muodossa. Ohjelma on monipuolista, ja tänä iltapäivänä olemme kertoneet muun muassa lajin terveysvaikutuksista eli toisin sanoen siitä, että golf on liikuntaa, jota kannattaa harrastaa”, sanoo Suomen Golfliiton lajimarkkinoinnista vastaava Kimmo Rantamäki.

Rantamäen mukaaan virtuaalimessujen kyytiin kannattaa hypätä, sillä kuultavaa ja nähtävää on laidasta laitaan.

”Tarjoamme paljon ajankohtaista asiaa, sillä toden totta kevät on jo aivan oven takana”, hän sanoo.

Perjantai-iltapäivän ja -illan aikana Golfliitto esittelee Suomen kautta aikain menestyneimmän pelaajan Mikko Ilosen top 5 -vinkit. Keskustelua on tulossa myös naisten ja tyttöjen golfharrastuksesta. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin aloittaa lauantai- ja sunnuntaiaamu messujen golfjumpalla!

”Nyt emme voi kasvotusten kohdata, mutta homma hoituu virtuaalisesti, joka on toiseksi paras vaihtoehto. Golf on messunsa ansainnut, ja olemme nämä messut golfareille velkaa. Olemme ottaneet erityiskohteeksemme uudet golfarit, sillä heidät me kaikki haluaisimme pitää lajin parissa vastakin.”

Kaikkea on kokeneimmillekin harrastajille: laji kehittyy, eikä teknologia vähiten. Lauantaina messuilla on luvassa tietoa muun muassa tasoituksesta ja eBirdiestä, pelaajan polusta, puistogolfista sekä paljon muusta.

”Kyllä näistä lajin uusista tuulista pitää tasaisin väliajoin golfareille kertoa”, Rantamäki muistuttaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje