26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Vijay Singh johtaa Houstonissa

Vijay Singhilla oli torstaina ehjä kierros. Kahdeksan birdietä ja kymmenen paría © Getty Images

Redstone Golf Clubin pitkä, lähes 6800 metrinen kenttä sopii mainiosti Vijay Singhille joka metsästää jo kolmatta voittoaan Shell Houston Openissa neljän vuoden aikana. Viimevuonna Singh pelasi 38 viimeistä reikää tekemättä bogeyta. Torstaina hän jatkoi sarjaa 18:lla, kahdeksan näistä oli birdejä. Mikäli sarja jatkuu pitkään, on maailmanlistan kakkonen vahvoilla kisan voittajaksi. Takaa-ajajat ovat ennakkoon kevytsarjalaisia,Gavin Coles (65) ja Brendan Jones (65) tuskin enää viimeisenä päivänä kärkeä uhkaavat. Nimimiehistä John Daly pelasi 68, Jeff Maggert 67 ja Charles Howell III 70. Pöytä on katettu Vijay Singhille jolle ykköstila olisi uran 26:s. Voittaja palkitaan 900.000 dollarin shekillä. Kolme kierrosta on vielä pelaamatta joten voittopuhe ei liene Singhin ajatuksissa päällimmäisenä. Ruotsalaisista parhaiten (69) pelasi Daniel Chopra, Mathias Grönbergin tulos oli 71, viidesti peräkkäin karsiutunut Fredrik Jacobson ylsi samaan.

Leaderboard, Houston

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje