16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Veikkausliigaa ja golfia Lahden stadionilla

Anna Backman pääsi esittelemään golftaitojaan jalkapalloyleisölle. Kuva: Juha Hakulinen

Yleisö sai seurata ottelun alla Anna Backmanin ja Mikko Lehtovuoren tarkkuuskilpailua.

Lahden stadion on tuttu paikka jalkapalloa seuraavalle yleisölle ja maanantaina kentällä taisteltiinkin Veikkausliigan pisteistä FC Lahden ja HJK:n välisessä ottelussa.

Katsojat saivat ottelun alla maistiaisen myös golfista, kun Kanavagolfia edustava Anna Backman ja Lahden Golfin ammattilaispelaaja Mikko Lehtovuori kävivät tarkkuuskilpailun, jonka maalina oli jalkapallokentän keskiympyrä.

Voiton vei Miamin yliopiston golfjoukkueeseen kuuluva Backman, jonka kaikki lähestymiset päätyivät ”lipun” tuntumaan.

Tapahtuma toi mukavasti näkyvyyttä lajille ja 6.–8. kesäkuuta Messilässä pelattavalle LET Access Series -kilpailulle, josta jalkapallo-ottelun kenttäkuulutus muistutti yli kolmetuhantista yleisöä.

Matkailunedistämistä tekevän Lahti Regionin toimitusjohtaja Raija Forsman on hyvillään Lahden seudulla pidettävien ammattilaisturnausten matkailua palvelevasta vaikutuksesta.

”Urheilumatkailun merkitys on Suomessa vasta alettu ymmärtää. Erilaiset tapahtumat ja liikunnalliset aktiviteetit tuovat Päijät-Hämeeseen jo nyt runsaasti pitkään viipyviä matkailijoita. Aluetaloudellinen vaikuttavuus kertyy matkailutuloina seudulle. Lisäbonuksena saadaan parhaassa tapauksessa arvokasta kansainvälistä näkyvyyttä.”

Forsman kertoi olleensa seuraamassa Messilän LETAS-turnausta viime vuonna ja piti näkemästään.

”Se oli monessa mielessä kaunis ja lämmintunnelmainen tapahtuma. Golf on fiksu laji seurata.”

Toinen Lahden seudulla pelattava ammattilaisturnaus, haastajakiertueen ohjelmaan kuuluva Vierumäki Finnish Challenge käydään elokuun ensimmäisellä viikolla Vierumäen Cooke-kentällä.

Lähde: Messilä Golfin kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje