Robert Karlsson on pelaaja, jolle asiantuntijat ovat aina povanneet loistavaa uraa. Heti ensimmäisenä Euroopan Tour vuotenaan 1991 Karlsson sijoittui 22-vuotiaana kotikatsomon edessä Skandinavian Mastersissa kolmanneksi ja varsinkin ruotsalaiset olivat varmoja uuden tähden syttymisestä. Voittoja yhdentoista vuoden aikana on tullut kuitenkin yllättävänkin vähän, vain viisi kappaletta, kakkostiloja turhankin monta, seitsemän. Rahalistan sijoitukset ovat kuitenkin vuosia 1996 ja 2000 lukuunottamatta olleet reilusti alle sadan, parhaimmillaan Karlsson ylsi kärkikymmenikköön vuonna 1997 (sijoitus 10.). Ura ja pelit eivät kuitenkaan ole edenneet aivan Robertin toivomalla tavalla, surkea vuosi 2000 (rahalistalla 114.) ajoi osaltaan muutoksiin valmentajasuhteissa ja myös välineissä. 
Golfpiste tapasi Robert Karlssonin Ryder Cupia edeltävällä viikolla Norjassa, Miklagardin upealla kentällä lähellä Osloa, jossa Karlsson piti harjoitusleiriä uuden valmentajansa kanssa. Pelikierroksen ja haastattelun lomassa syntyi vahva kuva vaatimattomasta, mutta määrätietoisesta oman tien kulkijasta, jonka harjoittelumoraali on varmasti Euroopan Tourin kärkeä. Tiukan harjoittelun ohessa Karlsson testasi myös uusia välineitä. Karlsson vaihtoi Wilsonin uskolliset blade mailansa viime vuonna norjalaisen Mgolfin tuotteisiin, nyt Karlsson testasi Mgolfin vielä julkistamatonta uutuutta ”anteeksiantavaa blade” mailaa. Karlsson saalisti mallin prototyypillä uransa suurimman shekin syyskuun alussa voitettuaan Omega European Mastersin Sveitsissä. Golfpiste ja ProGolf Magazine olivat ensimmäisiä maailmassa, jotka näkivät ja kokivat mailauutuuden ”livenä”.
Uusi valmentaja uudet ajatukset
Robert Karlssonin vuosikausia jatkunut valmentajasuhde englantilaisen huippuvalmentajan Simon Holmesin kanssa päättyi viime vuoden syyskuussa. Karlsson ei suostu kommentoimaan ”eroa” sen kummemmin, oltiin vain saavuttu tiettyyn pisteeseen, Robert kaipasi uusia tuulia golfiinsa. Valmentajavaihdosta edisti kaksi seikkaa; ensinnäkin Robertin vuosi 2000 oli miehen omienkin sanojen mukaan surkea, kauden päätteeksi rahalistaa sai selata aina kohtaan 114 saakka, ennenkuin nimi Robert Karlsson tuli vastaan. Edelliskausien sijoituksiin (10, 17, 19) verrattuna takapakkia tuli oikein kunnolla, tuskastuminen kentällä alkoi painaa Karlssonia. ”Pelini epätasaisuus alkoi ahdistaa minua”, Karlsson kertoi, ”olin huolissani mihin suuntaan pelini oli menossa, vai oliko se menossa minnekkään”. 
Toinen tärkeä tekijä oli tutustuminen ruotsalaiseen Björn Rigbyyn kesällä 2000. Rigby oli vanhalla iällä suorittamassa tutkintoa urheilupsykologiassa, osana tutkintoa hän suoritti mentaalisia testejä Eurooppa Tourin pelaajista. Karlssonin ja Rigbyn ajatusmaailmat kohtasivat ja syyskuussa 2000 kaksikko alkoi yhteistyönsä. Alkuun yhteistyö oli pääasiassa henkistä valmennusta ja kauden pelien suunnittelua, liikuttiin siis pään sisäpuolen asioissa. Pikkuhiljaa kaksikon yhteistyö siirtyi uusille tasoille, lopulta tultiin siihen pisteeseen ettei Simon Holmesille enää ollut käyttöä. Nykyään Rigby – ”uusi vanha valmentaja”, kuten mies itse sanoo – vastaa Karlssonin valmentautumisesta täysin. Aivan pystymetsästä ei Rigby Karlssonin valmentajaksi hypännyt. Rigby luotsasi mm. Jarmo Sandelinin uraa takavuosina, auttaen tämän US PGA Tourille. Rigby ei säästele sanojaan kun häneltä kysytään millainen Robert Karlsson on valmennettavana. ”Robert on erittäin kunnianhimoinen, innokas, hyvän vartalonhallinnan ja käsi-silmä koordinaation omaava pelaaja”, Rigby hehkuttaa, ”hänen pelissään ei ole suoranaisia heikkouksia, toki jokaisella osa-alueella on parannettavaa”. Harjoittelun suhteen miehet ovat samoilla linjoilla, kolme mailaa, draiveri, wedge ja putteri vievät harjoitusajasta 90%:a. ”Pääasiassa harjoittelen vain noilla kolmella mailalla”, Karlsson kertoo, ”lisäksi haluamme Björnin kanssa pitää harjoittelun mahdollisimman pelinomaisena, tekniikkaa mietin oikeastaan vain rangeharjoitteluni alkulämmittelyssä”. Rigby seuraa Karlssonia kilpailuihin 3-5 kertaa kauden aikana. Vuoden aikana pyritään pitämään 4-6 viikon mittaista intensiivistä leiriä yhdessä. Tapaamispäivänä Robert ja Björn saapuivat kentällä noin yhdeksän aikaan (aamu oli kylmä). Klubilla nautitun aamiaisen jälkeen kaksikko siirtyi harjoittelemaan wedgelyöntejä kentän par-kolme radan yhdelle väylälle. Reilun tunnin harjoituksen jälkeen kaksikko siirtyi rangelle, jossa aikaa kului noin puolitoista tuntia, pääasiassa draiveri kourassa. Svingitekniikkaankin on tullut valmentajavaihdoksen myötä uusia ajatuksia tai oikeastaan yksi uusi ajatus: ”more legs”. ”Simon Holmes painottaa voimakkaasti ylävartalon käyttöä svingissä, nyt olemme Björnin kanssa yrittäneet saada jalkatyöskentelyäni paremmaksi, tavallaan koko vartaloa enemmän mukaan svingiin”, Karlsson taustoitti teknisiä ajatuksiaan. Sekä Karlsson että Rigby ovat sitä mieltä, että golf on yhä enemmän voimapeli, lyöntipituuden merkitys on kasvanut. Karlsson ei jo pitkänhuiskean vartensakin (196cm) avustamana ole todellakaan mikään nuhapyssy (löi jopa pidemmälle kuin allekirjoittanut…), mutta silti fysiikkaan panostetaan. Karlssonilla on USA:ssa fyysinen valmentaja Ben Shear, jota Karlsson tapaa muutaman kerran vuodessa ja joka laatii Karlssonin voimaharjoitusohjelmat.
The kierros
Lounaan jälkeen oli vuorossa harjoituskierros Miklagardin 100 miljoonaa Norjan kruunua maksaneella kentällä. 
Kierros (16 väylää, missasimme lähtöaikamme ja paikalliset pelurit eivät suostuneet päästämään meitä edelleen, ei vaikka mukana oli sentään median edustajia…;) sujui Robertilta mukavasti kolme alle parin. Robert Trent Jones II:n suunnittelemat Miklagardin erittäin nopeat (joita ei kuulemma oltu leikattu kahteen päivään ) ja erittäin kaltevat viheriöt eivät mahdollistaneet birdieiloittelua, väärälle puolelle lippua joutuminen tuotti aina uskomattomia ongelmia. Tällä saralla ammattimiehen ote näkyi selvästi: ”voit lyödä 151 metriä, muttet puolta metriä enempää”, Robbe sanoi jossain vaiheessa minulle. Löin ehkä 153 metriä ja edessäni oli lähes mahdoton vasemmalta oikealle noin kolme metriä kallistuva alamäkiputti. ”Sanoinhan sinulle!”, Robert ilkkui. Karlsson itse löi ihailtavan varmasti pallonsa aina viheriön oikeaan osaan, edessä oli lähes järjestään ylämäkiputti. Kierroksen jännittävin vaihe koettiin väylällä kymmenen, 200 metrisellä par-kolmosella, jossa Robert oli tehnyt edellispäivänä hole-in-onen (rauta kuutosella!). Odotellessamme tiillä viheriön vapautumista Robert kertoi strategian; lyö pallosi noin viisi kuusi metriä lipusta oikealle ja se valuu lipulle. Ok, no problem. Robert löi ensin ja pallo lipesi ehkä kahdeksan metriä lipusta oikealle, mutta sai onnekkaan pompun ja lähti valumaan kohti reikää. Hetken todella näytti että sinnehän se menee, mutta pallo meni kuin menikin ohi reiän ja samalla kolme metriä pitkäksi! Siinä sitten naureskeltiin kun mikään ei mene sisään. 
Ehkä erikoisin asia Robert Karlssonin pelissä on pallon sivukierre sitä ei nimittäin ole. Kysyin Robertilta ennen kierrosta lyökö hän mieluummin fadea vai drawta? ”Lyön mieluiten suoraa palloa”, Robert vastasi vakavalla naamalla enkä hetkeen tiennyt vitsaileeko hän. Kierroksen aikana sain todeta ettei vitsaillut. Pallo lentää käsittämättömän suoraan. Tosin mielestäni siinä saattaa piillä Robertin pelin heikkouskin. Pari draivia lähti vinoon ja kun Robertille ei selvästikään ollut selvää, kumpaan suuntaan huono lyönti kiertää, oli pallo pari kertaa yllättävänkin vinossa. Kaiken kaikkiaan Karlssonin peli oli juuri sellaista kuin olin odottanutkin; eleetöntä, mutta ei missään nimessä huikeaa, tasaista ja varmaa, harva lyönti lipesi vinoon. Putti ei uponnut mitenkään erityisen hyvin, tosin yhtään kolmen putin greeniäkään ei kierrokseen mahtunut, mikä ainakin allekirjoittaneesta tuntui greenien nopeuteen viitaten uskomattomalta. Tosin Robert totesi Miklagardin greenien olevan keskivertotasoa nopeudeltaan… Ok, I get it.
”Mikko on hyvä, jä,tkä,”
Tavoitteita Karlssonilla edelleen riittää: ”Haluan kehittyä pelaajana ja nostaa maailmanrankingiani (nyt 67.), ne ovat oikeastaan ainoat tavoitteeni, puhutaan sitten lähitulevaisuudesta tai pitkästä aikavälistä”, Karlsson paljastaa. 
Karlssonin loppukauden ohjelmassa on vielä kaksi kisaa, Italian Open sekä kauden päättävä Volvo Masters Valderramassa. Tapaamisemme jälkeisistä kisoista Dunhill Links Championship meni penkin alle (missasi cutin pelattuaan kierrokset 72, 79 ja 74), Trophée Lancome Anders Frosbrandin ”pahoinpitelystä” (avaus osui Karlssoniin) huolimatta hyvin, sijoitus jaettu viides. Rahalistalla sijaluku on juuri nyt 35. ”Volvo Mastersin jälkeen laitan mailat kaappiin viideksi kuudeksi viikoksi ja pidän lomaa golfista”, Robert kertoo. Karlsson ilmoittaa Euroopan Tourin sivuilla harrastuksikseen hiihtämisen ja ”itsensä kehittämisen”. Kysyessäni mitä tuo jälkimmäinen pitää sisällään, saan todella kattavan vastauksen: ”Harjoitan paljon meditointia, mikä on todella rentouttavaa”, Karlsson aloittaa, ”lisäksi olen käynyt terapiassa, tarkoituksenani on oppia ymmärtämään omia reaktioitani, sekä oppia stressin hallintaa”. Heitin tähän väliin että ”no onneksi et sentään syö hiekkaa (kuten Jesper Parnevik)”! ”Olen kyllä kokeillut sitäkin”, Karlsson heittää takaisin ja allekirjoittaneen poskia alkaa kuumottaa. ”Olen kiinnostunut yleensäkin vaihtoehtoisista terapiakeinoista, olen muun muassa paastonnut pari kertaa puhdistaakseni kehoni ja mieleni.”, Robert selittää. ”Minua kiinnostaa ruumiin hyvinvointi. Uskon sen auttavan minua niin golfissa kuin muussakin elämässä”, Karlsson kertoo niin vakavalla ilmeellä ettei voi kuin uskoa. Lopuksi oli pakko kysyä SE kysymys: ”Mitä mieltä olet Mikko Ilosesta?” ”Mikko on hyvä jätkä”, Robbe toteaa, ”olen pelannut Mikon kanssa muutaman harjoituskierroksen ja hän on todella hyvä pelaaja, joka kuuluu ehdottomasti Euroopan Tourille. Uskon Mikon saavan kortin tänä vuonna ja pitävän sen jatkossa sitten helposti”, Karlsson jatkaa, ”olisin itse asiassa yllättynyt jos hän ei olisi jo ensi vuonna rahalistalla 50:n joukossa, jopa 25:n joukkoon hänellä on hyvät mahdollisuudet. Teknisesti hän ei ehkä ole niin ”kouliintunut”, mutta henkisesti hän on selvästi erittäin vahva.”
Uudet vä,lineet bä,gissä,
Viime vuonna Karlsson pisti myös bägin sisällön uusiksi. Vanhat Wilsonin bladet saivat tehdä tilaa Mgolfin mailoille. Aluksi bägiin ilmestyi rautasetiksi Mgolf Mi Tour malli, joka on taottu kehäpainotteinen maila. Sveitsin kisaan Karlsson sai tehtaalta uuden blade mallin prototyypin. Maila istui Robertin käteen, tuloksena heti voitto ja uran suurin shekki 250.000 euroa. Robertin puut ja wedget ovat niinikään Mgolfin käsialaa. Robert ei saa Mgolfilta rahaa pelaamisestaan, menestyksen mukaan jaetaan toki bonuksia. Miklagardissa Karlssonin bägissä oli upouusi blademalli, nimeltään Mi Pro FB, ei enää pelkkä prototyyppi, vaan viimeistelty klassisen kaunis rautamaila. Maila oli ensi kertaa muiden kuin Mgolfilaisten silmien edessä, markkinoille maila ilmestyy ensi vuoden maaliskuussa. Mgolf sanoo mailan olevan maailman ensimmäinen ”forgiving blade”, eli anteeksi antava blademaila. Mgolfin perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Jan Bakken mukaan mailan lavan ”center of inertia” (käännettäköön se vaikka lavan massakeskipiste) tekee lavasta perinteistä bladelapaa anteeksi antavamman. ”Lisäksi Mgolfin mailoissa jokaiseen varteen yhdistetään juuri oikeanlainen lapa, toisin sanoen mailan tasapaino on aina täsmälleen oikea”, Bakke selventää. Myyntimiehen puhetta tahi ei, mutta kierroksen pelattuani voin todeta mailan olevan hyvä, jopa siinä määrin että en enää kesken kierroksen muistanut pelaavani blademailalla. Maila ei tuntunut missään nimessä vaikealta lyödä. Robert Karlsson, joka tunnetusti on ollut aina tarkka välineistään, valisti suhdettaan Mgolfin mailoihin näin: ”Pidän siitä, että rautamailasettini on tasainen läpi setin”, Karlsson kertoi ja selitti hieman lisää: ”Nykyisissä mailoissani rautaysi tuntuu samanlaiselta kuin rautakolmonen, vanhoissa bladeissani koin tuon aina ongelmaksi”. Karlsson kertoo myös tarinan ajasta, jolloin hän pelasi erään mailamerkin draiverilla ja halusi mukaan kisoihin toisen samanlaisen kaiken varalta. ”Testasin kaksikymmentä samalla loftilla, samalla varrella ja samalla päällä olevaa mailaa, mutta yksikään niistä ei tuntunut samalta kuin oma draiverini!”, Karlsson ihmetteli. 
Tässä kohtaa Bakke puuttuu jälleen peliin: ”Mgolfin filosofia on, että kaikki varret ja lavat testataan erittäin tarkasti, virhetoleranssi on todella pieni”, Bakke hehkuttaa, ”prosessi ei ole tietenkään kaikkein halvin, mutta kun kuluttaja ostaa kaupan hyllyltä Mgolfin setin, voi hän olla täysin varma että se on samanlainen kuin esimerkiksi Robertilla. Meidän mottomme voisi sanoa olevan ”precision” (=tarkkuus), on kyseessä sitten mailan loft, varsi tai lapa”. Mgolf on ajamassa myös rautamailoihin grafiittivarsia kaikentasoisille pelaajille. Mgolfin mailoihin varret valmistaa paremmin hiihtourheilusta tunnettu Swix. ”Swix ja Harrison tekevät maailman parhaat grafiittivarret”, Robert sanoo. (tai ”carbon composite” varret (hiilkuituyhdistelmät), kuten Bakke tarkentaa). ”Suurin osa pelaajista pelaa liian jäykillä varsilla”, Bakke toteaa, ”siksi me haluamme sovittaa jokaisen varren ja lavan toisiinsa”. Itse testasin ennen kierrostamme samanlaiseen rautavitoseen istutettuina viittä eri varsivaihtoehtoa, joista yksi oli perinteinen teräsvarsi ja neljä muuta grafiittivarsia eri jäykkyyksillä. Yllätyksekseni (olin liikkeellä ”minähän en grafiittivartista rautaa ota” asenteella…) valitsin parhaimmaksi ja kierroksen ajaksi bägiin Swixin uudella grafiittivarrella varustetun mailan, jäykkyys oli stiff. Mukana oli jopa lady flex jäykkyydellä varustettu varsi, eikä silläkään lyöminen ollut mahdotonta. Grafiittivarsien kiertojäykkyys on nykyään huippuluokkaa, varren ei tarvitse olla enää jäykkydeltään ”super stiff”. Mgolfin periaate mm. puumailojen lapakulman suhteen poikkeaa muista. ”Me emme rakenna esimerkiksi draivereita siten, että niiden lavat olisivat neljä astetta suljettuna”, Bakke jatkaa. ”Miksi tekisimme niin? sehän vain laittaa golfarit opettelemaan väärän lyöntitekniikan, me haluamme auttaa oikean tekniikan löytämisessä, siksi draivereidemme lavat ovat täysin suorat”. Periaate on varsin jalo, mutta jää nähtäväksi myykö se mailoja… Mgolfin tavoitteet ovat kovat; olla yksi maailman viidestä suurimmasta mailanvalmistajasta vuoteen 2007 mennessä. Norjalaisyhtiön markkinointistrategiaan ei kuulu jättimäiset mainokset alan medioissa. Mgolf pyrkii saavuttamaan kuluttajan luottamuksen hyvien pelaajien kokemusten kautta. Suomessa Mgolfin mailoja bägistä löytyy mm. Mika Piltziltä, Anssi Kankkoselta, Tuomas Tuoviselta ja Peter Erofejeffiltä.