22.–29.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][16]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Uskomaton temppu! – Roosa Seligson teki kaksi holaria samalla reiällä peräkkäisillä kierroksilla

Näin se käy, kun sihti osuu oikein kunnolla kohdalleen. Roosa Seligson kolisutteli palloa yhdellä lyönnillä reikään samalla tapahtumapaikalla kahdesti neljän päivän sisällä.

Wiurilan kentän tämän kauden hole in oneista kaksi kolmasosaa on Seligsonin tekemiä.

Roosa Seligson koki tiistaina uskomattoman hetken tehtyään Halikossa Wiurilan kentän 11. reiällä toisella peräkkäisellä golfkierroksellaan hole in onen. Vielä huikeammaksi tapauksen tekee se, että ensimmäinen, viime perjantaina tehty holari syntyi samaisella reiällä.

”Saatoimme pelikavereiden kanssa vain nauraa hysteerisesti tälle toiselle holarille”, Seligson kertoi.

Seligson ei ollut tehnyt ennen perjantaita koskaan hole in onea. Holari ehti kuitenkin roikkua ilmassa, sillä hänen tiilyöntinsä on päätynyt samaisella reiällä hiljattain parikin kertaa aivan lipun viereen, lähimmillään noin kymmenen sentin päähän.

Wiurilan 11. reiän viheriön vieressä on puu, joka sijaitsee samassa linjassa punaisen lyöntipaikan kanssa. Monet naispelaajat ovat toivoneet kyseisen puun kaatamista, mutta Seligsonille siitä ei ole ollut haittaa.

”Minun silmääni tuo 11:n tiipaikka ja viheriö istuvat todella hyvin. Jotenkin ne vain sopivat omalle lyönnilleni.”

Hänen mukaansa molemmat hole in one -lyönnit olivat hyviä ja tarkkoja osumia, eli eivät ”tuntuneet missään lavan osuessa palloon”. Lähtivät kauniissa, korkeassa kaaressa ja putosivat metrin kaksi ennen lippua, kunnes vierivät reikään.

Seligsonin laitteet ovat pursuneet viestejä, joissa häntä on onniteltu hämmästyttävästä suorituksesta.

”Jotkut ovat naureskellen epäilleet huijaavani, mutta onneksi oli paljon silminnäkijöitä. Mieheni holareista yksi on tullut yksin pelatessa. Varsinkaan ensimmäisen kohdalla sellaista ei kukaan toivoisi.”

Perjantaina Seligsonilla ja hänen neljä hole in onea tehneellä miehellään Mika Aitiolla oli seurassaan kaksi muuta pelaajaa. Lippu sijaitsi viheriön takaosassa, ja Seligson sivalsi pallonsa matkaan rautaysillä.

”Olen aika puhelias ja sosiaalinen tapaus, mutta menin aivan sanattomaksi, kun tajusin pallon pyörähtäneen reikään. Sen jälkeen päästin ihan mielettömän riemunkiljajduksen.”

Sana holarista kiiri nopeasti, ja kuohuviinitarjoilut käynnistyivät Wiurilan kentän ”ysikioskilla”.

”Kioski sijaitsee kätevästi ysin ja 18. viheriön tuntumassa, joten sinne on helppo mennä. Oli aivan upeata, miten paljon tuntemattomat ihmiset kävivät minua onnittelemassa.”

Wiurila Golf on tarjonnut tällä kaudella jäsenilleen GoGolf-jäsenyyden, johon sisältyy hole in one -vakuutus. Seligson rekisteröi mainitun jäsenyyden, ja kun hän samalla tuli aktivoineeksi holarivakuutuksen, tarjoilut eivät rasittaneet tarkan lyöjän omaa taloutta.

”Kyllähän niitä kuitteja kertyi jonkin verran, kun klubin kioskilla kävi muutama kymmenen ihmistä nauttimassa juhlajuomaa. Onneksi sattui niin lämmin ja kaunis kesäpäivä.”

”Hups, mitä tulikaan tehtyä”, mietti Roosa Seligson perjantain kierroksellaan arvaamatta, mitä on luvassa seuraavalla viikolla.

Seligsonin saavuttua tiistaina kahden muun pelaajan kanssa 11. tiipaikalle, häneltä luonnollisesti odotettiin vitsaillen jälleen holaria.

Nyt lippu oli viheriön etuosassa, joten hän otti yhtä numeroa kaltevamman mailan. Seligson teki työtä käskettyä pitching wedgellään saaden koko peliporukan täydellisen äimistyneiksi.

”Molemmat Wilsonin pallot olivat samasta pötköstä. Pelasin sillä ensimmäisellä holarin jälkeen pari väylää, kunnes 14. reiällä – jossa lyödään veden yli – mieheni sanoi, että pallo olisi hyvä ottaa talteen. Toisen kerran jälkeen muistin asian heti, kun nostin pallon reiästä.”

Tiistaina kentällä oli hiljaisempaa, sillä tällä viikolla koulujen alettua monet ovat palanneet kesälomalta takaisin töihin. Seligsonille tutulla kioskilla kävi jonkin verran vähemmän pelaajia holarijuomalla, mutta tunnelma oli yhtä iloinen kuin viime viikolla.

”Tuurailen välillä ysikioskilla, ja myöhemmin perjantaina jäinkin sinne töihin.”

Perjantain ”ässän” jälkeen hän teki tunnekuohussaan triplabogin 12. reiällä. Tiistaina jo kokeneena holaritehtailijana Seligson kertoi pelanneensa lopun hyvin, ja kierroksen alle tasoituksensa.

Turussa asuva Seligson suoritti green cardin 90-luvun alussa, mutta ei syttynyt tuolloin lajille. Vuonna 2011 hän kävi green card -kurssin uudelleen. Aluksi pienten lasten äiti pelasi 5–10 kierrosta kaudessa, mutta viimeiset seitsemän vuotta hän on kiertänyt kenttiä aktiivisesti.

”Pelaan Wiurilassa noin 50 kierrosta kaudessa, ja muilla kentillä tulee käytyä 15–20 kertaa.”

Tasoituksella 21,8 pelaavan Seligsonin paras tasoitukseton kierrostulos on 91 lyöntiä. Loppukauden tavoitteena on pelata kahdeksaisella alkava tulos.

”Kolmatta peräkkäistä hole in onea en lupaa. Tänään olen menossa ystäväni kanssa iltapäivällä Wiurilaan kierrokselle. Mahtaakohan siellä 11. tiipaikan kulmilla olla ihmisiä kameroineen odottamassa? Joka tapauksessa aion ottaa käyttöön siitä samasta pallopaketista sen kolmannenkin pallon. Käteni tulevat luultavasti vapisemaan.”

Seligson kuuli klubin henkilökunnalta, että tänä vuonna hänen kahden hole in onensa ohella Wiurilassa on tehty vain yksi muu holari. Se on poikkeuksellisen vähän ottaen huomioon kauden, jolla moni kenttä tulee rikkomaan aiemman kierrosennätyksensä − mahdollisesti Wiurilassakin.

Hole in one -palloistaan ja kuohuviinipullojen korkeista Seligson suunnittelee kehittävänsä jotain ”luovaa”. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, millaisen taideteoksen hän niistä tulee saamaan aikaiseksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje