16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Useat LIV Golf -pelaajat eronneet PGA Tourin jäsenyydestä – edessä oleva hämmennys voi johtaa suuriin muutoksiin huippugolfissa

Dustin Johnson perusteli kantojaan LIV Golfin avausturnauksen lehdistötilaisuudessa Lontoossa. Kuva: Getty Images

LIV Golfin väläyttämän mahdollisen oikeustaistelun lopputulemalla on iso merkitys pohtiessa eri kiertueiden roolia huippugolfia määrittävinä instansseina.

LIV Golf Invitational -kiertueen ensimmäisen turnauksen osallistujaluettelo julkistettiin viime viikolla, ja listalla on paljon menestystä kilpakentillä niittäneitä pelaajia. Suurin huomio kiinnittyy Dustin Johnsoniin, joka vielä aiemmin tänä vuonna vannoi uskollisuuttaan PGA Tourille. Hän totesi, ettei muulle vaihtoehdolle ollut valinnan hetkellä sijaa. Johnsonin on kerrottu kuitanneen siirtymisestään toiselle kiertueelle 150 miljoonaa dollaria.

Johnson on yksi Lontoon turnauksen menestyneimmistä pelaajista. Maailmanlistan entinen ykkönen on voittanut pelkästään PGA Tourilla 24 kilpailua, joista kaksi on majoreita. Maanantaina LIV Golf ilmoitti, että Phil Mickelson niin ikään pelaa Lontoon turnauksessa. Samalla Mickelsonin neljä kuukautta kestänyt kilpailutauko tulee päätökseensä. USA:n seuratuimpien urheilijoiden joukkoon koko uransa kuulunut Mickelson lyö laudalta Johnsoninkin saavutukset: major-titteleitä vasurilla on kuusi kappaletta ja voittoja PGA Tourilla yhteensä 45.

Muita nimekkäitä pelaajia Lontoon kisan osallistujaluettelossa ovat muun muassa Graeme McDowell, Ian Poulter, Lee Westwood, Louis Oosthuizen, Martin Kaymer, Sergio Garcia ja Charl Schwartzel – kaikki Poulteria ja Westwoodia lukuun ottamatta major-voittajia. DP World Tourin nykyisistä pelaajista tutuimpia ovat Adrian Otaegui, Bernd Wiesberger, Laurie Canter, Richard Bland ja Pablo Larrazabal.

Pelaajalista ei ole isossa kuvassa yhtä laadukas kuin Norman saattoi toivoa. Tähdistä valtaosa on uransa ehtoopuolella olevia pelaajia, ja heistä ainoastaan Johnson sellainen, jonka voisi nostaa majoreissa edelleen isojen menestyssuosikkien joukkoon.

Monet PGA Tourin tähtipelaajat ilmoittivat kevään kuluessa sitoutuvansa nykyiseen työpaikkaansa. Kiertueen toimitusjohtaja Greg Norman puolestaan arveli, etteivät lajin parhaat pysty lopun kaiken vastustamaan LIV Golf Invitational -kiertueella tarjolla olevia palkintosummia. Tämä onkin yksi kysymysmerkki, joka saattaa huonoimmassa tapauksessa sekoittaa huippugolfin vakiintuneen marssijärjestyksen pahemman kerran.

Miksi sitten pelaaminen nykyisillä pääkiertueilla eli PGA Tourilla ja DP World Tourilla kannattaa? Näiden kiertueiden turnauksista saa eniten pisteitä Official World Golf Rankingissa eli golfin maailmanlistalla. Se taas avaa pelaajalle tietä kaikkein halutuimpiin turnauksiin eli majoreihin. Pääkiertueiden jäsenenä on mahdollisuus päästä pelaajana tai kapteenina myös Ryder Cupiin ja Presidents Cupiin sekä olympiaturnaukseen. PGA Tour ja DP World Tour sekä pelaajien nokkimisjärjestyksestä huolehtiva maailmanlista käytännössä ylläpitävät huippugolfin virallista asemaa ja kilpailurekisteriä.

LIV Golfin kilpailuista ei mainittuja ranking-pisteitä saa, eivätkä saudikiertueeseen sitoutuneet pelaajat pääse niitä liiemmin jatkossakaan keräämään, mikäli pääkiertueet pysyvät aiemmassa kannassaan. PGA Tour ja DP World Tour ovat kauden edetessä toistaneet kieltävänsä jäseniään osallistumista LIV Golfin tapahtumiin. Tämän määräyksen rikkomisen on kerrottu johtavan elinikäiseen kilpailukieltoon pääkiertueilla.

LIV Golf Invitationalin tiellä on muitakin esteitä kuin pääkiertueiden tarjoama mahdollisuus pelata maailman kovimmissa turnauksissa.

PGA Tourin vakiokalustoon kuuluva viisinkertainen voittaja Kevin Na ilmoitti ensimmäisenä ennen LIV Golfin avauskilpailua eroavansa Yhdysvaltain kiertueen jäsenyydestä. Hän ei halunnut ottaa vastaan mahdollista PGA Tourin langettamaa kilpailukieltoa, vaan halusi lähteä jatkamaan uraansa toisaalle joutumatta sanktioiden kohteeksi. Tämän jälkeen PGA Tourin ovat ilmoittaneet jättävänsä Sergio Garcia, Louis Oosthuizen, Charl Schwartzel ja Branden Grace.

LIV Golfin pelaajista maailmanlistalla korkeimmalla oleva (15:s) Dustin Johnson ilmoitti omasta erostaan viimeisimpänä, tiistai-iltapäivänä Suomen aikaa.

Phil Mickelsonin ilmoitettiin odotetusti liittyvän LIV Golf Invitational -kiertueelle. Kuva: Getty Images

Greg Norman on vakuuttanut haastavansa PGA Tourin oikeuteen, mikäli ”jenkkikiertue” pitäytyy valitsemallaan linjalla. Hänelle ja LIV Golfille saattaa pohjimmiltaan olla yhdentekevää, pelaavatko kiertueen tähdet majoreissa tai eivät, mutta tämä on keskeinen syy, joka pitää suurimman osan hänen haaveilemistaan huippupelaajista pääkiertueilla.

On hämärän peitossa, millä tavalla rahan mahti alkaa mahdollisesti purra, kun ensimmäisiä LIV Golf Invitational -turnauksissa jaettuja palkintosummia aletaan pyöritellä julkisuudessa. PGA Tour on parin viime vuoden ajan nostanut paineessa omien turnaustensa potteja, mutta sen peruskisoissa on jaossa vain reilun kolmanneksen verran tuohta siitä mitä LIV Golf omissa koitoksissaan tarjoaa.

PGA Tourilla kaudella 2021−2022 palkintopottien keskiarvo majorit huomioiden on noin 10,2 miljoonaa dollaria, kun LIV Golfilla summa on yksilökisojen ohella pelattavat joukkuekisat mukaan lukien vajaat 31,9 miljoonaa dollaria. Pelkät yksilökilpailut huomioiden keskiarvo on 21,25 miljoonaa taalaa.

LIV Golf Invitationalin tiellä on muitakin esteitä kuin pääkiertueiden tarjoama mahdollisuus pelata maailman kovimmissa turnauksissa ja ansaita maailmanlistan pisteitä. Se rahoittaa toimintaansa Saudi-Arabiasta tulevalla rahalla. Saudi-Arabian ihmisoikeudet ovat puolestaan kansainvälisten järjestöjen mukaan puutteelliset ja monin paikoin ala-arvoiset. Tikunnokassa ovat erityisesti kuolemantuomiot, naisten oikeudet ja pakolaispolitiikka. Maassa on lisäksi jatkuvasti tuhansia ihmisiä vangittuna ilman oikeudenkäyntiä. Saudi-Arabiasta peräisin olevien jättimäisten palkintosummien kuittaajia ei kaikissa piireissä katsota hyvällä.

Ei liene ollenkaan selvää, että pääkiertueilla on juridinen oikeus estää pelaajaa harjoittamasta ammattiaan haluamissaan kilpailuissa.

Kaikki tähtipelaajat eivät luultavasti aio myöhemminkään kääntää katseitaan LIV Golfin suuntaan. Norman kertoi pari päivää sitten Washington Postissa julkaistussa jutussa, että Tiger Woodsille tarjottiin yhdeksännumeroista summaa liittymisestä LIV Golfin sirkukseen. Woods on suhtautunut ennenkin kieltävästi saudien kosiskeluihin, kuten Saudi International -kilpailun kolmen miljoonan dollarin starttirahasta, silloin kun turnaus kuului vielä DP World Tourin ohjelmaan.

Niin ikään urallaan valtavan määrän turnauksia voittanut, itsekin entinen maailmanlistan ykkönen, Norman, on herättänyt huomiota lehtijutuissa henkilökohtaisuuksillaan. Washington Postissa hän kutsui kaikkien aikojen major-tilaston kärjessä olevaa Jack Nicklausta ”tekopyhäksi” ja totesi lujasti PGA Tourin puolia pitävän Rory McIlroyn olevan ”aivopesty.” Norman hoitaa aiemmin Nicklaukselle tarjottua tehtävää LIV Golfin ohjaksissa, joihin jälkimmäistä yritettiin luonnollisesti houkutella hurjilla summilla.

Pääkiertueet voivat tässä vaiheessa olla turvallisin mielin, mutta mitä sitten tapahtuu, jos asioita ryhdytään puimaan oikeusteitse? Ei liene ollenkaan selvää, että pääkiertueilla on juridinen oikeus estää pelaajaa harjoittamasta ammattiaan haluamissaan kilpailuissa. Mikäli oikeuteen ajauduttaisiin, ja ratkaisu kallistuisi LIV Golfin kannalta myönteiseksi, menisi huippugolfin kuviot täysin uusiksi.

Nähtäväksi myös jää, miten kauan tähtipelaajat jaksavat suhtautua maltillisesti pääkiertueiden palkintosummiin, kun samaan aikaan jossain kuitataan kolmen päivän aherruksesta ja ”heppoisemman” pelaajajoukon (keskiarvosijoitus OWGR-listalla 230:s) läsnä ollessa moninkertaisia palkintorahoja. Esimerkiksi aidan toisella puolelle loikanneet DP World Tour -pelaajat olisivat pelioikeutensa puolesta voineet osallistua tällä viikolla Ruotsin kahden miljoonan dollarin kilpailuun, kun samanaikaisesti Lontoon LIV Golf -turnauksen voitolla heistä kullakin on mahdollisuus ansaita tuplasti koko Halmstadin kisan yhteispotin verran. Tällainen tosiseikka saattaa asettaa joidenkin huippupelaajien moraalin jatkossa koetukselle.

LIV Golfilla houkuttimena on lisäksi hieman pienempiin tienesteihin tyytymään joutuneiden keskuudessa se, että kisoissa viimeiseksikin jäänyt pelaajaa ansaitsee 120 000 dollaria.

Oma lukunsa ovat sitten ne, jotka ovat jo paikkansa majoreihin ansainneet, toiset vuosienkin päähän. Pääkiertueet voivat ainakin toistaiseksi estää ”rikkureita” osallistumasta turnauksiinsa, mutta esimerkiksi ensi viikolla käytävässä U.S. Openissa on kymmenkunta LIV Golfiin sitoutunutta pelaajaa. U.S. Openia organisoiva Yhdysvaltain golfliitto (USGA) tukee pääkiertueita, mutta toistaiseksi USGA tai mikään kiertue ei ole asettanut LIV Golfin pelaajia kieltolistalle. Monet LIV Golfin kelkkaan hypänneet ovat toivoneet voivansa halutessaan pelata myös pääkiertueilla, mutta tämän kombinaation on nykyisistä lähtökohdista vaikea nähdä toteutuvan.

LIV Golf laittoi kiertueensa parissa vuodessa pystyyn

Saudiarabialaisten tukema LIV Golf Invitational -kiertue käynnistyy torstaina Lontoon esikaupunkialueella sijaitsevalla Centurion Clubin kentällä. Palkintoarvoltaan 25 miljoonan dollarin kilpailuissa pelataan kolme kierrosta ilman karsintaa. Mukana on 48 pelaajaa.

Suunnitteilla olleesta kiertueesta saatiin ensimmäisiä viitteitä vuonna 2019, jolloin hanke tunnettiin nimellä Premier Golf League. PGA Tour ilmoitti tuolloin, että sen jäsenet eivät voi enää osallistua Yhdysvaltain kiertueen turnauksiin, mikäli he sitoutuvat PGL:n toimintaan.

Saudi-Arabian valtiollinen sijoitusrahasto kiinnostui seuraavana vuonna PGL:n sijaan toisesta kiertuehankkeesta, joka sai syksyllä 2021 nimekseen LIV Golf Investments. LIV merkitsee roomalaisin numeroin lukua 54, mikä on sama kuin kiertueen turnauksissa pelattavien reikien määrä.

Entisen maineikkaan australialaispelaajan Greg Normanin johtamasta kiertueesta ehti sittemmin liikkua monenlaista huhua. Tiedettiin, että LIV Golf on kiinnostunut haalimaan toimintaansa maailman parhaat pelaajat, mutta talven pitkä hiljaiselo sai toiset epäröimään koko kiertueen toteutumista.

Greg Normanin luotsaaman LIV Golf Invitational -kiertueen kahdeksan turnauksen kokonaispalkintopotti on 255 miljoonaa dollaria. Kuva: Getty Images

Keskustelu alkoi kiihtyä uudelleen, kun monet tähtipelaajat osallistuivat helmikuussa Asian Tourin ohjelmaan kuuluneeseen Saudi International -kilpailuun. Phil Mickelson, yksi LIV Golfin äänekkäimmistä puolestapuhujista, syytti PGA Touria ahneudesta ja ajautui myrskynsilmään. Mickelson menetti useita yhteistyökumppaneitaan, ja ilmoitti jäävänsä torstaina päättyvälle kilpailutauolle.

LIV Golf julkaisi maaliskuussa kahdeksan turnauksen ohjelman, jonka yhteispotti on 255 miljoonaa dollaria. Seitsemän ensimmäisen turnauksen henkilökohtaisessa kisassa on kussakin 20 miljoonan dollarin palkintosumma. Turnausten ohessa pelataan joukkuekilpailu, jossa on mukana 12 neljän pelaajan joukkuetta. Näistä kolme parasta jakaa viiden miljoonan taalan palkintopotin.

Miamissa pelattavassa kahdeksannessa eli kauden viimeisessä turnauksessa henkilökohtaisen kisan kokonaispalkintosumma on 30 miljoonaa dollaria ja joukkuekilpailussa on jaossa 50 miljoonaa dollaria. Jotenkin kuvaan sopii, että LIV Golfin finaaliturnausta isännöi Donald Trumpin omistama Trump National Doral Miami -kenttä.

Lue seuraavaksi: Potkuja tiedossa? Useita major-voittajia Dustin Johnsonin johdolla saudikiertueen ensimmäiseen kilpailuun

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje