16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Pokkaako golf jälleen vuoden Sykähdyttävin urheiluhetki -palkinnon?

Sami Välimäen Oman Openin voittoon johtanut viimeinen putti valittiin vuoden 2020 Sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Kuva: Getty

Viime vuonna Sami Välimäen voittoputti nappasi "Vuoden Sykähdyttävin urheiluhetki"- palkinnon. Tänä vuonnaon Matilda Castrenin vuoro olla ehdolla.

Viime tammikuussa järjestetyssä Urheilugaalassa nähtiin hieno hetki suomalaiselle huippugolfille, kun Sami Välimäki pokkasi palkintopöydästä kaksi palkintoa. Vuoden läpimurrosta palkitun Välimäen ilta huipentui, kun ”Välimäki puttaa parhaiten” valittiin vuoden 2020 Sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Vuoden 2020 äänestyksessä Oman Openin voittoputin jälkeen toiseksi sijoittui Kaisa Mäkäräisen jäähyväiskisa Kontiolahdella.

Myös vuoden 2021 Sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi on ehdolla voittoputti, mutta ei mikä tahansa, vaan Solheim Cupin Euroopan hyväksi ratkaissut Matilda Castrenin putti. Jo se, että Castren ylipäätään pelasi itsensä Solheim Cup -joukkueeseen sykähdytti, mutta tällaista loppua ei osannut kukaan kirjoittaa. Lizette Salasia vastaan viimeisen kisapäivän kaksinpelinsä pelanneen Castrenin kolmemetrinen putti oli lopulta se, joka ratkaisi Solheim Cupin Euroopalle.

“Castren puttaa Euroopan voittoon” saa kuitenkin gaalassa hurjan suomalaisen urheiluvuoden päätteeksi useamman kansaa sykähdyttäneen hetken haastajakseen.

Castrenin putin sykähdyttävimmät haastajat:

Huuhkajat järkytyksen jälkeen voittoon

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen sensaatiomainen voitto EM-kisoissa Tanskasta tuli järkyttävien vaiheiden jälkeen, kun Tanskan Christian Eriksenin sydän pysähtyi ja hän tuupertui maahan kesken ottelun. Eriksen saatiin elvytettyä ja ottelun jatkuttua ensin Joel Pohjanpalo puski Suomen johtoon ja Lukas Hradecky torjui rangaistuspotkun.

Mattssonin mitaliunelma toteutuu

Matti Mattsson ui Suomelle Tokiosta olympiamitalin nappaamalla pronssia 200 metrin rintauinnissa. Kolmanneksi riittänyt aika 2.07,13 oli samalla uusi Suomen ennätysaika ja olympiamitali oli ensimmäinen uinnissa 25 vuoteen.

Potkonen uusii olympiamitalin

Nyrkkeilijä Mira Potkonen toi Tokiosta tuliaisinaan nyrkkeilyn pronssimitalin voittamalla puolivälierässä Turkin Esra Yildizin. Samalla Potkosesta tuli ensimmäinen suomalaisnainen joka on napannut olympiamitalin kaksista kesäolympialaisista.

Vuoden 2021 Sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestäminen alkoi maanantaina 1.11. Pitkällä listalla on toistakymmentä hetkeä, joista yleisön äänten perusteella julkaistaan kymmenen eniten ääniä saanutta 3.12. Tuon kymmenen parhaan listan ehdokkaista eniten ääniä saanut hetki palkitaan Urheilugaalassa Hartwall Arenalla 13.1.2022.

Pitkän listan ja äänestyksen löydät täältä:Äänestä vuoden sykähdyttävin urheiluhetki

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje