26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tuomas Tuovinen hurjassa vireessä San Roquessa

Tuomas Tuovisen peli on ollut kahdella viimeiselä kierroksella tuloksellisesti loistavaa. © Getty Images

Tuomas Tuovinen on osoittautumassa kovaksi luuksi myös ET:n karsintafinaalissa. Toisessa esikarsinnassa Tuomas oli kahdella viimeisellä kierroksella Costa Ballenassa kisan parhaita. Tuolloin hän nousi ”haudan partaalta” jatkoon Nyt San Roquessa Tuovinen ( 77-70-67) on noussut tuloksellisesti heikon avauspäivän jälkeen 109:lta tilalta jo 15:n ensimmäisen joukkoon. San Roquen uudella kentällä Tuovinen paransi ensimmäisen päivän tulostaan 10 lyönnillä. Toiselta reiältä alkanut birdiesuma tuotti 11:n reiän aikana seitsemän birdietä ja bogeyn. Kierroksen lopulla tuli vielä kaksi bogeyta ja yksi birdie. Yhteistulos 67 oli siinä vaiheessa kun suomalainen lopetti pelinsä päivän paras yhdessä kahden muun pelaajan kanssa. Karsinta on toki vasta puolivälissä, mutta Tuomas Tuovinen on turvallisen tuntuisesti kolme lyöntiä rajan oikealla puolella. Kilpailun kärkeen Tuovisella oli matkaa seitsemän lyöntiä ( la 17.04). 30 Ensimmäistä saa vahvan kortin ET:lle kaudelle 2006 siinä järjestyksessä johon he karsinnoissa päätyvät.

Leaderboard, ET:n karsinnat

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje