16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tulisieluisen konkarin hölmö sääntörike johti diskaukseen – karsinnat kutsuvat

Marcel Siem kertomassa vakavana virheellisestä toiminnastaan kilpailun tuomarille. Kuva: Getty Images

Marcel Siemin erehdys oli jo viikon toinen raskas sääntökömmähdys kansainvälisillä kentillä.

Nelinkertainen ET-voittaja Marcel Siem diskasi itsensä torstaina Ranskan avointen ensimmäisellä kierroksella luultuaan, että kilpailussa on käytössä siirto-oikeus.

Siem ehti nostaa, puhdistaa ja asettaa pallonsa viisi kertaa Le Golf National -kentän etuysillä saaden jokaisesta siirrosta kahden lyönnin rangaistuksen eli yhteensä kymmenen ”penalttia”. Ilman rangaistuslyöntejä hänen yhdeksän reiän tuloksensa olisi ollut 37.

”Se oli minulle jo vähän liikaa, ja diskasin itseni. Olin kuitenkin selityksen velkaa”, Siem kertoi Facebook-tilillään.

Kömmähdys oli Siemille kallis, sillä viikonvaihteen vahvalla esityksellä hän olisi mahdollisesti voinut välttyä joutumasta Euroopan kiertueen karsintoihin. Siem oli ennen Open de France -kilpailua ET:n Race to Dubai -listalla sijalla 189.

”Ryhdyn nyt valmistautumaan huolellisesti marraskuussa pelattaviin karsintoihin saadakseni uudelleen kattavan kortin, ja että voin jatkaa uraani nousujohteisesti. Takaan, että tulen vielä takaisin”, hän vakuutteli.

Tuittupäisestä käytöksestään kentällä tunnetun 39-vuotiaan saksalaisen ura on kääntynyt viimevuosina laskusuuntaiseksi. Maailmanlistalla parhaimmillaan paikkaa top 50:een kolkutellut pelaaja menetti ET-korttinsa kauden 2018 päätteeksi koettuaan 28 kilpailussa 22 karsiutumista.

Siem sai kaudella 2019 paikan 13:een ET:n kilpailuun, mutta ylsi näissä vain kolmesti jatkokierroksille. Belgian Knockout -turnauksesta tuli kuudes tila, joka oli hänen ensimmäinen top 10 -sijoituksensa pääkiertueella sitten vuoden 2017 Paul Lawrie Match Playn. Tuolloin Siem hävisi reikäpelikisan finaalissa Espanjan Adrian Otaeguille.

Siemin sääntösähläys oli jo toinen kuluvalla viikolla kansainvälisissä turnauksissa. Senior LPGA Championshipiin osallistuneelle pelaajalle langetettiin yhdellä kierroksella 42 rangaistuslyöntiä, kun hänen caddiensa oli toiminut lähes kaikissa puteissa pallon takana suuntausapuna.

Lue seuraavaksi: Ammattilaiselle lätkäistiin 42 rangaistuslyöntiä yhdellä kierroksella

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje