Toni Karjalainen teki kierrroksensa aikana Limburg Golf & Country Clubilla viisi birdietä ja bogeyn ennen päätösreiän eaglea. Viimevuonna CT:n rahalistalla 20:ksi sijoittunut Karjalainen siirtyi kisan johtoon yhdessä Espanjan Ivo Ginerin sekä John Morganin kanssa. Toni Karjalainen voitti viimevuonna Tanskan kilpailun CT:lla ja oli yhteensä viidesti kymmenen joukossa. Tämänvuotisissa kisoissaan hän on päässyt kahdesti jatkoon Euroopan Tourilla, Etelä-Afrikasssa sijoitus oli 68:s, Portugalissa 43:s. Edellisviikon CT kilpailussa Karjalaisen sijaluku oli 68:s joten kauden paras sijoitus lienee jokatapauksessa tulossa, voitto ei viimevuonna kyntensä näyttäneeltä Karjalaiselta olisi sekään yllätys. Mikko Ilonen, Mikko Korhonen ja Tuomas Tuovinen saivat tuloksekseen 71 jolla 49:lla sijalla. Thomas Sundström ja Roope Kakko pelasivat 72, Panu Kylliäinen 73. Kilpailun voittaja kuittaa 20.800 euroa. Aasian Tourilla pelataan Macaossa. Ari Savolainen on päässyt neljässä kilpailussa viidestä jatkoon ja hyvältä näyttää tulevankin viikonlopun osalta. Savolainen pelasi torstaina tuloksekseen 70 ja on yhdeksäntenä. Savolainen kärsi edellisviikolla pienestä kuumeilusta joka nyt on kuitenkin jo ohitse. Macaossa peliä häiritsi keskiviikon ja torstain välisenä yönä alueella pyörinyt taifuuni jonka jälkimaininkeina tuulet ensimmäisenä pelipäivänäkin olivat varsin kovia.
Laura Davies tehokkaana Sveitsissä,
Riikka Hakkarainen aloitti Gerre Losonnen kentällä pelattavan Ladies Swiss Openin erinomaisesti. Hakkarainen teki avauskierroksellaan viidentoista parin lisäksi kolme birdietä ja jakaa ensimmäisen päivän jälkeen tuloksellaan 69 hienosti sijaa kahdeksan. Kilpailua kärjessä tasatuloksella 66 ovat englantilaiset Laura Davies sekä Fame More. Davies oli pitkään maailman paras naispelaaja 90-luvun alkupuoliskoll ja hän on voittanut kaikkiaan 66 kilpailua. 42-vuotias englantilainen on ollut pelinsä kanssa pahasti sivuraiteella viimeiset vuodet. Kuluvalla kaudella USA:sta on saldona lähes pelkkiä karsiutumisia, World Cupissa Daviesin peli oli kuin irvikuvaa hänen aikoinaan loistavalle pallonlyönnilleen. Sveitsissä pelin kasassa pysyminen neljän kierroksen ajan on suuri kysymysmerkki, edellinen voitto Euroopan maaperältä on vuodelta 2002. Ursula Wiksrtröm ja Jenni Kuosa jatkavat kilpailua paria sivuavalla tulokselleen 72 sijalta 42. Neljäs suomalainen, Pia Koivuranta käytti avauskierrokseensa 79 (+7) lyöntiä ja starttaa toiseen päivään sijalta 120. Kilpailu päättyy sunnuntaina. Riikka Hakkarainen loisti tyytyväisyyttään avauskierroksensa jälkeen. Löin palloa tänään todella hyvin, mutta greenit ovat täällä niin nopeat, että viheriöillä oli otettava vähän rauhallisemmin.Perjantaina on koitettava ottaa hieman rennommin, jos vaikka saisi vielä muutaman putin enemmän upotettua, jatkoi kierroksellaan 31 kertaa putteriaan käyttänyt Hakkarainen. Väyläosumia Hakkaraisella oli 11/14 ja lähestymislyönnitkin löysivät viheriöt erinomaisesti, sillä Hakkarainen missasi niistä ainoastaan kaksi. Daviesin ohella sveitsiläiset olivat ostaneet kilpailuunsa toisenkin maailmantähden. LPGA Tourilla menestyksekkäästi kiertänyt moninkertainen Solheim Cup sankaritar Ruotsin Carin Koch oli kuitenkin jäässä ja sai tuloksekseen 81.