26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tom Lehman ykkönen Tigerin kutsukisassa

40-vuotias TOm Lehman voittaa harvoin, mutta on usein kärkipäässä kun suurten kisojen voitosta pelataan. Hän voitti British Openin 1996, samana syksynä PGA Tourin mestaruuskisan, ja oli rahalistan ykkönen.Sen jälkeen voittoja ei ole tullutkaan muualta kuin Skotlannista kesällä 1997. Lehman nousi myös hetkellisesti maailman ykköseksi keväällä 1997, mutta on sittemmin jäänyt taustalle Woodsin, Duvalin, Garcian taakse. Tiger Woodsin taustajoukkojen järjestämä Williams World Challenge oli Lehmanin näytöstä viimeisellä kierroksella. Hän taisteli voitosta David Duvalin kanssa joka joutui kuitenkin antautumaan Lehmanin tehtyä viisi birkkua kuudella viimeisellä reiällä. Eroa miesten välillä oli lopulta kolme lyöntiä. Voitostaan Lehman kuittasi miljoona dollaria, Duvalin ansiot olivat puolet tästä. Vijay Singh oli kolmas, Davis Love III sijoittui neljänneksi ennen Sergio Garciaa. Isäntä Tiger Woods putosi kymmenenneksi pelattuaan viimeisen kierroksen tulokseen 76. Viimeiseksi kisassa jäi lohduttomasti viimekuukaudet pelannut Mark O´Meara joka hävisi voittajalle 25 lyöntiä. PGA Tour käynnistyy virallisesti viikonlopulla Hawaiilla.

tulokset, Williams World Challenge

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje