12.3.–19.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Toimittajaraati: Full Swing -dokumentille murskatuomio – huippuhetkestä yksimielinen näkemys

Joel Dahmen on yksi Full Swingin päähenkilöistä. Kuva: Getty Images

Golfpisteen toimitus perkaa Netflixissä esitettävän uutuusdokumentin.

PGA Touria seuraava Full Swing -dokumentti julkaistiin hiljattain suoratoistopalvelu Netflixissä. Dokumentin vastaava tuottaja Chad Mumm kertoi, että he kuvasivat uutta materiaalia 700 tuntia. Sen lisäksi käytettävissä oli 6000 tuntia arkistomateriaalia. Näistä paketoitiin kahdeksan noin 45 minuutin mittaista jaksoa.

Full Swing oli golfmaailmassa laajasti odotettu sarja. Golfpisteen toimitus katsoi sarjan kokonaisuudessaan ja teki siitä omat arvionsa. Toimituksen dokumenttiraadissa Full Swingiä tarkastelevat Jere Jaakkola, Krister Jalonen ja Marko Kuivasaari. Artikkeli sisältää juonipaljastuksia.

Mitä odotit?

Jere Jaakkola: Syvälle kiertueen kulisseihin ja pelaajien sielunelämään sukeltavaa sisältöä. Odotin dokumenttisarjaa, joka avaisi huippugolfin maailmaa tavalla, johon päivittäinen uutisjournalismi ei kykene. Odotin, että sarja paljastaisi miesten huippugolfin mullistaneesta vuodesta jotain sokeeraavaa tai vähintään paljon sellaista, mihin ei ollut aiemmin päästy vielä käsiksi.

Krister Jalonen: En ole koskaan osannut fanittaa mitään lajia, seuraa tai urheilijaa täysin palkein, joten halusin nähdä Full Swingin menevän golfin ytimen läpi räjähdysmäisen tulisesti. Odotin pääseväni osaksi golfin sydäntä (mikä se sitten onkin) ja dokumentin avaavan ennennäkemättömiä tulokulmia lajiin, peliin ja henkilöihin. Urheiludokumentit ovat parhaimmillaan verisuonet seisauttavia näytelmiä. Tuohon tunteeseen ja jossain määrin jopa eeppiseen tilaan odotin uppoutuvani painaessani ensimmäisen kerran play-nappulaa Full Swingin kohdalla.

Marko Kuivasaari: Paljon enemmän kuin sarja lopulta tarjosi. Ennakkoon hehkuttiin ennennäkemättömiä kurkistuksia kulissien taakse, mutta lupaukset jäivät katteettomiksi. Odotukset olivat korkealla, etenkin kun samojen tekijöiden Drive to Survive -sarja oli saanut paljon positiivista huomiota.

Huippuhetket:

Jaakkola: Joel Dahmenin ja Tony Finaun valloittaviin hahmoihin keskittyneet jaksot. Sarjan ehdottomia kohokohtia, jotka avasivat molempia pelaajia ihan uudella tavalla. Myös Brooks Koepkan kipupisteiden avaaminen oli kiinnostavaa.

Jalonen: Joel Dahmen. Dokumentin tuntemattomin pelaaja yhdessä Sahith Theegalan kanssa. Dahmenin lähestymistapa golfiin poikkeaa muista huippupelaajista. Amerikkalaisen kommentti “jonkun täytyy olla maailmanlistan 70:s, niin olkoon se sitten minä” jäi häntä käsittelevässä jaksossa pysyvästi mieleen. Sympaattisen Dahmenin kohdalla dokumentti pääsi koskettamaan pelaajien syvempiä tuntemuksia, joita olisi toivonut olevan enemmänkin.

Kuivasaari: Kun tylsistyminen oli ottaa kolmannessa jaksossa ylivallan, palautti Joel Dahmenista kertova episodi hetkellisen mielenkiinnon sarjaan. Hänen persoonansa maustoi sopivasti kerrontaa isojen tähtien rinnalla. Dahmenin ja hänen caddienaan toimivan parhaan ystävänsä tarina oli lisäksi hauska ja herkkä. Jakso tarjosi sellaista syvällisyyttä, jota jäin kaipaamaan muilta jaksoilta.

Kiinnostuin myös Tony Finausta ja hänen perheestään kertovasta jaksosta. Tähtipelaajia pidetään itsekkäinä, mutta ison pesueensa kanssa kisoihin reissaavasta Finausta huokusi päinvastainen kuva. Se ei yllättänyt, sillä pelaajat ovat joskus äänestäneet Finaun PGA Tourin mukavimmaksi kaveriksi. Pidin myös siitä, että pelaajan nousu vaatimattomista oloista lajin huipulle tuotiin siekailematta esille.

Tony Finau tunnetaan perhekeskeisenä ja mukavana ihmisenä, mikä tulee ilmi dokumentissakin. Kuva: Getty Images

Aallonpohjat:

Jaakkola: Miksi sarjaan on pitänyt marssittaa puoli tusinaa golftoimittajaa kertomaan asioista? He tekevät sitä muutenkin työkseen. Nyt olisi pitänyt saada pelaajat avautumaan, innostumaan, tuskailemaan, juoruilemaan ja ylipäätään puhumaan. Nyt siinä onnistuttiin vain hetkittäin.

Sarja oli luonteeltaan dokumentaarista litterointia, josta puuttui kaikki draama. Sitä ei onnistuttu luomaan edes kilpailuista. Ymmärrän kyllä, että omalla kohdallani se olisikin ollut kisojen kautta haastavaa, koska golftoimittajana tiesin jo etukäteen, miten kilpailuissa tulee käymään, mutta myös sarjan ajalliset takaumat olivat kummallisia. Samoja majoreita pelattiin jaksoissa ikään kuin kahdesti. PGA Tour vastaan LIV -asetelmasta draama olisi joka tapauksessa pitänyt kaivaa, mutta LIV-käsittely jäi todella pinnalliseksi.

Jalonen: Itse asiassa kaikki kahdeksan jaksoa kulkivat isossa kuvassa aallonpohjassa. Muutamassa jaksossa päästiin ajoittain käymään pinnan yläpuolella ennen kuin syvä sukellus kohti “Mariaanien hautaa” jälleen koitti. PGA Tourilla pelaa lähes joka kisassa pitkälle toista sataa pelaajaa ja kiertueella pelataan maailman huippukentillä. Kaiken kukkuraksi LIV Golf tuli draamaa ajatellen kuin taivaanlahjana tuotantoporukan syliin. Näistä palasista ei saatu rakennettua minkäänlaista palapeliä, joka jäisi lähtemättömästi katsojan mieleen.

Kuivasaari: Yksittäistä pohjanoteerausta en nimeä. Sellaiseksi nousee sarjan ensimmäisillä metreillä kadottama punainen lanka ja itsensä toistaminen. Kenellekään ei jää epäselväksi, että maailman parhaat pelaajat janoavat eniten turnauksen voittoa. Ja kun voitot alkavat kiertää, paineet kasvavat, mieli on levoton ja epävarmuus kalvaa. Mitä uutta?

Päällimmäinen tunne:

Jaakkola: Suuri, hukattu mahdollisuus. Tavallaan kyllä ymmärrän, että monet ovat pitäneet näkemästään, mutta en voi arvioida sarjaa muiden puolesta. En selvästikään ollut sarjan kohdeyleisöä.

Jalonen: Tämä oli golfin lajiesittely. Käytännössä ei mitään muuta. Voi olla, että golfia työkseni seuraavana en kuulunut tämän dokumentin kohderyhmään edes auttavasti. Toisaalta en neuvoisi aloittelevaa golfaria katsomaan sarjaa, koska sen jälkeenkään lajitietämys ei päätä huimaa. Kyllä, miehillä on golfissa neljä majoria vuodessa. Kun tämä on sarjan suurimpia anteja, niin onko golfiin tutustuva henkilö viisaampi lajin osalta asian tiedettyään?

Kuivasaari: Tekijöiden olisi pitänyt saada pelaajista ja muista ihmisistä huomattavasti enemmän irti ja tuoda erilaista näkökulmaa, mutta kokonaisanti jäi laihaksi. Kulissien takana ei ollut kurkistettavaa. Myös kilpagolfia oli työnnetty sarjaan liikaa. Golftoimittajana en varmasti ollut sarjan varsinaista kohdeyleisöä, sillä työn kautta asiat ja tarinat olivat lähes poikkeuksetta tuttuja. Full Swing palvelee paremmin ihmisiä, joille huippugolf ja sen taustat ovat etäisempiä.

Jos Full Swing olisi reikätulos, mikä se olisi?

Jaakkola: Avaus veteen, välilyönti, duffattu wedge griinibunkkeriin, ylös ja kaksi puttia. Triplabogey.

Jalonen: Triplabogey. Mietin jo saisiko Dahmen, Theegala ja Tony Finau omalla kerronnallaan käännettyä triplan tuplaksi, mutta sarjan muu anti huomioon ottaen he väänsivät tuplaparin triplaksi.

Kuivasaari: Annan kohtalaisesta yrityksestä tuplabogeyn. Draivissa oli niin tuhdisti slaissia, etteivät paikkauslyönnit pelastaneet bogeya saati paria.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje