16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Titch Moore maltillisella pelillä Etelä-Afrikan avointen kärkeen

Kyllä lähtee, Titch Mooren peli ei ole koskaan kaatunut lyönnin pituuteen... © Getty Images

Etelä-Afrikan avoimet mestaruuskilpailut on maailman toiseksi vanhin Open jossa viimeisen kahdeksan vuoden aikana afrikkalaiset ovat voittaneet viidesti, eurot vain kerran. Kärjessä on nytkin isäntämaan edustaja , ei kuitenkaan kukaan ennakkosuosikeista. Titch Moore erottuu kilpakentillä persoonallisesta,. vahvasta gripistään sekä vahvasta liukumisesta eteenpäin jaloilla svingin aikana. 28-vuotias voimanpesä on voittanut Sunshine Tourilla Afrikassa viisi kertaa, Challenge Tourilla kertaalleen Ruotsin osakilpailun (2003). Tavaramerkiksi Moorella ovat nousseet pitkät avaukset, keski-arvo (289 m) on ollut listojen kärjessä. Pitkään Challenge Touria kiertänyt Moore sai syksyn karsinnoissa paikan ET:lle oltuaan 22:s. Moore on pelannut myös Suomessa CT:n kisoja, viimeksi vuonna 2003 -Durban Country Clubilla pitää malttaa. Käytin driveria vain muutaman kerran ja puttasin mainiosti, tuloksella 65 johtava Moore kertoi lehdistötilaisuudessa kierroksen jälkeen. Samassa tuloksessa on 48-vuotias jenkki Bruce Vaughan joka pelaa Etelä-Afrikan Touria jo 17:tta vuotta. Kroonisista polvivaivoista kärsinyt jenkki ei talvilomansa aikana ole lyönyt kipujen johdosta vaan on rakentanut vireensä vain puttia hiomalla. Suosikeista Tim Clark pelasi (68), samoin edellisen ET:n kisan joulukuussa voittanut Charl Schwartzel. Kolmatta perättäistä ykköstilaa Etelä-Afrikan mestaruuskisoissa tavoitteleva Trevor Immelman noteerasi 70, Darren Clarke 72 sekä David Howell 73. Skandinaaveista yllätti avauspäivänä Norjan Lats-Petter Brovold (68). 25-vuotias norjalainen pelaa uransa toista ET:n kisaa, hän karsiutui edellisessä Etelä-Afrikan kisassa mutta sai torstaina hengen päälle. Durban Country Club isännöi mestaruuskisoja jo 16:n kerran. Upea merenrantakenttä on rankattu lähes poikkeuksetta maailman sadan parhaan joukkoon.

Live Scoring, Etelä-Afrikka

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje