Tiger Woodsin pelin osaset paikoillaan Miamissa? - Golfpiste.com

10.2.–17.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woodsin pelin osaset paikoillaan Miamissa?

Tiger Woods on viimeksi voittanut PGA Tourilla elokuun lopulla... © Getty Images

Tiger Woodsin mukaantulo perinteiseen Doralin kentillä suoritettavaan kilpailuun oli järjestäjille iloinen yllätys. Tämä on vasta toinen kerta kun Woods kuuden vuoden aikana on mukana nykyisin nimeä Genuity Championships kantavasssa kilpailussa. Tiukka ohjelma helmikuussa pidettävissä Kalifornian kisoissa on saanut hänet yleensä lepäämään maaliskuun ensimmäisen kisan. Vuonna 1998 Woods oli yhdeksäs. Tiger lähtee kisaan toiveikkaana, vaikka tulokset alkukaudesta ovatkin olleet kovin vaisuja. Viidestä kilpailusta paras sijoitus on viides, näiden lisäksi Woods jäi kuudenneksi Uudesssa-Seelannissa. -Pelini osaset alkavat olla pian paikallaan. Uskon tekeväni Floridan kisoissa hyvää tulosta, päätähtäin on kuitenkin US Mastersissa, Woods julisti lehdistötilaisuudessa ennen Miamin kilpailua. Viimevuonna Woodsin nousu alkoi maaliskuun puolivälin jälkeen, hän voitti peräkkäin kolme kilpailua, Bay Hill Invitationalin, Players Championshipin sekä Mastersin. Yllätys ei olisi, vaikka sama toistuisi tänäkin vuonna, kovan työn takana se on varmasti, ja Woodsin hapuilu on osoittanut muille huipuille, ettei hän ole lyömätön. Miamissa Woodsin ennakkoon pahimmat uhkaajat ovat David Duval, Sergio Garcia . Kisan musta hevonen voi olla Charles Howell III , joka jo monessa kisassa on kolkutellut kärjen kannassa. 17-vuotias Ty Tryon tekee kisassa toisen esiintymisensä tällä kaudella PGA:lla. Ensimmänen Phoenix Openissa muodostui pannukakuksi, Tryon menetti mahdollisuutensa jo ensimmäisellä yhdeksiköllä. Miamin kisa on kauden tähänastisista rahakkain, ykköselle esitetään palkintojenjaossa poisvieätäväksi 846.000 dollarin arvoista shekkiä.

PGA TOUR,Live scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje