16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woodsilla näytönpaikka Los Angelesissa

Tiger Woods on mennyt alkukaudella karheikkojen kautta mutta voittanut molemmat kilpailunsa © Getty Images

Voittaako Tiger Woods jo kolmannen kerran peräkkäin tälläkaudella? Jos hän niin tekee, tulee ykköstila 11:lla hetkellä, kymmenen ensimmäistä yritystä Los Angelesissa ovat tuottaneet vesiperän, ei voittoja. Tiger Woodsille Los Angeles Open on aina ollut yksi tärkeimmistä. Tiger suoritti ensiesiintymisensä PGA Tourilla 16-vuotiaana amatöörinä vuonna 1992. Riviera Country Clubilla pelattava kisa on ainoa johon Woods on osallistunut kolmasti tai useammin ja jäänyt voitoitta. -Olen pelannut välillä hyvinkin Rivieralla, mutta en ole saanut lopulta ratkaisevilla hetkillä onnistumisia. Tämä on tarkkuutta vaativa kenttä jolla ei voi lyödä ympäriinsä, kauden kaksi ensimmäistä kisaansa uusinnassa voittanut Woods mietti lehdistötilaisuudessa ennen kisaa. Tilastot kertovat että vuosien varrella Tigerin suuri ongelma Los Angelesissa on ollut puttipeli jossa hän on jäänyt parhaiden tahdista. Mikäli Woods saa samanlaisen lähipelivireen päälle kuin San Diegosssa ja Dubaissa, pitäisi eväitä olla voittoon-mikäli kenttäpeli toimii. Woodsin lyönti on sakkaillut molemmissa voittokisoissa pahasti ja vain äärettömän hyvä lähipeli ja tilanteidenlukutaito on pitänyt hänet pelissä mukana. Ernie Els, Adam Scott , Chris DiMarco ja Jim Furyk ovat muut suursuosikit. Scott voitti viimevuonna , silloin pelattiin vain 36 reikää huonon sään johdosta. Uusinnassa kukistui Chad Campbell.

PGA Tour, Los Angeles Nissan Open

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje