16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woods putosi jatkosta Teksasissa

Tiger Woodsilla on ennaltasuunnitelematon vapaa viikonloppu © Getty Images

Byron Nelson Championshipin kärkikymmenikössä on joukko tuntemattomia pelaajia ja kisan tärkein uutinen olikin perjantaina Tiger Woodsin karsiutuminen. Tiger pelasi toisen kierroksen Cottonwood Valley kentällä tulokseen 72 ja putosi jatkosta lyönnillä. Woods teki viimeisellä reiällä bogeyn lyötyään lähestymisensä bunkkeriin. Bunkkerilyönti päätyi viiden metrin päähän josta maailmanlistan ykkönen missasi puttinsa. Woods oli ennen Teksasin kisaa selvittänyt cutin 142 kilpailussa peräkkäin. Huomionarvoista on , että näistä 31:ssa cuttia ei ollut vaan kaikki pääsivät pelaamaan neljä kierrosta. Woods toki voitti Masters Tournamentin, mutta olisiko hän villeillä lyönneillään kyennyt ykköstilaan muilla kentillä kuin Augastassa? Viimeiset viisi kisaa ovat tuottaneet Tigerille sijoitukset 23:s, 53:s, ensimmäinen, 11:s ja nyt MC. Pisin voimassaoleva sarja on nyt Ernie Elsilla joka on selvittänyt 20 kisaa ilman karsiutumista Kisan kärjessä ovat tuloksella yhdeksän alle Brett Wetterich sekä Sean O´Hair. Vijay Singh (-5) ja Phil Mickelson(-5) ovat yhdeksäntenä. Ernie Els (-4) 18:s. Tigerin lisäksi myös Retief Goosen sai vapaan viikonlopun.

Byron Nelson Championships

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje