26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Thomasin tueksi asettunut McIlroy: ”Tänä päivänä pienestäkin virheestä joutuu silmätikuksi”

Rory McIlroy (oik.) puolusti Havaijilla nolon sanan suustaan päästänyttä Justin Thomasia. Kuva: Getty Images

Rory McIlroy sanoo asiattoman möläytyksen lipsauttaneen Justin Thomasin muuttuvan tapahtuneen jälkeen entistäkin paremmaksi ihmiseksi.

”Faggot” (suom. hintti, hinttari). Tämä oli sana, joka pääsi Justin Thomasin suusta hänen missattua kolmannella kierroksella kaksimetrisen par-putin loppiaisviikolla Havaijilla pelatussa vuoden ensimmäisessä PGA Tourin kilpailussa.

Thomas katui kierroksen jälkeen sanavalintaansa ja pyysi anteeksi kaikilta, joita möläytys oli loukannut. Tapahtuneella oli kuitenkin hintansa, sillä muutaman päivän kuluttua Thomasin pitkäaikainen yhteistyökumppani Ralph Lauren ilmoitti päättäneensä pelaajan sponsoroinnin.

”He tekivät päätöksen, joka heidän täytyi tehdä. Ralph Lauren on valtava brändi, ja minun on vain kunnioitettava yhtiön ratkaisua”, yhdysvaltalainen sanoi.

Maailmanlistan kolmonen pelaa tällä viikolla lähes 15 000 kilometrin ja 14 aikavyöhykkeen päässä Havaijilta osallistuessaan Abu Dhabissa meneillään olevaan European Tourin kauden 2021 avausturnaukseen.

Pitkä välimatka ei estänyt paikalla olevaa mediaa esittämästä hänelle kyseiseen, hyvin kiusalliseksi muodostuneen herjaavan sanan käyttöön tai pikemminkin sen seurauksiin liittyviä kysymyksiä.

Thomas kertoi vastoin alkuperäisiä suunnitelmiaan olleensa yhteydessä muihin sponsoreihinsa. Yhteydenotoissa Thomas sanoi tekevänsä kaikkensa ollakseen jatkossa parempi ihminen, ja sponsorit totesivat tukevansa pelaajaa tässä ”prosessissa”.

Thomasin tueksi omassa lehdistötilaisuudessaan asettui Abu Dhabi HSBC Championshipin kahden ensimmäisen kierroksen pelikaveri Rory McIlroy, joka yritti kuvailla hienotunteisesti, mutta peittelemättä omia näkemyksiään.

”Olen oppinut tuntemaan Justinin hyvin, ja hän on kaveri, jolla on korkea moraali. Se ei varmasti muuta sitä miksikään, mitä hän sanoi. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että nykyään ei saa tehdä virheitä. Mistä tahansa virheestä joutuu nopeasti silmätikuksi”, McIlroy sanoi.

”Hän ei takuulla halunnut loukata ketään, ja ottaa tästä opikseen. Tapahtunut tekee Justinista paremman ihmisen, mikä on vaikeaa, sillä hän on jo loistava tyyppi.”

Thomas ei tarkemmin eritellyt, mitä hän tarkoitti ”prosessilla”. Nähtävästi asiaan liittyy jonkinlaista valistuskasvatusta, sillä hän mainitsi prosessissa olevan mukana muitakin ihmisiä.

”Haluan pitää tämän yksityisasiana, ja käydä läpi tarvittavat vaiheet”, Thomas kertoi.

Abu Dhabin turnaus ei alkanut Thomasilta (73) parhaalla tavalla, sillä hän on ensimmäisen kierroksen jälkeen lyönnin verran ennustetun karsintarajan alapuolella. Kärjessä on yhdeksän lyöntiä paremmalla tuloksella Rory McIlroy.

Kaksikon vakituisella työmaalla, PGA Tourilla pelataan tällä viikolla vuoden ensimmäinen USA:n mantereella käytävä kilpailu. Yllätysjohdossa Etelä-Kaliforniassa on varapaikalta kisaan mukaan päässyt Brandon Hagy, joka käytti kierrokseensa 64 (-8) lyöntiä.

Toisena olevan Byeong Hun Anin valmistautuminen The American Express -kilpailuun ei luvannut hyvää, sillä hän kadotti harjoituskierroksellaan peräti kuusi palloa. Kisassa oli toinen ääni kellossa, sillä korealainen on lyönnin päässä Hagysta.

Kommentti:

Justin Thomasin laukoma kuusikirjaiminen sana on osoitus siitä, että jokaisen huippu-urheilijan tai ainakin huippugolfarin pitää harkita julkisuudessa tarkalleen sanomisensa ja reaktionsa, vaikka sillä ilmentäisi vain harmitusta tai pettymystä itseensä. Joskus kirosana tai jokin muu asiaton sana voi päästä spontaanisti kenen tahansa suusta, ja se mitä kyseinen sana tarkoittaa, sillä ei välttämättä halua loukata ketään.

Tapahtunut osoittaa kuitenkin, missä raja kulkee, ja case Thomas on ainakin golfpiireissä ennakkotapaus. Sanoja on vaikea laittaa ”pahimmuusjärjestykseen”, joten mikä tahansa herjaus tai manaus voi loukata ketä tahansa ja olla jollekulle liikaa. Parempi siten laukoa ikävimmät sanat ja tokaisut omassa mielessään.

On sitten kokonaan toinen asia, tarvitseeko Thomas oikeasti valistusterapiaa tai vastaavaa, vai onko kyseessä vain peitetarina, jolla tilanne saadaan lopullisesti rauhoitettua.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)

    JiiKoo says:

    Kylläpäs niitä mahdollisia mielensäpahoittajia paapotaan mokoman asian suhteen. Enpä itse tunne ketään, joka tunnistaisi tämän herjan osuneen muualle kuin lipsauttaneen pelaajan omaan nilkkaan. Maailman huipputasolla golfissa marginaalit hyvän ja huonon putin välillä ovat niin pieniä, että tuskin ketään oikeasti pänni, jos JT:ltä ”faggot” lipesi superherkistettyihin TV-tuotannon mikrofoneihin hiuksen hienosti missatun putin vuoksi, mikä varmasti ”vi….ti”!

    KL1 says:

    ’Enpä itse tunne ketään, joka tunnistaisi tämän herjan osuneen muualle kuin lipsauttaneen pelaajan omaan nilkkaan.’

    Minäkin tunnen vain yhden ainoan, mutta koska omaan tuttavapiiriini kuuluu 0,000000001% tai sinne päin maailman väestöstä, niin enpä uskalla sen pohjalta lähteä asiaa vahvasti kategorisoimaan. Sen sijaan uskallan väittää, että moinen spontaani heitto kuvastaa omasta mielestäni ko. henkilön tietynlaista suhtautumista käytettyyn sanaan, ja tuo suhtautuminen oli liikaa sponsorille.

      tuxu79 says:

      KL1 on täysin oikeassa. Jokainen vähättelyyn sortuva kertoo omasta hetero näkökannastaan asiaan. Syrjintä ja rasismi tulee esiin puheissa ja sanoissa. Jos vi***taa niin voi sanoa sen F:sanan ja sitä voidaan yhdessä vähätellä, mutta jotain ihmis ryhmää syrjivää sanaa kun käytetään niin se kuvastaa kyllä yleistä kielteistä ja syrjivää asennetta kyseistä ryhmää kohtaan.

    Möllikkä says:

    Sponsori näki tilaisuuden närkästyä ja saikin ilmaista mainosta.. Ja säästi vielä. Parempaa mainosta on vaikea kuvitella. Tosin siinä on riski leimautua tekopyhäksi ellei ole täysin linjassa muiden tekemisten kanssa.

    Putti-Possu says:

    Ralph Laurenilla on tilanneherkkyyttä, kun reagoi tähän Thomasin tapaukseen ja sai paljon julkisuutta. Samoihin aikoihin myös ”sponsoroi” Bidenia, kun hänellä oli virkaanastujaisissa RL:n puku, josta uutisoitiin ympäri maailmaa. Ilman tällaisia tilanteita paljon harvempi tunnistaa RL:n brändin (mm. eilen Stockalla käydessäni kenkäosastolla RL:n brändin liepeillä oli väkeä lähes ruuhkaksi asti. Eli toimii.