26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Thomas Sundström ja Roope Kakko jatkoon Guatemalassa

Thomas Sundströmin kausi Challenge Tourilla sai hyvän startin. Kuva Juha Taskinen.

Thomas Sundström (68-72) on 16:na Challenge Tourin kisassa Guatemalassa kun kaksi kierrosta on pelattu. Roope Kakon tulos on lyönnin heikompi, sijaluku jaettu 25:s. Viimekaudella issiasvaivan takia lähes koko kauden huilannut Sundström oli avauspäivän jälkeen kymmenentenä ja hyvä tahti jatkui perjantainakin. Ennen kahta viimeistä reikää hän oli tukevasti kymmenen joukossa, ja kierrostaan neljä alle. Kahdella viimeisellä tuloskorttiin merkattiin kuitenkin tuplabogeyt, yhteistulos -4 oikeuttaa 16:een sijaan. Kisaa johtavaan Argentiinan Miquel Carballoon on eroa kahdeksan lyöntiä. Australian Kultarannikolla pelattavassa ANZ Ladies Mastersissa johtopaikkaa pitää kolmen kierroksen jälkeen korealainen amatööri Amy Yang (-11). Ranskan Ludivine Kreutz on lyönnin päässä ja kakkosena. Suomalaisilla oli toistamiseen varsin vaisu päivä. Ursula Wikström pelasi 73 ja on 51:s. Jenni Kuosa (71) nousi 57:ksi, Minea Blomqvistin sijoitus on 68:s, päivän tulos 75.

ANZ Ladies Masters

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje