Tanskan lippu liehui Thomas Björnin, vaimon ja tyttären juhliessa Dubaissa. Tällähetkellä Lontoossa asuva Björn viettää talvisin aikaansa Dubaissa. Tanskan Thomas Björnista tuli kauden ensimmäinen eurooppalaisvoittaja Euroopan Tourilla. 30-vuotta vastikään täyttänyt Björn saavutti uransa kenties makeimman ykköstilan joka oli Euroopan Tourilla järjestyksessään kuudes. Kolmannella kierroksella johtoon siirtynyt Woods johti vielä kun kaksi reikää oli pelaamatta. Sekä Woodsilla että Björnilla oli 17:lla alle kolmemetrinen birdieputti. Tanskalainen upotti omansa, Woods missasi. Viimeisen reiän avaus olikin sitten ratkaiseva…. -Kun sain lyödä ensin, ajattelin pistää avauksessa paljon peliin. Otin hieman rohkean linjan, uskoin että mikäli onnistun, tulee Tigerillekin paineita, Björn kertoi taktiikastaan. Björnin avaus olikin keskellä väylää, Woodsin aukesi oikealle. Tigerin toinen meni väylä poikki vasemmalle hankalaan paikkaan josta hän löi kolmantensa veteen. Kun Björn sai toisensa viheriön taakse josta chippasi noin kolmeen metriin, oli peli käytännössä selvä. Woods teki lopulta tuplan, Björn parin ja voitti tuloksella 22 alle parin. Björn oli jo ”jäämässä junasta” viimeisellä kierroksella kunnes hän teki kympillä eaglen. Birdie 13:lla (par-5) lisäsi painetta Woodsin niskassa. Ja lopullinen ratkaisu tuli siis viimeisellä. Björn on parhaimmillaan todellinen lyöntikone, Woodskin on tarkka, mutta tiukoissa paikoissa hänellä on ennenkin roiskunut väylän ulkopuolelle. Jokatapauksessa Björnista tuli kauden ensimmäinen eurooppalaisvoittaja. Ja millä tavalla! Pelaten neljä kierrosta maailman parhaan golfarin kanssa nousten viimeisellä hänen ohitseen. Björn pitää tätä ykköstilaa korkeimmalla omista voitoistaan. -Tämä antoi uskoa. Pystyin osoittamaan, että Woodskin on kaadettavissa. Euroopan Tourin kärjen taso on kova, Darren Clarke on kukistanut Woodsin mies miestä vastaan, samoin Lee Westwood Saksassa. Nyt oli minun vuoroni, iloitsi niskavamman takia Ryder Cupista 1999 ulosjäänyt Björn. Vamma pilasi koko alkukauden, ja tanskalainen pääsi vireeseen liian myöhään. Neljä päivää ja neljä kierrosta yhdessä, lopussa pallo pomppi onnekkaammin Thomas Björnille. Jo ensimmäisen kierroksen jälkeen parivaljakko kehui kilvan toistensa seuraa. Viimekaudella Björn osoitti kuuluvansa maailman ehdottomaan eliittiin, parhaana osoituksena oli British Openin kakkostila. Toissavuonna Woods ja Björn pelasivat Kööpenhaminassa näytöspelissä tasan. Sunnuntain voitto antoi hänelle, mutta varmasti myös muille pelaajille uskoa siihen, että Woods on hyvällä pelillä kaadettavissa myös mies miestä vastaan. Ykköstilastaan Björn kuittasi 1,575 miljoonaa markkaa. Woods jakoi kakkosrahat Harringtonin kanssa, mutta hänen starttipalkkionsa oli moninkertainen ykköspalkintoon nähden. -Euroopan Tourilla on nyt mielestäni kuusi pelaajaa jotka ovat hieman muita edellä, mietti Björn voittonsa jälkeen. Hän listasi itsensä lisäksi Colin Montgomerien, Lee Westwoodin, Darren Clarken , Michael Campbellin sekä Padraig Harringtonin. Hyvä veikkaus onkin, että näistä kuudesta löytyy varmasti rahalistan tämänvuotinen ykkönen. Skandinaavi ei koskaan ole ollut rahalistalla kolmen joukossa, Björnilla on hyvät mahdollisuudet tehdä historiaa. Kun Björnin listasta ottaa pois Campbellin ja lisää siihen Pierre Fulken, onkin puolet Ryder Cup joukkueen paikoista täytetty. Lopuista käydäänkin varmasti kovaa taistelua.
Thomas Björn perheineen Dubai Desert Classic 2001