16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

The 59 Fund kerää eturivin muusikot ja urheilutähdet Tapiolaan tiistaina

JVG, Patrik Laine ja Valtteri Filppula ovat mukana The 59 Fund Invitationalissa, jossa kerätään varoja nuoria ammattilaisia tukevaan rahastoon. Myös Mikko Ilonen nähdään mailan varressa.

The 59 Fund, Mikko Korhosen perustama rahasto tukee suomalaisia golflupauksia golfammattilaisuuden alkumetreillä. Rahaston toiminta perustuu lahjoituksiin. Seuraavan kerran The 59 Fundille kerätään varoja Tapiola Golfissa tulevana tiistaina.

Nelihenkisin joukkuein pelattavaan kilpailuun on ilmoittautunut nippu nimekkäitä osallistujia. Eturivin muusikoista tositoimissa nähdään JVG:n Jare Brand ja VilleGalle, jotka molemmat ovat hurahtaneet golfiin tosissaan, NHL-kiekkoilijoista mukana ovat Patrik Laine ja Valtteri Filppula.

Muusikot ja kiekkotähdet saavat pistää parastaan, jos he mielivät kukistaa beat the pro -kisojen vastustajat: Mikko Ilosen, Mika Piltzin ja Oliver Lindellin.

Viime vuonna rahasto myönsi tukea Sami Välimäelle ja Matilda Castrenille 12 000 euroa ja Oliver Lindellille 6000 euroa. Pesämunaa on kertynyt jo tulevillekin vuosille, kun mm. Kivitippu Pro Invitational -tapahtumassa kerättiin rahastolle 38 100 euron tukipotti.

Annual Invitational -tapahtuman järjestelyistä vastaa Via Nord ja pelipaikkana on Tapiola Golf.

”Hienoa, että jälleen saamme kutsua TAGiin huippugolfin ystäviä nauttimaan hyvästä seurasta, syksyn kirpeistä peleistä ja elämän nautinnoista juoman ja ruoan parissa. Kunpa vaan voisin olla mukana. Puutarhakäsi ja karanteeni pistivät nyt miehen hyllylle hetkeksi. Seuraan kisaa kyllä kotoa ja videotervehdystä luvassa upeille mukana oleville joukkueille. Nyt vaan jengillä sometilit auki The 59 Fund, niin pääsette kotoa tai konttorista käsin kisahumuun mukaan, kun tiistaina yhteislähtö rymisee”, Mikko Korhonen kertoo.

Seuraa somessa:

www.facebook.com/The59Fund

www.instagram.com/the59fund/

www.mkorhonen.fi/the-59-fund/

Lue seuraavaksi: The 59 Fund Invitational onnistui yli odotusten – Rahasto jakaa tuntuvan potin nuorille ammattilaisille

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje