26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Siirtyminen pysyvästi talviaikaan olisi golfille takaisku, aihetta käsitellään eduskunnassa tänään

Getty Images

Kansalaisaloite vaatii Suomen siirtymistä pysyvään kesäaikaan.

Eduskunnassa keskustellaan tänään kansalaisaloitteesta, jossa vaaditaan Suomen siirtymistä pysyvästi kesäaikaan. Kansalaisaloite sai 54 000 allekirjoitusta, vaadittu alaraja on 50 000, ja se luovutettiin eduskunnalle marraskuussa.

Aloite sai kimmokkeensa EU:n suunnitelmasta luopua kellojen siirtämisestä vuonna 2021. Jokainen jäsenmaa saisi tässä yhteydessä päättää, minkä ajan se ottaa käyttöönsä.

Aloitetta perustellaan illan ja iltapäivän valoisten tuntien lisääntymisellä etenkin syksyllä ja talvella. Ja kun iltaisin riittää valoa pidempään, on montaa liikuntalajia helpompi harrastaa. Aloitteen mukaan liikkuminen ulkona on myös turvallisempaa, kun valoa riittää pidempään.

Golf ei tee poikkeusta, vaan golfille ja golfkentille illan valoisat tunnit ovat ensiarvoisen tärkeitä. Pääosa harrastajista pelaa iltapäivisin, ei aamuisin, varsinkin työviikoilla. Jos Suomi siirtyisi pysyvästi talviaikaan, merkitsisi se golfille suurta takaiskua maassamme, jossa valoisia tunteja on kauden molemmissa päissä rajallisesti. Myös Suomen Golfliitto on ottanut pontevasti kantaa kesäaikaan siirtymisen puolesta.

”Puollamme pysyvään kesäaikaan siirtymistä tai nykyisen systeemin säilyttämistä. Se mahdollistaa liikkumisen ulkona iltaisin tunnin pitempään, sillä on merkitystä etenkin syksyllä. Myös golf on yksi niistä liikkumisen muodoista joihin tämä asia vaikuttaa. Tavoite on ollut saada suomalaiset liikkumaan enemmän. Jos liikut enemmän, olet terveempi ja käytät vähemmän terveyspalveluita. Näin tällä asialla on selvä ja suora vaikutus niin kansanterveyteen kuin kansantalouteenkin”, Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen sanoo.

Tällä hetkellä Suomessa on käytössä kesä- ja talviaika. Aikaa on vaihdettu Suomessa vuodesta 1981 alkaen ja vuodesta 1996 asti Suomessa on noudatettu yhtenäistä EU-käytäntöä.

Liikenne- ja viestintäministeriö järjesti syksyllä verkkokyselyn asiasta, ja lievä enemmistö asettui sekä avoimessa verkkokyselyssä ja kyselytutkimuksessa kannattamaan talviaikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (7 kpl)

    MP-33 says:

    Löytyy äkkiä ainakin 10 nerokasta unitutkijaa, jotka kaikki kertoo kuinka pitää palata normaali- eli talviaikaan ja kuinka hienosti nukumme kun aurinko nousee jo 03 yöllä. Kellojen siirtelyssä ei taida onneksi tapahtua mitään vuosiin, koska päätös tapahtunee EU-tasolla. Päättäjäthän haluaa meidät samaan aikaan Ruotsin ja Keski-Euroopan kanssa, koska se on niin hienoa eikä tarvitse siirtää kelloa kun lentää ilmastokokoukseen Brysseliin.

    Möllikkä says:

    Ei se niin hienoa ole. Vuosikaudet kävin Tukholmassa palavereissa ja oli kätevää kun ei tarvinnut lähteä keskiyöllä ehtiäkseen klo paltsuun. Aikaerohan on tosi kätevä ja Suomen eduksi.

    Utelias says:

    Kellojen siirtely pitää lopettaa ja siirtyä pysyvään Euroopan aikaan. Joka paikkaan tulee pimeä, mutta aurinko myös
    nousee aina uudelleen. Elämä ei voi olla pelkkää golfia ja sitä kannattaa harrastaa, silloin kun on valoisaa 🙂

    TreSenior says:

    Ei ns. normaaliaika ole ongelma. Ongelma on ihmisten ajankäyttö. Kun päivänsä aloittaa ajallaan,niin iltaa riittää myös harrastuksiin. Tai jos työhön pitää käyttää ilta-aikaa,niin harrastaa voi aikaisin aamulla. Kentillä on hyvin tilaa kesäaamuisin 5-6 aikaan. Samoin pelaaminen onnistuu myös iltaisin 9 jälkeen mainiosti. Ainoastaan syyspuolella joutuu hieman ”säveltään” harrastusaikoja.
    Edelleen suurinosa vuodesta on muuta kun ”pelaamisen” aikaa.Silloin ei ”kesäajasta” ole mitään hyötyä,päinvastoin. Ajattelen eniten niitä,joiden työtä ei tehdä sisätiloissa,toimistoissa yms. Miksi heidän pimeitä aamuja pitäisi jatkaa tunnilla? Näitä tekijöitä on paljon enemmän kun golffareita

    suomen oma says:

    Suomen aika on ns. talviaika. ”Kesäaika”ei jouduta kesän tuloa, eikä myöskään jatka kesää millään tavalla. Suomessa riittää valoa kesällä liikaakin ja talven pimeys kuuluu tähän maahan. Nykyihminen ei tunnu enää kestävän tätä tosiasiaa. Olettehan ajatelleet myös sitä, jos tämä hömppäKesäaika jää pysyväksi, niin aamulla menet töihin, kouluun, tunnin liian aikaisin. Eiköhän sisäinen kello tiedä mikä aika on kulloinkin kyseessä. Itse herään töihin klo 4, kesäaikaan se tarkoittaa, että kello on KOLME! Rasittavaa tietää tämä totuus! Jos lasten koulu alkaa klo 8, niin kello on oikeasti kumminkin SEITSEMÄN. Varmaan pienokaisia väsyttää entisestään. Ja mitä golf peleihin tulee, niin montako kenttää Suomessa on? Montako pelaajaa? Ja TAKAISKU teille jos jäämme Suomen omaan aikaan, kuinka kummassa olette pärjänneet tähän asti? Luoja varjele nyt eduskuntaa, etteivät tee virheellistä päätöstä vaan saamme elää Suomen ajassa elämämme loppuun saakka.

    gloffare says:

    Siirrytään mieluummin pohjoismaiden, baltian sekä monien EU:n jäsenmaiden kanssa samaan pysyvään aikavyöhykkeeseen kuin Moskovan aikaan. Itseasiassa meidän nykyinen normaaliaika on jo nykyisellään noin 1 tunnin verran iltapainotteinen (aurikon on korkeimmillaan klo 12-13 välisenä aikana, vaihdellen idästä länteen, paikkakuntakohtaisesti).

    Golfliiton johdolta on unohtunut se tosiasia että normaaliajassa Suomen leveysasteilla riittää kesällä valoisaa myös iltaisin. Ei on kohtuullista eikä millään perusteilla edes järkevää vääristää luonnon antamaan valoisuuteen (aurinkon asemaan) pohjautuvaa päiväkiertoa.