16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomalaisgolfarit jumissa Espanjassa – hotellit saattavat sulkea ovensa kolmen päivän päästä

La Cala lukeutuu suomalaistenkin suosikkikenttiin Andalusiassa. Nyt sen viheriöt saavat pakkolepoa ainakin parin viikon ajan.

Osa suomalaisista golflomalaisista on yhä jumissa Espanjan aurinkorannikolla. Jenni Kuivainen kertoo tilanteesta Ylen haastattelussa.

Espanja julisti koronaviruksen johdosta maahan poikkeustilan. Sen aikana liikkumista rajoitetaan 15 päivän ajan. Sallittua on vain työssäkäynti ja ruokaostosten hoitaminen. Vain osa ruokakaupoista, ja tietenkin apteekit, saavat pitää ovensa auki. Ainakin Andalusiassa kaikki golfkentät on siis ollut pakko sulkea poikkeustilan ajaksi.

Espanjassa on raportoitu maanantaina yli 1000 uutta tautitapausta, ja maan tilanne on ajautumassa yhtä huonoksi kuin se on Italiassa. Vaikuttaa todennäköiseltä, että poikkeustilaa tullaan jatkamaan. Ulkonaliikkumiskieltoa valvotaan sotilaiden ja poliisin toimesta ja sitä rikkoville määrätään sakkoja.

Ylen haastattelema Jenni Kuivainen kertoi, hänen luotsaamansa Projenni Travels -matkatoimiston kautta Espanjassa lomailleista suomalaisgolfareista on saatu keskiviikkoon mennessä kotiutettua 74 henkilöä. Kolmisenkymmentä asiakasta odottaa kuitenkin vielä lentoa kotiin.

”Olemme järjestelleet lentoja uudelleen. Takaamme, että viikon sisällä kaikki pääsevät Suomeen, ellei rajoja suljeta”, Kuivainen kertoi Ylen artikkelissa.

Hän kertoo myös, että hotellit ovat ilmoittaneet mahdollisuudesta sulkea ovensa 72 tunnin sisällä. Jos niin käy, mahdollisten asiakkaiden olisi vaikea etsiä itselleen uusi majapaikka.

”On kiire saada asiakkaat kotiin siihen mennessä. Tuntuu absurdilta, että ihmiset jäisivät kadulle. Toivottavasti Suomen hallitus ryhtyy pikaisiin toimiin ja ryhtyvät hakemaan asiakkaat täältä”, Kuivainen kommentoi.

Seuraava urakka Kuivaisella, ja monilla muilla suomalaisilla matkanjärjestäjillä, on jo varattujen matkojen siirtäminen syksyyn. Kuivaisen mukaan matkojen siirtäminen on onnistunut suhteellisen hyvin, eikä perumisia ole jouduttu tekemään kovin paljon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje