16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomalainen Greeni-palvelu käyttöön Euroopan Tourilla

Greeni-järjestelmällä voidaan seurata pelaajien etenemistä golfkentällä.

Golfkentän seurantajärjestelmä Greeni tekee uuden aluevaltauksen yhteistyössä Euroopan Tourin kanssa. Greenin avulla tuotetaan toukokuun lopulla Wentworthissä pelattavan BMW Championshipin yleisölle uudenlainen palvelu pelaajien seurantaan. ”Greeni-palvelun ansiosta yleisöllä on kilpailun aikana mahdollisuus seurata helposti omia suosikkipelaajiaan”, Viherio Technologiesin toimitusjohtaja Mika Berg toteaa. Käytännössä Greeni-palvelu näyttää, missä kohtaa kenttää kukin peliryhmä etenee. Palvelu näkyy kilpailun aikana tapahtuman jättiscreeneillä sekä noin sadassa televisioruudussa, jotka on ripoteltu eri palvelupisteisiin. Näin ollen esimerkiksi ruokailemassa käyneet katsojat löytävät helposti takaisin seuraamaan suosikkipelaajiaan. ”Greeni vuorottelee screeneillä ja televisionäytöillä livekuvan, leaderboardin ja lyöntien lentoradat näyttävän flight scopen kanssa”, Greenin markkinointipäällikkö Timo Pärkkä paljastaa. Lisäksi Greenin tuottama sisältö integroituu Euroopan Tourin mobiilisovellukseen, joten pelaajien etenemistä voi seurata missä päin kenttää tahansa. BMW Championship on palkintopotiltaan yksi Euroopan Tourin suurimmista kisoista, joka vetää Wentworthiin maailman kärkipelaajia. Nelipäiväiseen kilpailuun odotetaan noin 20 000 katsojaa jokaiselle kisapäivälle. Ammattilaisten pelinopeus tarkkailuun Greeniä ei ole alunperin suunniteltu tällaista yleisöpalvelua vaan pelinopeuden seurantaa varten. Suomessa Greeni on käytössä noin 30 kentällä. Lisäksi sitä käytetään Ruotsissa, Englannissa ja Irlannissa. ”Katsojapalvelu on vain yksi niistä asioista, joita haluamme toteuttaa Euroopan Tourin kanssa. Aiomme jo BMW Championshipin aikana käyttää tuomaritoimintaa ja pelinopeuden rekisteröintiä helpottavia Greeni-sovelluksia”, Mika Berg kertoo. ”Pelinopeuden seuranta on tärkeää Euroopan Tourille ja meidän järjestelmämme avulla pystytään automatisoimaan heidän nykyinen kirjanpitonsa. Kehittämämme alusta tuntuu kiinnostavan kovasti Euroopan Touria ja he näkevät, että siitä on heille paljon hyötyä”, Timo Pärkkä säestää.

Timo Pärkkä esittelemässä Greeni-järjestelmän mahdollisuuksia.

Timo Pärkkä esittelemässä Greeni-järjestelmän mahdollisuuksia.

Peter Lawrie avasi oven Miten oululaisfirma sitten sai jalkansa oven väliin toiselle maailman kovimmista golfkiertueista? Kaikki sai alkunsa tammikuussa, kun irlantilainen Castleknockin kenttä otti käyttöönsä Greeni-palvelun. Castleknockin kautta syntyi yhteys ET-voittaja Peter Lawrieen, josta on nyttemmin tullu Greenin ”sopimuspelaaja” Euroopan Tourilla. Lawrie taustajoukkoineen ryhtyi edustamaan Greeni-palvelua Iso-Britanniassa ja Irlannissa, ja heidän kauttaan Viherio Technologies sai kontaktin Euroopan Tourin toimistoon. ”Wentworth on tällainen yhteistyön avaus, jossa opitaan puolin ja toisin. Alustavasti on jo puhuttu Greenin käytöstä myös muissa kilpailuissa”, Timo Pärkkä kertoo. Janne Knuuti

GREENi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)