Sukkatrendi tuli golfiin – tekevätkö leveälahkeiset housut paluun? - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sukkatrendi tuli golfiin – tekevätkö leveälahkeiset housut paluun?

Megan Khang ja Alison Lee tuulettivat viime viikolla Solheim Cupissa. Molemmilla oli jaloissaan trendikkäät sukat. Kuva: Getty Images

Muodin kuumimmat trendit näkyvät nyt myös golfkentillä.

Kuka sen olisi uskonut? Suomalaisten turistien tavaramerkiksi 1900-luvun loppupuolella muodostuneet valkoiset tennissukat ovat tällä hetkellä pukeutumistrendien kuuminta valuuttaa. Muodin aallonharjalla ratsastavat nuoret ja nuorekkaat aikuiset ovat tuoneet sukkamuodin myös golfkentille.

Shortsien, ja hameidenkin, kanssa käytettäviä pitkävartisia sukkia pidettiin pitkään junttiuden ruumiillistumana. Hihittelyä sai varmasti osakseen viimeistään siinä vaiheessa, kun sukkien kanssa jalassa olivat sandaalit. Yhtäkkiä muoti onkin keikahtanut ympäri. Vielä muutamia vuosia sitten trendikkäät varrettomat sukat ovat tällä erää boomereiden tunnusomaisin merkki –ja tennissukat ovat tehneet paluun.

Jos golf on muuttunut lajina lähemmäs populaarikulttuuria, samaa voi sanoa golfpukeutumisesta. Golfin pelaamisesta on tullut aiempaa coolimpaa, mikä välittyy myös golfissa käytettäviin vaatteisiin. Vaatteita, joita tykätään pitää vapaa-ajalla, laitetaan päälle golfkentällekin.

Huippugolf näyttää omalla tavallaan suuntaansa golfpukeutumisessa. Moni voi edelleen pitää maailman parhaiden pelaajien pukeutumista konservatiivisena, mutta kaavasta poiketaan yhä useammin. Viime viikolla pelatussa Solheim Cupissa tennissukatkin vilisivät ennen muuta yhdysvaltalaispelaajien nilkoissa.

Day on muutenkin pinnalla olevien trendien suurlähettiläs

Miesten ykköskiertueilla PGA Tourilla ja DP World Tourilla pelaajien täytyy käyttää kilpailukierroksilla pitkälahkeisia housuja, joten tennissukkamuoti jää kiertueilla toistaiseksi piiloon. LIV Golf -kiertueella sortsit sen sijaan sallitaan. Pelaajilla onkin nähty tennissukkia jaloissaan, mikä kertoo niiden hyväksyttävyydestä myös ammattilaispelaajien keskuudessa.

Varsinkin nuoremman polven suosiossa olevat golftubettajat levittävät vapaamman ja muodikkaan pukeutumisen sanomaa. YouTuben suosituimpiin golfkanaviin kuuluviin Good Goodin tekijöiden jaloissa voi nähdä ajoittain tennissukkia. He pukeutuvat usein myös kauluksettomiin paitoihin, mikä olisi vielä jokin aika sitten ollut golfkentillä ennenkuulumatonta.

Leveälahkeiset housut ovat jälleen muodissa

Tennissukkien ohella takaisin muodin estradeille ovat palanneet leveälahkeiset housut. Kauppojen hyllyihin ne saapuivat pari vuotta sitten, mutta menekki ei vielä ollut kovin suurta.

”Tänä vuonna leveälahkeisten farkkujen kysyntä on räjähtänyt. Meillekin on tullut valikoimaan useaa eri mallia ja pesua”, sanoo Carlingsin myyjä Inka Pohjala Helsingin Kampista.

”Suurin osa leveiden farkkujen ostajista on 15–30-vuotiaita, mutta ollaan me nähty myös 60-vuotias rouva, joka halusi leveimmät farkut, mitä myymälästä löytyy”, Pohjala jatkaa.

Leveälahkeiset housut ovat muun trendin mukaisesti tekemässä tuloaan myös golfiin, jossa suuntaa on näyttänyt Jason Day. Australialaisen yllä on nähty tällä kaudella suorastaan hulppeanleveitä lahkeita, mitä voidaan pitää ennennäkemättömänä ilmiönä golfmuodissa.

Jason Dayn on pukeutunut tällä kaudella väljästi. Kuva: Getty Images

Day on muutenkin pinnalla olevien pukeutumistrendien suurlähettiläs. Hänen yllään nähtiin olympialaisten harjoituskierroksella sortsit ja valkoiset tennissukat.

Huhtikuussa pelatussa Mastersissa Day ajautui pienimuotoisen vaatekohun keskiöön, kun Augusta National Golf Club kehotti häntä olemaan pitämättä kilpailussa räväkkäkuosista liiviään. Day kunnioitti pyyntöä, eikä pelannut enää kyseinen liivi yllään. Otsikot siitä huolimatta tapahtuneesta saatiin.

2000-luvun alussa nuorisolla oli ainakin joissain kaupungeissa tapana tunkea jaloissaan olleet leveät farkut sukkien sisään kantapään puolelta. Toivoa sopii, ettei Day intoudu tekemään samoin. Sukkatemppua ei nimittäin kaipaa kukaan.

Lue seuraavaksi: Tätä mieltä nuoret ovat golfista – Tekemisen riemu vei opiskelijat mennessään

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje