16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Stephen Gallacherille suuret setelit St.Andrewsista

Mikko Ilonen on ansainnut kahdessa viimeisessä kisasaan yli 70.000 euroa © Getty Images

Stephen Gallacher nousi Dunhill Linksin ykköseksi &copy Getty ImagesStephen Gallacher nousi päätöspäivänä kärkimiesten takaa ykköseksi St.Andrewsissa Dunhill Linksissa. Neljänteen päivään lähdettiin Luke Donaldin johtaessa, Gallacher oli vasta viidentenä kolme lyöhtiä kahteen voittoon jo aiemmin yltäneestä englantilaisesta. Skotlannissa pelattiin vuodenaikaan nähden varsin hyvissä keleissä ilman sadetta, viimeisen päivän kylmyys pisti pelaajien psyykkeen koville lähes kuusituntisen kierroksen aikana. Gallacher nousi kierroksen puolenvälin jälkeen kilpailun kärkeen yhdessä Graeme Mcdowellin kanssa ja onnistui 17:n bogeysta huolimatta pitämään paikkansa. Mcdowell ylsi samaan tulokseejn, Ian Poulter ja Luke Donald jäivät lyönnin päähän. Uusinta päättyi nopeasti. Brittityyliin lähdettiin pelaamaan kentän ensimmäistä reikää jolla skotti nosti lähestymisensä alle metriin. Lyöntijäljessä avauksensa jälkeen ollut McDowell löi viheriön edessä olevaan vesiesteeseen ja Gallacherilla oli helppo työ sinetöidä birdiellä avausvoittonsa. Ernie Els varmisti rahalistan voiton . Torstaina hän aloittaa pelit reikäpelikisassa Wentworthissa &copy Getty ImagesSe tuli uran 188:sssa kilpailussa ET:lla ja tuotti 645.000 euroa nostaen skotin 39:lta tilalta 12:ksi Volvo order of Meritilla. Aiemmilla kahdeksalla kaudellaan Gallacher on ollut sijoilla 50-180:s, joten sunnuntainen kierros käänsi uralla täysin uuden sivun eteen. Mikäli Gallacher pitää lopuissa kolmessa kisassa paikkansa rahalistan 15:n joukossa, hän pääsee mukaan kaikkiin neljään Majoriin. Skottiyllättäjä vei jo toisen ison kisan suosikkien nenän edestä, kesän alussa Scott Drummond oli paras Volvo PGA Championshipissa. Maailmanhuipuista Ernie Els oli seitsemäs, Vijay Singh 18:s ja Retief Goosen 23:s. Euroopan Ryder Cup tähdistä Ian Poulter ja Luke Donald jakoivat kolmannen sijan, Lee Westwood oli David Howellin kanssa viides.Colin Montgomerien sijoitus oli 23:s Darren Clarke ja Thomas Lever jäivät kauas kärjestä, Padraig Harrington karsiutui. Volvo Order of Meritilla Ernie Els kasvatti johtoaan, ansiot ovat lähes 3,5 mijoonaa euroa ja toinen perättäinen ykköstila selvä. Retief Goosen on yli miljoonan jäljessä.

Mikko Ilonen nousi lopussa

Mikko Ilonen oli sunnuntaina kymmenenneksi paras tuloksellaan 68. Mikko teki kahdella viimeisellä birdiet joilla nousi parikymmentä sijaa.Kaikki neljä kierrosta menivät alle parín. Ilonen nousi 29:ksi , oli paras skandinaavi ja ansaitsi yli 33.000 euroa. Tämä oli ensimmäinen kerta Ilosen uralla jolloin hän on kyennyt ansaitsemaan kahdessa perättäisessä kilpailussa yli 20.000 euroa.Rohkeimmat voisivat puhua jopa pienestä kuntopiikistä… Edellisessä kilpailussaan Englannissa Ilonen oli yhdeksäs ansaiten lähes 38.000 euroa. Ohjelmassa on vielä Mallorcan ja Madridin kilpailut joissa Ilonen voi varmistaa ensimmäistä kertaa urallaan sijoituksen rahalistalla sadan joukkoon. Nyt hän on 99:s, ansiot ovat kolmantena perättäisenä kautena yli 190.000 euron.Uran kokonaisansiot keväästä 2001 alkaen nousivat yli 730.000 euron.

Dunhill Links

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje