Niminiehet vertyivät heltessä huipputuloksiin Nordic Openin kolmantena päivänä. Sören Hansen, alle kaikkien odotusten alkukauden kiertänyt tanskalainen sai vaihteen päälle kotikentällään tehden tuloksen 62. Hyvin putannut 29-vuotias juutti tuntee kentän muita paremmin, hän harjoittelee ja pelaa Simon´s Golfklubilla Tanskassa ollessaan. -Tälle kilpailulle ja koko Tanskan golfille on tärkeää että isäntämaan pelaaja on kärjessä, Hansen iloitsi kierroksen jälkeen. Colin Montgomerie upotti neljällä viimeisellä birdieputit ja hän jakaa johtotuloksen 17 alle Hansenin kanssa. -Sain hyvän puttivireen päälle . Sunnnuntain kierrokselle pääsen johtotilanteesta ja yleensä olen siitä asetelmasta menestynyt hyvin, Monty valoi uskoa itseensä. Kärjessä on tasaista, Ian Poulter tavoittelee uransa toista voittoa lyönnin päässä, samassa tuloksessa ovat Gregory Havret sekä David Gilford, Brian Davis on kahden lyönnin päässä yhdessä Patrik Sjölandin kanssa. Thomas Björnin ote kärjestä kirposi lauantaina. Hän pelasi 72 , on yhdeksän lyönnin päässä kärjestä ilman mahdollisuuksia voittoon.
Sören Hansen villitsi maanmiehiään lauantaina Simon´s Golfklubilla