26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Shaun Micheel kärkeen PGA:ssa

Mike Weir , toinen Major tähtäimessä © Getty Images

Maailman parhaat vasurit Phil Mickelson ja Mike Weir ovat olleet kahden ensimmäisen päivän kärkinimiä pisimpään US PGA:ssa. Viimeisillä reiíllä iltapäivällä kärkeen nousi birdeillään 34-vuotias Shaun Micheel josta suuri yleisö tuskin on ennen edes kuullut. Micheel teki viimeisen viiden reiän aikana neljä birdietä ja on kolme alle tuloksellaan kahden lyönnnin johdossa ennen Mike Weiria ja Billy Andradea. Michell on voittanut kerran Nike Tourilla vuonna 1999, PGA Tourilla paras saavutus on kolmas, World Rankingilla hän on kuitenkin 200:n joukossa 169:s. Mike Weir (-1)johti vielä kierroksen loppuvaiheissa, Phil MIckelson (+1)töhri johtopaikkansa alkureikien kahdella tuplabogeylla. Nimimiehistä kärkikymmenikköön mahtuvat myös Adam Scott (+1)sekä Ernie Els(+1). Kisa on vasta puolivälissä, mutta yllätys muhii ilmassa.Suursuosikeista Tiger Woods (+6) ja Jim Furyk (+6) ovat kovin kaukana, Davis Love III (+9), Sergio Garcia (+9), Thomas Björn (+9) ja Colin Mongomerie karsiutuivat. Eurooppalaisten menestys on ollut odotetun vaisua. USA:ssa pelaajava Alex Cejka (18:s) ja Luke Donald (32:s) ovat tässä vaiheessa parhaat, jatkoon pääsivät myös Jesper Parnevik, Niclas Fasth, Ian Poulter, Jose-Maria Olazabal, Bernhard Langer, Paul Casey sekä Padraig Harrington.

PGA, leaderboard

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje