Seve Ballesteroksen mieli palaa edelleen kentille. Selkävaivat ovat pitäneet häntä sivussa jo parin vuoden ajan. Ura kääntyi voimakkaaseen alamäkeen jo 90-luvun puolivälissä. Seve voitti 50:n kerran ET:lla 1995 jolloin hän oli paras Espanjan mestaruuuskilpailuissa. Ballesteros haluaa pelata huhtikuussa Mastersissa ja Dubain kisan piti olla kauden ensimmäinen kisa. Viimevuonna hän pelasi vain Madridissa lokakuussa ja varsin vaatimattomalta näyttäneen lyömisen seurauksena Tourin kaikkien aikojen voitokkain pelaaja karsiutui selkeästi. -Seve on harjoitellut hyvin, mutta hänellä on edelleen kipuja joiden takia Dubai päätettiin jättää väliin, kertoo hänen managerinsa, veljenpoika Ivan Ballesteros. Seve Ballesteros on voittanut yhteensä viisi Majoria. Augustassa hän oli paras 1980 ja 1983. Viimeinen eurooppalaisvoittaja on Jose-Maria Olazabal joka oli ykkönen 1999. Tuon jälkeen menestys vanhan mantereen pelaajilla on ollut kauden ensimmäisessä Majorissa vain välttävää. Yksikään ei ole ollut viimeisellä kierroksella vakavasti tavoittelemassa voittoa. Alkaneen kauden Mastersiin osallistuu 30 eurooppalaista, Seve Ballesteros on laskettu tähän lukuun mukaan.
Seve Ballesteros on peliuransa jälkeen voittanut kapteenina Ryder Cupin, Seve Trophyn ja viiimeisenä Royal Trophyn © Getty Images