26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sergio Garcialle seitsemän miljoonaa Woodsin kukistamisesta

SergioGarcia

Tiger Woodsilla riitti kiireitä viikonloppuna. NEC Invitational päättyi vasta pimeän laskeuduttua sunnuntai-iltana Ohiosssa. Kilpailu päättyi Woodsin kymmenen lyönnin voittoon jota hän ei kuitenkaan kauaa ehtinyt juhlia. Maanantaiaamuna Woods piti sponsoriyritykselleen golfklinikan Akronissa. Tuon jälkeen hän lensi Kaliforniaan jossa näytöspelissä vastaan asettui viimevuoden komeetta, 20-vuotias Sergio Garcia. ”Potissa” oli 1,5 miljoonaa taalaa josta voittajan osuus oli 1,1 miljoonaa. Garciasta odotettiin tälle kaudelle Woodsille vakavaa haastajaa, mutta nuori espanjalainen on juuttunut keskikastiin, voittotili virallisissa kisoissa on avaamatta. Sergio Garcian kausi ei ole sujunut odotetusti, menestys suurissa kisoissa jäi tällä kaudella saavuttamatta. Majoreisssa hän ei yltänyt kertaakaan 20:n joukkoon. Vaikeuksia kärkeen pääsemiseksi uskaltaa veikata jatkossakin, Garcia ei sittenkään ole mitenkään pitkä uloslyönneissään, tällä kaudella hänen lähipelinsä, nimenomaan puttinsa on ollut melkoista hapuilua ja hakemista. Bighorn Golf Clubilla pidettyyn 18: n reiän lyöntipeliin Garcia pääsi paremmin valmistautuneena ja pelasikin hyvin. Hän aloitti bogeylla, mutta alkoi tehtailla birkkuja joiti kertyi kaikkiaan kahdeksan. Pari bogeyta, mutta vain viisi birdietä tehnyt Woods jäi lopulta lyönnin päähän. Garcialle siis yli seitsemän miljoonaa markkaa, Woodsillekin maanantai-illan aherruksesta 2,6 miljoonaa. Vajaan kahden viikon aikana Woodsin peli kentillä tuotti hänelle lähes tasan 15 miljoonaa markkaa( PGA&NEC&Näytöspeli), joten maailmanykkönen on pienen tauon jo ansainnutkin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje