16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Scott ukkomiesten joukkoon

Adam Scott avioitui Mastersin jälkeisenä viikonloppuna ruotsalaisen Marie Kojzarin kanssa. Kuva: © Getty Images

Adam Scottia pidettiin vielä jokin aika sitten maailman parhaana ilman major-voittoa olevana pelaajana. Tämän kyseenalaisen kunnian Scott karisti kannoiltaan vuoden 2013 Masters Tournamentissa. Hän oli myös vuosikaudet yksi huippugolfin tavoitelluimmista poikamiehistä.

Tältäkin listalta maailmanlistan kakkosen nimen voi nyt pyyhkiä pois.

Adelaidessa syntynyt, mutta Crans-Montanassa, Sveitsissä kirjoilla oleva Scott vei pian tämänvuotisen Mastersin jälkeen vihille pitkäaikaisen tyttöystävänsä, Marie Kojzarin.

”Se on nyt virallisesti selvä. Olen asettunut aloilleni ja erittäin onnellinen”, 33-vuotias Scott sanoi.

Hääjuhlat pidettiin lähipiirin keskuudessa tähden Bahamalla sijaitsevassa talossa.

”Paikalla oli vain perheemme ja muutama ystävä”, Scott sanoi. ”Halusimme pitää matalan profiilin seremonian. Mutta juhlimme vähän myös muiden kavereiden kanssa, sitten kun tapaamme heitä.

Kojzar, 32-vuotias ruotsalainen arkkitehti, yhdistettiin jo 2000-luvun alussa Adam Scottiin. Pariskunnan suhteessa oli kuitenkin jossain vaiheessa usean vuoden tauko.

Lähde: Golf Magazine

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje