Scott Hoch keskeytti uusinnan pimeyden laskeutuesssa Doralin Blue Monster kentän ylle sunnuntai-iltana yleisön ja järjestäjien pettymykseksi ennen birdieputtiaan. Maanantaina peliä jatkettiin, Hoch ja Furyk laittoivat puttinsa sisään, mutta Hoch teki kolmannella uusintareiällä upean birdien ja voitti 900.000 dollaria. Ykköstila oli Hochin uran 11:s ja se nosti hänet World Rankingin sijalle 12:s. -Yksi syy miksi halusin siirtää pelin maanantaille oli se, että näin linjan putissa erilailla kuin caddieni.Hänen mielestään se kaartoi vasemmalta oikealle, minun mielestäni toiseen suuntaan. Maanantaina taivuin hänen kannalleen ja se kannatti, kolmesta eri suunnasta putin linjan katsonut Hoch myönsi. -Pelasin maanantaina olosuhteet huomioonottaen loistavasti. Tuon putin jälkeen kolme hienoa lyöntiä 18:lla, niissä ei jäänyt juuri parantamisen varaa, Hoch suitsutteli esitystään. Scott Hoch oli vuoden 1989 US Mastersin uusinnassa lähellä uransa huippuhetkeä. Hänellä oli Nick Faldoa vastaan reilusti alle metrinen voittoputti jonka kuitenkin lipsautti ohi, britti korjasi potin seuraavalla. Vaikka supertähteys ei olekaan Hochille sopiva määrite, on hän kadehdittavan varma menestyjä. Viimeisen 21:n kauden aikana Hoch on sijoittunut vain kerran rahalistalla 40:n huonommalle puolelle. Tämän voiton myötä komea sarja tullee jatkumaan. -Nämä voitot ja voitonmahdollisuudet ovat iän myötä aina harvemmassa. Siksi halusin pelata varmanpäälle enkä missään nimessä menettää peliä putin väärinlukemiseen. Hochin osallistuminen kisaan oli viimehetkeen asti vaarassa, kipeän ranteen johdosta hän varmisti pelaamisensa vasta torstaina rangella käytyään. Ennen torstaita ensimmäinen varapelaaja oli luvannut hänelle pihvi-illallisen mikäli Hoch vetäytyisi kisasta. Ei vetäytynyt , ja pelaaminen tuotti uran suurimman shekin, 900.000 taalaa…
Scott Hoch