13.–20.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][2]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sami Välimäki lahjoitti Vuoden läpimurto -palkinnon 10 000 euroa kotiseuransa juniorityöhön

Getty Images

Sami Välimäki päätti tukea kasvattajaseuransa juniorityötä, vaikka olisi voinut valita toisinkin.

Sami Välimäki palkittiin tammikuisessa Urheilugaalassa Vuoden läpimurto -palkintokategorian voittajana. Palkintokategorian voittaja saa Urheiluopistosäätiöltä 10 000 euron henkilökohtaisen palkinnon.

Välimäki kertoi tänään kotiseuransa Nokia River Golfin Facebook-sivuilla ohjaavansa palkinnon kokonaisuudessaan kasvattajaseuransa juniorityöhön.

”Olen saanut itse valita, ja olen halunnut lahjoittaa tämän 10 000 euroa Nokia River Golfille ja se tullaan käyttämään junioritoiminnan hyväksi”, Välimäki kertoo videolla.

Vaatimattomana miehenä Välimäki jättää sanomatta, ettei hänen olisi ollut pakko lahjoittaa summaa eteenpäin, vaan halutessaan hän olisi voinut pitää sen itsellään. Niin toimivat kaksi vuotta sitten palkinnon saanut karateka Titta Keinänen ja sen vuosi sitten saanut jääkiekkoilija Kaapo Kakko.

Urheiluopistosäätiön toimitusjohtaja Jukka Hako muistuttaa, että monissa lajeissa urheilijat elävät hyvin pienillä tuloilla, kun taas suurissa lajeissa leipä voi olla varsin leveää. Esimerkiksi Keinäsen lajissa, karatessa, urheilijoiden taloudellinen tilanne on tiukka. Hänelle jokainen tukieuro tuli tarpeeseen.

Hako on mielissään siitä, että Välimäki päätti lahjoittaa palkinnon kasvattajaseuralleen.

”Hieno ele Samilta! Upeaa, että hän ohjasi palkinnon kasvattajaseuralleen, eli sinne mistä on itse ponnistanut ja osoitti näinkin arvostuksensa sitä työtä ja seuraa kohtaan”, Hako kommentoi.

Välimäki voitti Urheilugaalassa myös Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki -palkinnon ja sijoittui Vuoden urheilija -äänestyksessä toiseksi.

Lue seuraavaksi: Vuoden urheilija -äänestyksessä toiseksi sijoittunut Sami Välimäki nappasi kaksi palkintoa Urheilugaalassa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)