26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Salainen caddie paljastaa, millaista on Augusta Nationalissa Mastersin ulkopuolella

Augustan caddieilta kysytään aina kahta asiaa: oletko toiminut kenenkään kuuluisuuden caddienä, ja ovatko klubin jäsenet aivan moukkia?

Olen työskennellyt Augustassa vuosia, mutta jokainen päivä tuntuu siltä kuin se olisi ensimmäiseni. Luulen, että samoin tuntee ilmoihin koneensa nostava lentäjä tai uniltaan heräävä merikapteeni, joka näkee ympärillään rannattoman meren. Jotkut eivät näkymät eivät koskaan vanhene.

Me olemme täällä tietenkin töissä, emme pelaamassa golfia. Emme kulje Magnolia Lanea pitkin, vaan ajamme alueelle huoltotien kautta. Älkää ymmärtäkö tätä väärin – meitä kohdellaan hyvin. Klubi rakensi äskettäin meille caddieille oman talon, josta löytyy tv-huone, tietokoneita ja jopa oma kokki. Pääsemme pelaamaan kentän aina sen sulkemista edeltävänä päivänä toukokuussa. Ja koska niin klubin jäsenen, heidän perheenjäsenensä kuin vieraidenkin on oltava henkilökunnan (tarkoittaa useimmiten meitä caddiejä) seurassa, tarkoitti se sitten pelaamista, kävelylenkkiä tai kalastamista Ike’s Pond -lammella, meillä on isompi rooli kuin yleensä kuvitellaan. Mutta hierarkia on silti olemassa. Tiedämme hyvin oman paikkamme.

Tehtävämme on varsin yksinkertainen: Augusta on golfareille aivan erityinen paikka ja meidän on huolehdittava, että kokemus on heille ainutkertainen. Rima on eittämättä korkealla. Muutamia tapahtumia lukuun ottamatta suurimmalla osalla kierroksista asiakkaanamme on jäsen, joka haluaa viihdyttää joko ystäviään tai liikekumppaneitaan. Roolimme ei ole vain palvella kyseistä jäsentä, vaan autamme häntä tekemään myös vieraiden olon mahdollisimman viihtyisäksi. Tämä on seikka, joka caddien on ymmärrettävä – ja syy sille, miksi vain seitsemän prosenttia caddieksi hakeneista saa Augustasta töitä. Osa kavereista on joutunut käymään 5–10 työhaastattelussa ennen kuin on tärpännyt.

Joillakin jäsenillä on omat suosikkicaddiensä, mutta useimmat toimeksiantomme saamme joka-aamuisten arvontojen kautta. Augustassa ei käteistä käytetä, vaan jäsenet kattava koko ryhmänsä kaikki kulut. Meidän ei siis tarvitse norkoilla juomarahan toivossa bägiltä toiselle. Monet vieraista kuitenkin livauttavat meille viimeisiä reikiä pelatessaan muutaman setelin. Useimmilla heistä ei ole pikkurahan puutetta, ja siksi tipit, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, palvelevat enemmän heidän omaa mielenrauhaansa kuin meidän caddien. Meidän ei pitäisi ottaa tippejä vastaan – vainoharhaisuuden vaara on suuri, jos yrittää liikaa välttää ”jäämästä kiinni” turvakameroille – mutta emme myöskään halua loukata kenenkään egoa. Niinpä raja on aika häilyvä.

Vaativin homma tehtävässämme on pelinopeuden ylläpitäminen. Vaikka jäsenet ja heidän vieraansa ovat käyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattavasti aiempaa nuoremmiksi, kyse on edelleen vanhemmasta väestöstä, joka ei halua ikimuistoisella kierroksellaan kiirehtiä. Jos jokin ryhmä on muiden ryhmien tukkeena, siitä ei suinkaan osoitella pelaajia, vaan meitä caddiejä. Siksipä kuljemme tavallisesti kaukana pelaajiemme edellä ja hoidamme kaiken valmiiksi, jotta pelaajat voivat palloille päästyään ryhtyä heti lyöntipuuhiin.

Se missä meidän arvomme sitten todella mitataan, on griineillä. Koska useimmat puttilinjat kallistuvat moneen eri suuntaan, tasapaino on jatkuvasti koetuksella. Olen muutamia kertoja jopa kaatunut. Saamme griinien lukemiseen paljon koulutusta, mutta sekään ei meinaa riittää. Eräs entinen caddie kertoi minulle, että häneltä kesti 30 vuotta ennen kuin hän sai 17. griinistä kunnolla otteen.

Missään muussa caddieyhteisössä en ole kokenut sellaista yhteenkuuluvuutta kuin täällä. Vanhimmat konkarit auttavat mielellään tulokkaita, joiden innokkuus taas pitää meidät kaikki virkeinä – ja leukoja louskutetaan taukoamatta. Joitakin henkilökohtaisia jupakoita silloin tällöin tulee, muttei mitään sellaista, jota ei pystyttäisi lopulta oluiden ääressä ratkomaan. Porukkamme on todellisia taistelutovereita.

Entäpä ne huonot puolet? No, niitä ei montaa ole. Caddiehaalarit voivat joskus olla aika epämukavat, jos on yli 30 astetta lämmintä ja kosteusprosentti 90. Sekin voi olla aavistuksen puuduttavaa, että kierroksilla harvoin näkee erityisen hyvää golfia. Kaikenlaiseen epäsopivaan käyttäytymiseen on nollatoleranssi. Meidän on aina käyttäydyttävä kuin se paras versio itsestämme. Joku voi tietysti kysyä, että miten se muka eroaa mistä tahansa muusta työpaikasta. No, minulla on ollut lukuisia eri työtehtäviä, mutta missään muualla ei ole tuntunut siltä, että olen jatkuvan tarkkailun alla ja että pienikin lipsahdus voi johtaa irtisanomiseen.

The Nationalin ympärillä leijuu tietty salaperäisyys. Kun ihmiset saavat selville, mitä teen työkseni, kaksi kysymystä nousee aina esiin: oletko toiminut kenenkään kuuluisuuden caddienä, ja ovatko klubin jäsenet aivan moukkia? Olen kantanut poliitikkojen, muusikoiden, näyttelijöiden, urheilijoiden ja lukemattomien jenkkifutisvalmentajien (jos valmennat Power Five -conferenssien yliopistojoukkuetta, etkä ole saanut kutsua Augustaan, sinun on oltava yksi hevonperse) bägejä. Toiseen kysymykseen vastaus on, että ehdottomasti eivät ole. En tiedä, miksi ihmiset niin olettavat. Ehkä se on vain tapamme nähdä rikkaat ja verkostoituneet ihmiset. Olen työskennellyt useilla huippukentillä ympäri maailmaa, ja asia nyt on niin, että ihmiset ovat olleet hyvin kunnioittavia. Ehkä he ovat edenneet tehtävissäänkin niin pitkälle juuri siksi, että he tietävät, miten ihmisiä tulee kohdella.

Minulla ei siis ole paljoakaan mehukkaita juoruja kerrottavanani. Ei meistä kellään ole. Minulla on tapana sanoa pelaajilleni, että ainoastaan itse aiheutetut haavat voivat pilata ainutkertaisen kokemuksen Augustassa ja kehotan heitä olematta ruoskimatta itseään, vaikka missaisivat griinin tai puttaisivat kolmesti. Toisinaan vastaan tulee joku ylimielinen vieras tai jäsenen poika, jolla on hieman turhan suuret luulot itsessään, mutta ne ovat poikkeuksia. Paratiisiin päässeet ihmiset ovat yleensä onnellisia, eikö vain?

Mistä saammekin hyvän aasinsillan erääseen kertomisen arvoiseen tarinaan.

Olin kerran eräässä ryhmässä, jossa oli mukana Yhdysvaltain entinen presidentti, vaikkakin kannoin hänen ystävänsä mailoja. Caddie pystyy päättelemään paljon pelaajan varusteista, ja tällä kaverilla oli tour-bägi, joka painoi varmaan 25 kiloa, ja mailat, joilla ei ollut lyöty lyöntiäkään. Valmistautumisaikansa hän käytti lämmittelyn sijaan kertoakseen talosta, jonka oli ostanut. Tiesin, että edessäni olisi pitkä kierros.

Ykkösellä kaveri oli lyönyt kymmenen kertaa ennen kuin pääsi edes griinille, kakkosella ja kolmosella pelkkää toppia. Hommasta ei tullut mitään, eikä hän ottanut sitä kovin kevyesti. Viimein yhdeksiköllä, juuri kun salaisen palvelun turvamies oli luonut minuun paljon puhuvan katseen kuin sanoakseen jos lausut sanankin päästän sinut nopeasti päiviltäsi, joku tarttui minua olkapäästä.

”Kerronpahan vain, että hän tulee laittamaan kierroksensa sinun syyksi”, herra presidentti sanoi yllättäen minut. Onnistuin kuitenkin heittämään hänelle vitsinä takaisin: ”Olisiko mitenkään mahdollista, että voisitte pyytää hänen puolestaan minulta anteeksi?” Hän vain hymyili ja jatkoi matkaansa. Hänen ystävänsä veljeili kolmannen ryhmän pelaajan kanssa, joka sattui olemaan klubimme arvostettu jäsen.

Presidentti oli siihen aikaan kenties maailman mahtavin mies, mutta Augusta Nationalissa hänkin oli nokkimisjärjestyksessä vasta kakkosena, kaikkivaltiaan vihreätakkisen vieraana.

Lue seuraavaksi: Huijataanko PGA Tourilla? – Salainen caddie kertoo vastauksen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje