Mäkivirran seuramestaruuskisojen mitaliputki on kasvamassa sunnuntaina kuuden vuosikymmenen mittaiseksi.
Tänä viikonloppuna suurimmassa osassa kotimaan golfkentistä pelataan seurojen mestaruuskilpailuita. Niin myös Hämeenlinnan Aulangolla, jossa ”klubimestiksiin” on ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia, 212 kilpailijaa.
Yksi heistä on Matti Mäkivirta, jolla ei ole sitten 80-luvun alun jäänyt väliin yhtään Aulangon Golfklubin mestaruuskilpailua. Edelliseen poissaoloon oli pätevä syy, kun hän putosi töissä tikkailta juhannuksen aatonaattona vuonna 1983 ja teloi nilkkansa.
Mäkivirta on kotiseuransa mestaruuskisojen suurin mitalirohmu. ”Mäkky” on voittanut A-luokan – tai yleisen sarjan, kuten nykyään kutsutaan – mestaruuden kymmenen kertaa ja sen päälle lukuisia muita mitaleita. Ensimmäiset mestaruutensa hän saavutti jo 60-luvulla juniorisarjassa.
”Älä kysy mitalien määrää, siitä en ole yhtään kärryillä”, Mäkivirta varoittaa jo etukäteen, mutta ei pidä pienen pohtimisen jälkeen − kun uran kaikki mitalit huomioidaan − sataa liioitteluna.
Mitaleja, pokaaleja, pystejä, lautasia, lusikoita, maljakoita, tinatuoppeja ja muita palkintoja Mäkivirralle on kertynyt jatkuvalla syötöllä niin paljon, että hän joutui hiljattain teettämään puusepällä itselleen uuden, isomman palkintokaapin.
”Jälkeenpäin ajatellen olisi siitä isommankin voinut tehdä.”
Omaksi voitetuista kiertopalkinnoista hän on selvästi ylpein Golfpelaajan Patsaasta, joka oli aikoinaan yksi Aulangon tärkeimmistä sisäisistä ja kovatasoisimmista tasoituksettomista kilpailuista.
”Siinä sai tosissaan vääntää voiton eteen, kun pelattiin 36 reikää yhtenä päivänä. Ja aina oli seuran parhaat pelurit koolla.”
Jos on saanut Mäkivirta seistä ahkerasti onniteltavien joukossa AGK:n mestaruuskisojen palkintojenjaossa, eivät valtakunnalliset kisat tee tässä poikkeusta. Hän maan ainoa golfari, joka on pystynyt voittamaan suomenmestaruuden kaikissa ikäluokissa junioreista 70-vuotiaisiin.
Kaikki mestaruudet eivät ole henkilökohtaisia, vaan yleisessä sarjassa kultamitalit ovat tulleet foursomesta ja joukkue SM-kilpailuista. Ensimmäisen henkilökohtaiseen mestaruuteensa hän ylsi Mid Tourin SM-reikäpelikilpailussa Talmassa 90-luvulla. Tätä saavutusta Mäkivirta pitää uransa kaikkein kovimpana henkilökohtaisena meriittinä.
Tuorein mestaruus on peräisin reilun kahden viikon takaa, jolloin Mäkivirta otti M70-ikäluokan kultaa Espoon Master Golfissa kierrostuloksin 77–76.
”Seniorikiertueista kierrän säännöllisesti M60- ja M65-sarjan kisoja, mutta seitsemänkymppisissä pelkät SM-kilpailut. Kaikkiin ei aika riitä, joten valintoja on tehtävä.”
Mäkivirralta odotettiin hyvää panosta heinäkuussa kotikentällään Aulangon Everstillä käydyissä M60-ikäluokan SM-kilpailuissa. Hän olikin kisassa avauskierroksen jälkeen toisena, mutta jäi lopulta ilman mitalia lyötyään epäonnekseen väärää palloa toisena päivänä.
Kukaan ei halua antaa toiselle periksi. Siinä on tarpeeksi hyvä syy kilpailla.
Kokonaan ilman SM-mitalia ei Mäkky heinäkuussakaan jäänyt sijoituttuaan Koski-Golfissa 65-vuotiaiden lyöntipeliturnauksen kakkoseksi heti ikäluokan kovimpana tekijänä pidetyn Ari ”Pappa” Vauhkosen jälkeen.
Mäkivirta on kaikin puolin poikkeuksellinen pelaaja paitsi saavutuksineen, myös kilpailumääriltään. Pienen pohdinnan jälkeen hän arvelee pelanneensa vuosien saatossa helposti nelinumeroisen määrän golfkisoja ollen Suomessa todennäköisesti myös tämän tilaston ykkönen.
”Aloitin golfin samana vuonna kuin seura perustettiin vuonna 1959. Ensin pelasin caddie-kisoissa ja siitä se vähitellen lähti. Tuon aikaisista aulankolaisista ei taida enää kukaan olla hengissä.”
Mäkyn ikimuistoisin lyönti osuu 80-luvun alkupuolelle, jolloin Aulangolla pelattiin Rantasipi Open -kilpailua. Kuudennella reiällä hänen pallonsa pallonsa putosi pari metriä lipun taakse ja vieri backspinnillä reikään.
”Samassa ryhmässä ollut Ruotsin maajoukkuepelaaja Jan Andhagen kysyi holarin jälkeen, millä pallolla pelaankaan, ja kerroin että Top Fliten XL:llä. Siihen hän tokaisi, että ’mahdoton yhtälö’.”
Kyseinen Top Flite kuului aikansa niin sanottuihin massapalloihin, joita ei ollut helppo saada kirveelläkään halki backspinnistä puhumattakaan. Mäkivirta onnistui kuitenkin tämän myytin murtamaan.
Syyskuussa 70 vuotta täyttävän Mäkivirran kyltymätöntä kilpailuviettiä voi vain hämmästellä. Hän kertoo, että motivaatiosta ovat viimevuosina pitäneet huolta Kymen Golfin Veijo Suomela ja Pekka Niinimäki sekä Lakeside Golfin Alpo Mäntykorpi, joiden kanssa Mäkivirta pelaa kansallisissa seniorikisoissa nelikon omasta pokaalista.
”Kukaan ei halua antaa toiselle periksi. Siinä on tarpeeksi hyvä syy kilpailla.”
Omiksi vahvuuksikseen Mäkivirta määrittelee lähipelin ja puttaamisen, yleensäkin kaikki etäisyydet wedgestä alaspäin.
”Chipissä on tärkeä löytää hyvä asento. Jos lähestymiset eivät aina kuljekaan, voin tarkkojen chippien avulla luottaa, etten tarvitse viheriöllä kahta puttia. Mutta ei pelistäni silti tulisi mitään, ellen viitsisi jumpata kahta kertaa päivässä.”
Matti Mäkivirta aloitti urakkansa Aulangon Golfklubin mestaruuskisojen M50-sarjassa lauantaina kello 13.30.