16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ruutu näyttää Mastersin – Mikko Ilonen asiantuntijoiden joukossa

Masters nähdään Ruudussa erillisenä kertamaksullisena tapahtumana, eikä se sisälly Ruutu+-tilaukseen.

Kauden ensimmäinen golfin major-turnaus Masters Tournament nähdään muutaman aiemman vuoden tapaan Ruudussa. Kilpailu näytetään kokonaisuudessaan suorina lähetyksinä 11.–14. huhtikuuta.

Lauantain lähetyksessä asiantuntijana vierailee juuri uransa päättänyt ja Mastersissa kaksi kertaa itsekin pelannut Mikko Ilonen. Hänen lisäkseen vieraileviin asiantuntijoihin kuuluvat Petteri Nykky ja Antti Ahokas. Tänä vuonna lähetykset ovat Ruudussa ensimmäistä kertaa tarjolla myös alkuperäisellä, englanninkielisellä selostuksella.

Turnauksen lisäksi Ruutu esittää suorana keskiviikkona 10. huhtikuuta pelattavan leikkimielisen Par 3 -kilpailun, jossa caddieina nähdään usein julkisuuden heniklöitä.

Masters nähdään Ruudussa erillisenä kertamaksullisena tapahtumana (Pay-Per-View), eikä se sisälly Ruutu+-tilaukseen. Ottelun lunastaneet maksavat vain yksittäisen urheilutapahtuman katsomisesta. Suorien lähetysten lisäksi ostajilla on katseluoikeus turnauksen tallenteisiin 14 vuorokauden ajaksi.

Viime vuonna voittajan vihreän takin sai pukea päälleen yhdysvaltalainen Patrick Reed, jolle kyseessä oli uran ensimmäinen major-turnauksen voitto.

Par 3 -kilpailun ja kolmen ensimmäisen kierroksen lähetykset alkavat keskiviikosta lauantaihin kello 22. Lähetys sunnuntain finaalikierrokselta käynnistyy kello 21.

Mastersin katseluoikeuden voi ostaa Ruudusta 1.4. alkaen 24,95 euron hintaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (10 kpl)