16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ruotsalaiset jyräävät Madeiralla

Kalle Väinölä

Kun kolme kierrosta on pelattu, näyttää siltä, että voitto menee Ruotsiin tai Jim Paynelle Englantiin. Kahdeksantena oleva Englannin John Bickerton on seitsemän lyöntiä Niclas Fasthista. 27-vuotias örebrolainen oli viimesyksynä ET:n karsintojen kakkonen, hän voitti ne 1996. Vuonna 1998 Fasthilla oli kortti sekä ET:lle että PGA Tourille. Tulos oli fiasko kuten Sandelinillakin 1996. Sandelin voitti USA:ssa epäonnistuttuaan nimenomaan tämän saman kisan 1996. Fasth oli viimevuotisessa Madeiran taistossa 13:s. Kalle Väinölä oli myös mukana Madeiralla. Esitys ei vielä lupaillut parempaa kautta, tulokset 77-76 . Selvä karsiutuminen ja sijaluku 119. Lisää kilpailuja ET:lla ei Väinölällä taida olla tiedossa, päätyömaa Challenge Tour jatkuu toukokuussa. Menestystä Kallelle jo soisi itseluottamuksenkin kannalta. Edellisen kerran hän on sijoittunut ET:n tai CT:n kisassa kymmenen joukkkoon toukokuussa 1997. Seve Ballesteros pelasi lyönnin Väinölää paremman tuloksen. Espanjalaisen mieli mielii edelleen huipulle jonne on siis hyvin pitkä matka.

European Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje