26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Roope Kakon voitto vuoden golfteko, Asko Arkkolalle elämänura-palkinto

Asko Arkkolan (keskellä) pitkä ura golfin parissa palkittiin Jalo Grönlund -palkinnolla. Kuvassa vasemmalla Timo Laitinen ja oikealla Harri Kainulainen. Kuva: Kai Kilappa.

Suomen Golfliitto palkitsi Jyväskylässä, messu- ja kongressikeskus Paviljonkissa järjestetyssä Suomen Golfgaalassa ansioituneita toimijoita golfalalla. Golfgaala järjestettiin Golfliiton Liittokokouspäivien yhteydessä.

Vuoden golfteosta palkittiin Roope Kakko. Hän voitti toisena suomalaisena miehenä Euroopan kiertueen osakilpailun Madeiralla. Lisäksi hän oli Czech Mastersissa komeasti viides. Kakon olympiaranking on tällä hetkellä 49 ja hän on vahva ehdokas Suomen toiseksi edustajaksi Rion olympiakisoihin.

Eilen myös 34-vuotissyntymäpäiviään juhlinut Kakko ei ollut vastaanottamassa palkintoa, mutta hän lähetti juhlaväelle videotervehdyksen kotoaan Floridasta.

”Suuret kiitokset tästä palkinnosta ja tästä kunniasta. Tänä vuonna lähdetään uudella innolla metsästämään entistä parempia golftekoja”, Kakko sanoi.

Videotervehdyksen välityksellä palkinnostaan kiittivät myös Vuoden tyttöjuniorina palkittu Elina Saksa ja stipendin menestyksekkäästä viime kaudestaan saanut Matilda Castren. Molemmat opiskelevat ja harjoittelevat Yhdysvalloissa.

Videon välityksellä seurattiin myös harjoittelua parhaillaan Turkin Belekissä käynnissä olevalla Golfliiton leirillä.

Helsingin Sanomista Vuoden golftoimitus

Vuoden Golftoimitukseksi valittiin Helsingin Sanomat. ”Hesarin” urheilutoimitus on viime vuosina ansiokkaasti ja laajasti uutisoinut suomalaisesta golfista, niin kilpagolfista kuin lajista muutenkin. Golf on saanut Suomen suurimmassa sanomalehdessä hyvin palstatilaa, jutut ovat olleet laadukkaasti kirjoitettuja, hyvin taustoitettuja ja golfia mielenkiintoa herättävästi esiin tuovia. Palkinnon vastaanotti Ari Pusa.

Golf Pirkkala valittiin Vuoden golfseuraksi. Palkinnon vastaanottivat Pasi Kristiansson (keskellä) ja Marko Perälä (oikealla). Kuva: Kai Kilappa.

Golf Pirkkala valittiin Vuoden golfseuraksi. Palkinnon vastaanottivat Pasi Kristiansson (keskellä) ja Marko Perälä (oikealla). Kuva: Kai Kilappa.

Vuoden Golfseurana palkittiin Golf Pirkkala. Seuran jäsenmäärä kasvoi viime vuonna poikkeuksellisen paljon, 352 jäsenellä.

Seura oli toinen junioritoiminnan laatuseura Suomessa ja seuran junnutoiminta on aktiivista. Myös ympäristöohjelmaa kehitetään Golf Pirkkalassa systemaattisesti.

Naisystävällisin golfyhteisö/ Arja Sipronen -palkinto myönnettiin Hartolan Golfklubille.

Asko Arkkola palkittiin elämäntyöstä

Illan suurimmat ablodit keräsi Helsingin Golfklubin Asko Arkkola, joka vastaanotti Jalo Grönlund -palkinnon elämänurasta golfin parissa.

Jo vuonna 1947 golfin parissa ensimmäiset askeleensa ottanut Arkkola sanoi palkinnon tulleen itselleen isona yllätyksenä, mutta oli hyvillään siitä, että Elämänura palkinto kantaa hänen jo edesmenneen ystävänsä ja maajoukkuekaverinsa nimeä.

Hän kertoi myös viihtyneensä mitä moninaisemmissa rooleissa, mm. maajoukkuepelaajana, maajoukkueen kapteenina, tuomarina, tv-selostajana ja Suomen PGA:n puheenjohtajana, lajin parissa kaikissa yhtä hyvin.

Arkkola on tullut kuuluksi myös ilmiömäisestä kyvystään löytää kadonneita palloja kentältä. Sama kyky auttaa myös sienestysharrastuksessa. Sienipaikkoja hän ei kuitenkaan paljasta.

”Ei kai kukaan niitä paikkoja kerro. Sieltä niitä löytyy, oikealta ja vasemmalta”, hän lohkaisi.

Muita palkittuja:

Vuoden Golftapahtuma: Kokkola-Oulu -seuraottelu

Kauden tulokas, Hannu Tarmio -palkinto: Ida Kaukinen, Sarfvik Golfklubi

Vuoden poikajuniori (alle 18 v): Oliver Lindell, Virvik Golf

Vuoden senioripelaaja: Minna Kaarnalahti-Salakari, Sarfvik Golf

Vuoden Mid-pelaajien rankingin voittaja: Petri Lehto, Helsingin Golfklubi ry ja Taina Olenius, Etelä-Pohjanmaan Golf

Suomen Golfseniorit ranking-voittajat: Ari Vauhkonen, Suur-Helsingin Golf ry ja Anna-Maria Lehtonen, Pickala Golf Club

Vuoden Juniorikilpailujen järjestäjä, Aluetour: Botniagolf

Vuoden Juniorikilpailujen järjestäjä, Tsemppitour: Nurmijärven Golfklubi

Junioritoiminnan laatusertifikaatti myönnettiin Helsingin Golfklubille, Tawast Golfille, Salo Golfille, Imatran Golfille ja Kurk Golfille

Vuoden nuorisotoimija: Toni Turkkila, junioripäällikkö Imatran Golf

Vuoden tuomari: Timo Huvinen, Lahden Golf

Eliittimerkki nro 42: Emily Penttilä

Vuoden PR-teko: Golfmessut, Golfreseptin toimitusjohtaja Markku Nord

Vuoden kilpaseura: Pickala Golf Club

Veikko Salli -palkinto/ Suomen Golfliiton Ympäristöpalkinto, Kaikki Suomen golfarit

Sami Sarpakunnas

Uutiseen on korjattu Minna Kaarnalahti-Salakarin kotiseura, Sarfvik Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje