26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Robert Karlsson ylivoimainen Hampurissa

Robert Karlssonin seitsemäs ykköstila tuo myös paikan Ryder Cupiin © Getty Images

Robert Karlsson ei antanut muille mitään mahdollisuuksia Gut Kaden kentällä Players Championshipissa. Pitkälyöntinen ruotsalainen sai mittavien avausten jälkeen lyödä lähestymisiään lähinnä wedgellä, par-viitosilla hänen mittansa riitti vaivatta kahdella viheriölle. Ennen päätösreikää Karlsson johti kuudella lyönnilä hurjalla tuloksella 27 alle parín. Viimeinen avaus sujahti vasemmalle pitkään heinään ja voittomarginaali supistui neljään. Karlsson sai ykköstilastaan 600.000 euroa ja varmisti käytännössä paikkansa Ryder Cup joukkueeseen josta hän jäi niukasti ulos syksyllä 1999. -Keskittymiseni oli kisassa huippuluokkaa. Etenin lyönti kerrallaan. Kuntoni on ollut jo pitkään hyvä ja tämä toinen voitto tuntuu upealta. Odotuksiin nähden olen pelannut kauden jopa yläkanttiin, Karlsson myönsi tuoreeltaan seitsemännen ykköstilansa jälkeen. Karlsson on pelannut 374 ET:n kisaa vuodesta 1991 alkaen ja ansainnut 6,6 miljoonaa euroa, enemmän kuin kukaan muu ruotsalainen. Hän on voittojen määrässä nyt yksinään ykkönen, World Rankingilla sijaluku on ensimmäistä kertaa uralla 50:n joukossa. Lee Westwood oli avausreiän jälkeen vain lyönnin jäljessä. Tuplabogey neljännellä vei englantilaisen mahdollisuudet. Päätösreiän birdie nosti Westyn jakamaan kakkostilaa Charl Schwatzelin kanssa. Mikko Ilonen lähti päätöspäivään mielessään paikka kymmenen joukossa joka olisi varmistanut pelioikeuden Skandinavian Mastersiin. Ilonen juuttui kuiitenkin ”par-junaan” tehden niitä yhdeksän peräkkäin. Sisääntulossa birdejä syntyi kaksi, 14:n bogey teki lopputulokseksi 71. Ilonen oli Luke Donaldin ja Angel Cabreran kanssa 15:s ja ansaitsi 50.760 euroa. Tämä oli ensimmäinen kerta Mikon uralla kun hän sijoittui kahdesti peräkkäin 20:n joukkoon. Kahdesta viimeisestä kisastaan Ilonen on ansainnut yli 116.000 euroa, yhteensä 135.000 jolla suomalainen on 121:s. Vakuuttava saldo kun muistetaan se, että hän on pelannut vain neljä kilpailua päätourilla. Ilonen on pelannut nämä 16 kierrosta yhteensä 27 alle parín. Kun meriittilistaan lisätään se, että Ilonen on päässyt jatkoon kaikissa kymmenessä ET:n ja CT:n kisassaan vuonna 2006, voidaan todeta että meneillään oleva jakso on Ilosen paras. Huima ero siihen peliin jota hän esitti kaudella 2005. Tuolloin Mikon kierroskeskiarvo oli 73,17. Viimeisissä 17:ssa kisassaan hän pääsi vain kahdesti jatkoon. Ilosen uran kokonaisansiot 122:ssa kilpailussa ET:lla ovat nyt 953.000 euroa. Torstaina käynnistyvään Skandinavian Mastersiin hänellä ei kuitenkaan vielä ole pelioikeutta. Sen saaminen voi olla tiukassa, sillä järjestäjät ovat jo jakaneet kaikki kahdeksan villiä korttiaan. Ilosen soisi pääsevän mukaan kolmeen seuraavaan kisaan jotka pelataan siis Malmössa, Hollannissa ja Moskovassa.

Euroopan Ryder Cup karsinta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje