Rion olympiakentän rakentamisesta vastaavilla tahoilla on lauantaihin asti aikaa kertoa, aikovatko ne suostua Rion oikeuslaitoksen tuomarin Eduardo Antonio Klausnerin ehdotukseen siirtää kolme kentän väylistä uuteen paikkaan.
Tuomari ehdotti väylien 12, 14 ja 15 siirtämistä, jotta kentän ympärille voidaan rakentaa 400 metriä leveä turvakaistale villieläimille. Mitä ilmeisimmin tuomari katsoo, että kolmen väylän siirtäminen riittäisi ratkaisemaan asian, eikä kentän ja ympäristönsuojelujärjstöjen välistä oikeusprosessia olisi tarvetta jatkaa.
Epäselvää on, mihin toimenpiteisiin ryhdytään, mikäli kenttää rakentavat tahot kieltäytyvät siirtämästä väyliä.
Kolmen väylän siirtäminen ja uudelleen rakentaminen olisi kova isku kentälle, ja sen rakentamisesta vastaavat tahot ovatkin tähän asti kieltäytyneet siirtämästä väyliä.
Jos sopua ei synny, voi oikeuslaitos pahimmassa tapauksessa pysäyttää koko kentän rakentamisen. Kanteen kenttää vastaan nostaneet ympäristöjärjestöt ovat tuoneet jo aiemmin julki, että niiden tavoite on päästä eroon koko kentästä kyseisellä alueella.
Kentän läheisyyteen on tarkoitus rakentaa jatkossa luxus-asuntoalue, ja suunnitelma on ollut omiaan herättämään vastustusta paikallisissa luonnonsuojelujärjestöissä.
Yhdysvaltalaisen Gil Hansen suunnittelema Olympiakenttä on jo nyt niin pahasti myöhässä aikataulustaan, että se ei valmistuttuaan tule olemaan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Kolmen väylän uudelleenrakentaminen olisi pahimmillaan tuhoisa isku kentälle.
Tuomari Klausner puolestaan on painottanut, että Rion olympialaisten etu painaa vaakakupissa erittäin paljon, mutta että hän kokee myös ympäristöasiat yhtä lailla tärkeinä.
Riossa on tiettävästi ainakin kaksi olympiakentäksi soveltuvaa valmista kisa-areenaa, joten pahimmassakaan tapauksessa golfin paluu olympialaisiin ei ole uhattuna.
Sami Sarpakunnas


Golf olympialaisten lajiksi oli hieno päätös, mutta aloitettiin epävarmimmasta päästä kisojen järjestäjämaista. Suomen Golfliiton Rio-projekti pitäisi haudata, epäonnistunut hanke. Lisäksi ei tarvitsisi lähettää laumaa ”händärihuijareita” matkalle.